Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen strategia

Uutinen

TKKI-neuvottelukunta esittää viiden yhteisprofessuurin perustamista Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa

12.5.2023

Tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta esittää Keski-Suomen hyvinvointialueen hallitukselle viiden yhteisprofessuurin perustamista yhdessä Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa.

Keski-Suomen hyvinvointialueen haluaa eri tavoin vahvistaa alaan liittyvää TKKI-toimintaa (tutkimus, koulutus, kehittäminen ja innovaatiot). Tavoite perustuu hyvinvointialueen strategiaan, jossa strategisiin menestystekijöihin luetaan tieto ja uudistuminen. Niiden avulla voidaan kehittää palveluita – erityisesti palveluiden vaikuttavuutta, laatua ja tuottavuutta.

– Professuurit on kohdennettu valtuuston linjaamille kehittämistyön strategisille painopistealueille: hoito- ja sosiaalialaan, nuorisopsykiatriaan, työkyvyn ylläpitämiseen sekä tekoälyn hyödyntämiseen hyvinvoinnin ja terveydenhoidon eri alueilla, toteaa konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä.  

Hyvinvointialue on keskustellut yhteisprofessuurien valmistelusta Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa. Niitä pyydettiin valmistelemaan neuvottelukunnalle esitykset professuureista.

 – Tavoitteena on myös syventää ja monipuolistaa yhteistyötä Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän yliopiston, Itä-Suomen yliopiston sekä Työterveyslaitoksen kanssa, toteaa TKKI-neuvottelukunnan puheenjohtaja professori Pekka Neittaanmäki.

TKKI-neuvottelukunta esittää aluehallitukselle viittä yhteisprofessuuria, jotka ovat:

  1. Sosiaalityön työelämäprofessuuri
  2. Hyvinvoinnin ja terveyden tekoälytutkimuksen apulaisprofessuuri
  3. Työkyvyn edistämisen työelämä- tai tutkimusprofessuuri
  4. Nuorisopsykiatrian professuuri
  5. Hoitotieteen professuuri

Professuurien kustannukset jakautuisivat yliopistojen ja hyvinvointialueen kesken, ja mukaan on tunnusteltu myös ulkopuolista rahoitusta. Osa professuureista voitaisiin toteuttaa työelämäprofessuureina. Kolme ensimmäistä professuuria olisi tarkoitus sijoittaa Jyväskylän yliopistoon ja loput Itä-Suomen yliopistoon.

Yhteistyö tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi vankistuu

Neuvottelukunta oli tyytyväinen siitä, että Keski-Suomen hyvinvointialue on laittanut hakuun tohtoritutkinnon suorittaneille hakijoille suunnatun tutkimuspäällikön paikan. Tehtävään valittava jatkaa muun muassa TKKI-ohjelman rakentamista yhteistyössä kumppanien ja alueen muiden sidosryhmien kanssa.

Etenemässä on myös strategisen YTA-sopimuksen valmistelu, joka tähtää koulutuksen, tutkimuksen sekä kehittämis- ja innovaatiotoiminnan yhteensovittamiseen. Sopijakumppaneina toimivat itäisen yhteistoiminta-alueen toimijat Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Etelä Savo ja Pohjois-Karjala. Valmistelu etenee kahdeksassa työryhmässä:​

  1. Harvoin tarvittava tai erityisen vaativa sosiaali- ja terveydenhuolto​
  2. Koulutus-, tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminta​
  3. Yhteistyö sähköisissä palveluissa ja tietojärjestelmissä​
  4. Häiriötilainteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen​
  5. ESH:n (erikoissairaanhoidon) ja muun henkilöstön ja osaamisen varmistaminen​
  6. Sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien arviointi​
  7. Laajakantoiset investoinnit​
  8. Tukipalvelut (lääkinnälliset ja muut)​

Työryhmien tavoitteena on, että strateginen YTA-sopimus hyväksytään vuodenvaihteessa 2023–2024.  Lainsäädännön mukaisesti YTA-sopimus on hyväksyttävä viimeistään vuonna 2025.

Aluehallitukselle esitetään, että Jyväskylän yliopiston edustajaksi TKKI-neuvottelukuntaan valitaan dekaani Jari Ojala, joka on toiminut neuvottelukunnassa alusta alkaen Jyväskylän yliopiston rehtorin sijaisena. Ojalan varajäseneksi esitetään dekaani Sarianna Sipilää.

Neuvottelukunta kuuli katsaukset hyvinvointialueen professiojohtajien TKKI-teemoista sekä Keski-Suomen biopankista ja Keski-Suomen hyvinvointialueen vaikuttavuusyksiköstä.

 

Lisätietoja:

TKKI-neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Neittaanmäki, p. 040 550 7005

Neuvottelukunnan esittelijä, konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä, p. 050 599 9545