Uutinen
Synnytyspelkoa vastaan luottamuksella ja lämmöllä
5.1.2026
Kun synnytys pelottaa, apua saa hyvinvointialueen neuvolassa. Kätilö-terveydenhoitajat Mirva Tervakangas ja Emmi Nummela tekevät synnytyspelkovastaanottotyötä ensisynnyttäjien kanssa.
Synnytyspelkovastaanotolle ohjautuvat odottajat, joille tavallinen jännitys on muuttunut voimakkaammaksi peloksi.
– Tapaamme asiakkaan muutaman kerran raskauden aikana ja kerran synnytyksen jälkeen. Keskusteluissa käsitellään pelkoja, toiveita ja keinoja hallita jännitystä. Toiminnalla vahvistetaan odottajan luottamusta synnytykseen, Mirva Tervakangas kertoo.
Neuvolan synnytyspelkotoiminta koskettaa tällä hetkellä noin puolta hyvinvointialueen neuvoloista. Vastaanotot on keskitetty Palokan, keskustan, Keljonkankaan ja Laukaan neuvoloihin, ja asiakas voi valita näistä tapaamispaikan. Tapaaminen onnistuu myös etäyhteydellä.
Palvelu on asiakkaille maksuton, mikä madaltaa kynnystä hakea apua.
Neuvolan vastaanotolta on mahdollisuus ohjata myös sairaalan synnytyspelkopoliklinikalle, mikäli mukaan tarvitaan synnytyspelon ja synnytysten hoitoon perehtynyttä kätilöä ja lääkäriä. Toiminta ja työnjako on suunniteltu yhteistyössä sairaalan kanssa.
Turvaa, tietoa ja aitoja kohtaamisia
Vastaanotolla asiakas tapaa aina saman hoitajan. Luottamus ja rauhallinen keskustelu ovat työn ytimessä.
– Me emme painosta mihinkään synnytystapaan, vaan yhdessä keskustellaan läpi vaihtoehdot ja faktat, Emmi Nummela kertoo.
Palautteet ovat olleet huikeita. Puolentoista vuoden ajalta yhtään negatiivista palautetta ei ole saatu. Asiakkaat kuvaavat kokemusta voimauttavaksi ja sanovat, että pelko on muuttunut hallittavammaksi. Synnytyksen läpikäyminen jälkikäteen on hyvä tapa ehkäistä pelkoja seuraavaan raskauteen ja synnytykseen liittyen.
Työ on tukenut sektioiden määrän laskussa
Mirva ja Emmi tekevät työtä yhdessä suunnitellen ja kehittäen. He ovat luoneet työhön myös omia työkaluja, kuten vahvuuskortteja ja erilaisia keskustelupohjia, jotka auttavat odottajaa tunnistamaan omat voimavaransa.
Keski-Suomen hyvinvointialueella suunniteltujen sektioiden määrä on matalin Suomessa ja synnytyspelkotyön on todettu tukeneen tätä kehitystä. Neuvolassa toteutettu vastaanotto maksaa alueelle kolmasosan sairaalakäynnin hinnasta, ja vaikutukset ovat muutenkin suuret, vähemmän pelkoa ja kuormitusta, enemmän luottamusta.
Työ on osoittautunut monella tapaa kustannustehokkaaksi ja toisaalta vapauttanut myös erikoissairaanhoidon resursseja niitä tarvitseville asiakkaille.
– Tämä on työtä, jossa saa kohdata ihmisiä herkimmillään ja havaita, kun pelko muuttuu luottamukseksi. Se on aika iso etuoikeus.
Työhyvinvointi kumpuaa merkityksestä ja kollegiaalisuudesta
Mirva ja Emmi kuvaavat toisiaan omaksi työhyvinvointiyksiköksi.
Työtä puretaan yhdessä ja jaetaan kokemuksia.
– Kukaan muu ei ehkä voi niin hyvin ymmärtää, kuin toinen, joka tekee samaa työtä.
Toiveena tulevaisuudelle on, että synnytyspelkovastaanottotoiminta voisi laajentua koko hyvinvointialueelle ja että sen merkitys nähtäisiin ennaltaehkäisyn ja hyvinvoinnin kannalta pitkäjänteisesti.
– Moni ei tule ajatelleeksi, miten laajasti synnytyspelko voi vaikuttaa mielenterveyteen, parisuhteeseen ja jopa toiveeseen lapsiluvusta. Kun pelkoihin saa tukea ajoissa, sillä on valtavia vaikutuksia, Emmi Nummela toteaa.