Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Muuramen terveysasema sai Kandiystävällinen Terveyskeskus 2024 arvonimestä kunniakirjan jo kolmannen kerran

29.1.2025

Muuramen Terveysasema on saanut (27.1.2025) kolmannen kerran kunniakirjan Kandiystävällinen Terveyskeskus 2024 arvonimestä. Aiemmat kunniakirjat ovat vuosilta 2021 ja 2022.

Kandiystävällisen työpaikka palkinnon tarkoitus on tuoda kandien näkökulmasta esille hyvän työpaikan kriteerejä.  Muuramen terveysasema täytti jälleen kerran Kandiystävällisen Terveysaseman kriteerit. Kandien mielestä terveysasemalla oli hyvä perehdytys ja työmäärä koettiin sopivaksi. Lisäksi kandit arvostivat senioreilta saamaansa tukea ja sitä, että he kokivat olevansa osa työyhteisöä, jolla oli vaikutusta myös heidän työssäjaksamiseensa. Muuramen terveysaseman ylilääkäri Jari Nojonen iloitsee saadusta tunnustuksesta.

  • Olen iloinen koko työyhteisön puolesta. Me olemme jälleen kerran tehneet yhdessä erinomaista työtä kandiemme tueksi. Kiitos tästä kuuluu täällä Muuramen terveysasemalla kaikille työntekijöillemme. Uskon, että tällaisilla kokemuksilla terveysasemalla työskentelystä on vaikutusta kandien ajatusmaailmaan terveyskeskustyöstä ja sen mielekkyydestä, toteaa Muuramen terveysaseman ylilääkäri Jari Nojonen.

 Suomen Medisiinariliitto jakaa vuosittain tunnustuksia useille eri tahoille, jotka ovat toiminnallaan helpottamassa medisiinarien kasvua lääkäreiksi. Voittajat julkaistaan aina liiton vuosikokouksessa, joka pidettiin viimevuoden marraskuun lopulla (23.11.2024).