Uutinen
Luottamus juurtuu syvälle ja kannattelee pitkälle
26.1.2026
Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskus on vielä nuori, mutta sen moniammatillinen työ näkyy ja kuuluu arjessa.
Tilannekeskuspäivystäjä Esa-Pekka Bergman tietää, että luottamus syntyy teoista. Tilannekeskus kokoaa eri alojen ammattilaiset saman katon alle, jotta apu tavoittaa ihmisen oikeaan aikaan.
– Meidän työmme perustuu siihen, että luotamme toisiimme ja asiakkaat voivat luottaa meihin, Esa-Pekka sanoo.
Yhteinen tilannekuva ja sujuvaa yhteistyötä
Esa-Pekka Bergmanilla on lähes 20 vuoden kokemus ensi- ja akuuttihoidosta eri puolilla Suomea. Nyt hän on palannut Keski-Suomeen ja aloittanut uudessa roolissa tilannekeskuspäivystäjänä.
–Tilannekeskuksessa työskentelee eri alojen ammattilaisia ensihoidosta sosiaali- ja kriisipäivystykseen ja turvapuhelinkeskukseen. Yhteiset tilat ja yhteinen tilannekuva mahdollistavat sen, että voimme auttaa asiakkaita kokonaisvaltaisesti ja nopeasti, hän kertoo.
Tilannekeskuspäivystäjillä on pitkä kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta, mutta eri taustoista. Se on ollut rikkaus, jolla he ovat pystyneet rakentamaan kokonaisuutta, jossa yhdistyy monenlaista osaamista.
Usein avun voi saada jo puhelimitse
Tilannekeskus vastaa myös kiireettömistä D-tehtävistä, jotka tulevat hätäkeskuksen kautta virtuaaliselle ensihoitoyksikölle. Usein asiakkaan tilanne ratkeaa jo puhelimitse.
–Ihminen saa apua heti, ja monesti huoli helpottuu, kun voi keskustella ammattilaisen kanssa. Samalla vältetään turhia päivystyskäyntejä ja säästetään resursseja sinne, missä niitä todella tarvitaan, Esa-Pekka Bergman sanoo.
Esa-Pekan kokemus Etelä-Pohjanmaan tilannekeskuksesta tukee tätä: jopa kolmasosa ensihoidon kiireettömistä tehtävistä on voitu hoitaa puhelimitse.
–Sillä on valtava merkitys niin asiakkaalle kuin koko järjestelmälle.
Pienet asiat tukevat jaksamista
Esa-Pekka Bergmanin mukaan työn tärkein periaate on luottamus, niin työyhteisön sisällä kuin asiakkaiden kanssa. Työhyvinvointia tukevat avoin ilmapiiri, yhdessä tekeminen ja arjen palauttavat hetket.
–Työn kuormittavuus on erilaista kuin kenttätyössä. Kun asiakasta autetaan etänä, vastuuta kannetaan paljon näkymättömissä. On tärkeää, että saamme palautetta, kiitoksen sanan tai vaikka sen, että joku kertoo työmme olleen avuksi. Se on kuin pieni tulikärpänen pimeässä ja tuo valoa työhön, Esa-Pekka Bergman hymyilee.
Juuret ovat jo maassa
Vaikka tilannekeskus on vasta alkutaipaleellaan, yhdessä tekemisen henki on löytynyt.
Yhteiset aamupalaverit ja avoin viestintä ovat auttaneet rakentamaan yhteistä toimintakulttuuria.
– Me ollaan kuin nuori puun taimi. Juuret ovat jo maassa ja oksat kasvavat eri suuntiin. Tästä tulee hyvä, kunhan jatkamme yhdessä samaan suuntaan, Esa-Pekka Bergman kiteyttää.