Hyppää pääsisältöön

Sinustako perhehoitaja lapselle? – Seuraava valmennus alkaa marraskuussa

19.9.2025

Kiinnostaisiko sinua tai perhettäsi toimia perhehoitajana eli sijaisperheenä sijoitetulle lapselle? Tai kiinnostaisiko sinua toimia sijaishoitajana perhehoitajalle?

Perhehoitoliiton koordinoima valtakunnallinen ”Ajoissa kotiin”-kampanja on toteutettu ajalla 8.–19.9.2025. Kampanjan teemana on ”Iloa perhehoidossa”. Kampanjan tavoitteena on antaa tietoa perhehoitajuudesta ja rekrytoida uusia perhehoitajia. Perhehoitoyksikkö Koivikko osallistuu kampanjaan.

Perhehoitoyksikkö Koivikko valmentaa Keski-Suomen alueen käyttöön sijaisvanhempia. Seuraava PRIDE-ennakkovalmennusryhmä on alkamassa marraskuussa. Siihen mahtuu vielä perheitä.

Perhehoitajaa tarvitaan silloin, kun lapsi syystä tai toisesta ei pysty asumaan vanhempiensa kanssa. Tarve voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen. Perhehoitajat tarjoavat kodissaan ympärivuorokautista hoivaa, kasvatusta, turvaa ja välittämistä.

Kaikki perhehoitajat valmennetaan tehtäväänsä. Myös perhehoitajana toimiessaan perheet saavat tehtäväänsä tukea ja koulutusta. Perhehoitajille maksetaan palkkiota ja kulukorvausta.

Ota rohkeasti yhteyttä kuullaksesi lisää valmennuksesta ja perhehoitajuudesta.

Lisätietoja:

  • johtava sosiaalityöntekijä Marja-Leena Huisko, p. 040 663 4728, marja-leena.huisko(at)hyvaks.fi
  • sosiaalityöntekijä Sirpa Hiltunen, p. 050 553 8463, sirpa.hiltunen(at)hyvaks.fi
  • sosiaalityöntekijä Tarja Pesonen, p. 050 356 5567, tarja.pesonen(at)hyvaks.fi
  • Perhehoitoyksikkö Koivikon verkkosivu