Uutinen
Tilannekeskuksen arki rakentuu yhteistyöstä ja uuden oppimisesta
23.2.2026
Ensihoidon kenttäjohtaja Jussi Hämäläinen näkee uuden tilannekeskuksen toiminnan ennen kaikkea mahdollisuutena. Muutos syntyy ihmisistä ja siitä, että tehdään yhdessä, keskustellaan ja uskalletaan ajatella aiemmin totuttua laajemmin.
–On tärkeää, että me kuulemme toistemme työstä. Vasta kun ymmärrämme, mitä muut tekevät ja missä kohdin polkumme kohtaavat, voimme konkreettisesti parantaa toimintaa, Jussi Hämäläinen kiteyttää.
Yhteinen työtila tuo arkeen tukea
Uuden yhteisen tilan myötä tilannekeskuspäivystäjä ja kenttäjohtaja ovat ensimmäistä kertaa samassa työpisteessä.
– Nyt vieressä on työpari, jonka kanssa voi nopeasti vaihtaa ajatuksia ja arvioida haastaviakin tilanteita. Päätöksiä ei tarvitse enää tehdä yksin, Jussi Hämäläinen kiittää uusia mahdollisuuksia.
Muiden yksiköiden, kuten sosiaali- ja kriisipäivystyksen, turvapuhelinkeskuksen ja kotihoidon läheisyys ei ole vielä täysimääräisesti tuonut lisäarvoa. Yhteistyö nojaa yhä paljon puheluihin ja yhteydenottoihin.
Muutoksen voima löytyy henkilöstöstä
Toiminnan kehittyminen vaatii enemmän kuin fyysisiä tilaratkaisuja.
– Todellinen edistys syntyy, kun palvelurakennetta kehitetään yhdessä, Jussi Hämäläinen toteaa.
Ensihoidon arjessa näkyy yhä enemmän tilanteita, jotka eivät kuulu ensihoidon varsinaiselle vastuualueelle. Mielenterveyteen ja pitkäkestoisiin sosiaalisiin haasteisiin liittyvät tehtävät ovat tästä esimerkkejä.
Erityisen arvokasta on syksyllä käynnistetty keskustelu mielenterveyspalvelujen kanssa uudenlaisista toimintamalleista, joiden avulla osa tilanteista voitaisiin ratkaista esimerkiksi etäpalveluin.
– Muutosta rakennetaan yhdessä, henkilöstön omalla toiminnalla, Jussi Hämäläinen muistuttaa.
Henkilöstön asenne ja halu osallistua ovat ratkaisevassa roolissa. Nyt työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi tilannekeskuksen ja ensihoidon arki tulevaisuudessa muodostuu. Pienetkin teot ja osallistuminen kehittämistyöhön vievät kokonaisuutta eteenpäin.
Uusi ensihoidon päällikkö toi tekemiseen vauhtia
Tilannekeskuksen kehittäminen on ottanut viime kuukausina merkittäviä askelia eteenpäin.
– Uuden ensihoitopäällikön Anssi Aunolan myötä pitkään paikallaan olleet asiat ovat edenneet ja suunta on oikea. Myös tekeillä oleva palvelutasoehdotus tuo mahdollisuuksia yksiköiden joustavampaan sijoitteluun ilman lisäkustannuksia, Jussi Hämäläinen pohtii.
Tänä talvena käyttöön tuleva viranomaisten yhteinen kenttäjärjestelmä tulee helpottamaan tiedonkulkua merkittävästi. Kun eri toimijat näkevät samat tiedot ja voivat viestiä suoraan keskenään, yhteistyö sujuvoituu ja kokonaisuus hahmottuu aiempaa paremmin.
Mitä seuraavaksi?
Kun pohditaan, mitä kehittäminen edellyttää lähikuukausina, Jussi Hämäläinen nostaa esiin, että tarvitaan yhä lisää yhteisiä keskusteluja ja valmiuksia kurkistaa oman roolin ulkopuolelle. Muutoksen on lähdettävä potilaan tarpeesta.
–Kun henkilöstö uskaltaa osallistua ja tuoda omat kokemuksensa mukaan kehittämiseen, tilannekeskuksella on hyvät edellytykset kehittyä. Yhdessä tästä tehdään hyvä.