Hyppää pääsisältöön
Sairaanhoitaja asiakkaan kanssa.

Uutinen

Lauantaina 18.11. järjestetään riskiryhmien influenssa- ja koronarokotusten joukkorokotustapahtumia viidellä paikkakunnalla

14.11.2023

Keski-Suomen hyvinvointialue rokottaa yli 18-vuotiaita riskiryhmäläisiä maksutta influenssaa ja koronaa vastaan pääasiassa yleisinä rokotuspäivinä, joita järjestetään useilla Keski-Suomen hyvinvointialueen terveysasemilla.

Lauantaina 18.11. järjestetään joukkorokotustapahtuma peräti viidellä paikkakunnalla: Jyväskylässä, Hankasalmella, Karstulassa, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Näiden lisäksi viikolla 46 järjestetään rokotustapahtuma tiistaina 14.11. Karstulassa, keskiviikkona 15.11. Viitasaarella sekä perjantaina 17.11. Laukaassa.  

Rokotehalukkuus on ollut poikkeuksellisen suurta, jonka vuoksi voidaan jo nyt ennustaa, että rokotustapahtumissa tulee olemaan kävijöitä ruuhkaksi asti.

– Kuumeisena ei rokotuspäiviin saa tulla, mutta lievissä flunssan oireissa rokotteen voi ottaa. Lievissä flunssan oireissa paikalle tulevalle suositellaan maskin käyttöä. Rokotuspäivissä on voimassa normaalit hygieniaohjeet, eli hyvä käsi- ja yskimishygienia tulee muistaa. Kansallista maskisuositusta ei ole voimassa, joten kaikilta kävijöiltä emme edellytä maskin käyttöä rokotuspäivissä. Asiakkaat voivat kuitenkin käyttää rokotuspaikoilla omia maskejaan näin halutessaan, kertoo infektioylilääkäri Jaana Leppäaho-Lakka.

Alle 7-vuotiaille lapsille ja raskaana oleville jyväskyläläisille ja muuramelaisille on lauantaina 18.11. oma rokotuspäivä Palokan neuvolassa. Muissa kunnissa alle 7-vuotiaiden lasten ja raskaana olevien rokotukset annetaan neuvoloissa ajanvarauksella.  

Huomioithan, että koronan tehosterokotetta ei tarjota riskiryhmäläisten lähiomaisille tai omaishoitajille, koska nykyinen rokote ei estä tartuntoja. Riskiryhmään kuuluville koronarokote sen sijaan on tärkeä, koska se estää vakavan taudin.

Rokotuspäiviä järjestetään eri puolilla Keski-Suomea koko loppuvuoden ajan. Kaikki riskiryhmiin kuuluvat Keski-Suomen hyvinvointialueen asukkaat saavat maksuttoman influenssa- ja koronarokotteen marraskuun 2023 ja tammikuun 2024 välisenä aikana.

Katso tarkemmat tiedot rokotuspäivistä ja -käytänteistä verkkosivuiltamme: Influenssa- ja koronarokotukset (hyvaks.fi)

Sairaala Novan terveysasemalla on varauduttu lauantaina 18.11. tuhansiin rokotettaviin

Jyväskylässä Sairaala Novassa järjestetään yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille syksyn aikana kolme ajanvarauksetonta rokotuspäivää, joissa pyritään saamaan rokotussuoja kerralla mahdollisimman monelle maksuttomaan rokotukseen oikeutetulle aikuiselle. Ajanvarauksettomat rokotuspäivät järjestetään Novan terveysasemalla (Sairaala Novan 1. kerros, Hoitajantie 3, Jyväskylä) kolmena lauantaina: 18.11. klo 8.00–17.30, 2.12. klo 8–16 ja 16.12. klo 8–15.

– Haluamme tarjota rokotesuojan lyhyellä aikavälillä mahdollisimman monelle riskiryhmään kuuluvalle, minkä takia rokotuspäivät pidetään kahden viikon välein kolmena eri lauantaina. Rokotteita on varattu reilusti ja toivomme, että asiakkaat saapuisivat rokotuksiin päivän mittaan joustavasti eri aikoina, mikä tasoittaisi aamun pahinta jonoa. Rokotuspäivien aikana liikennettä tulee olemaan paljon, joten kannustan rokotukseen tulevia joukkoliikenteen käyttöön, kertoo Novan rokotuspäiviä koordinoiva kehittäjäsairaanhoitaja Johanna Pekkilä.

Omalla autolla rokotuksiin saapuville on varattu parkkipaikkoja Sairaala Novan parkkitalon takana oleville Gradian maksuttomille parkkipaikoille (kuvassa P1). Parkkipaikoille saavutaan Länsiväylältä Sairaala Novan liikenneympyrän kautta, jotta Hoitajantien liikenne pysyy turvallisena. Tarvittaessa, jos Gradian parkkipaikat täyttyvät, käytetään Länsiväylän varrella olevaa parkkialuetta (kuvassa P2). Parkkipaikoilla on järjestetty liikenteenohjaus. Rokotuksiin saapuvia pyydetään välttämään Sairaala Novan pääovien eteen ajamista, ellei se ole välttämätöntä esimerkiksi liikuntarajoitteen vuoksi.

Rokotustapahtuman sisäänkäynti tapahtuu Nova 1 -ovista Länsiväylän suunnalta. Rokotukset annetaan ravintola Poukaman, R-kioskin ja luentosalin väliin jäävien käytävien vastaanottohuoneissa. Asiakkaiden toivotaan hakeutuvan sukunimensä alkukirjaimen mukaisesti jonoon, joka vie rokotuskäytävälle. Sairaalavapaaehtoiset auttavat asiakkaita paikan päällä oman jonon löytymisessä. Kunkin käytävän suulla aulaemäntä jakaa jonossa oleville oman vuoronumeron ja ohjaa heidät oikean vastaanottohuoneen oven luo odottamaan. Ovissa ja vuoronumerolapuissa on yhtenevä värikoodi. Asiakas kutsutaan rokotukseen vuoronumeron ja värikoodin mukaisesti. Riisuthan takkisi jo valmiiksi ennen rokotushuoneeseen menemistä.

Image
Sairaala Novan terveysaseman rokotuspäivän pysäköintikartta

Sairaala Novassa ravintola Poukaman tiloissa järjestetään rokotuspäivien yhteydessä terveyden edistämisen TERVE-tapahtuma, jossa on paikalla terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä yhdistyksiä, järjestöjä sekä hyvinvointialueen omien palveluiden edustajia esittelemässä toimintaansa ja tapaamassa hyvinvointialueen asukkaita.  

Lasten ja raskaana olevien rokotukset alkavat 18.11. Palokassa

Jyväskylässä Palokan neuvolassa (Ritopohjantie 25) järjestetään rokotuspäivät ilman ajanvarausta kolmena lauantaina: 18.11. klo 8–16, 16.12. klo 8–16 ja 13.1. klo 8–16. Palokan neuvolassa rokotetaan Jyväskylän ja Muuramen neuvolaikäiset eli alle 7-vuotiaat lapset sekä raskaana olevat. Jos et pääse neuvoloiden rokotuspäiviin, voit kysyä rokotusaikaa omasta neuvolastasi.

Muissa kunnissa raskaana olevat ja alle 7-vuotiaat lapset rokotetaan neuvoloissa ajanvarauksella

Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto rokottaa riskiryhmiin kuuluvat koululaiset ja opiskelijat.

Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja

  • Raskaana olevat
  • Kaikki 65 vuotta täyttäneet
  • Alle 7-vuotiaat lapset
  • Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, joka osallistuu potilaiden ja asiakkaiden välittömään hoitoon tai huoltoon
  • Vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri
  • Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat

Lisäksi THL on ohjeistanut, että maksutonta kausi-influenssarokotetta voidaan tarjota kaikille niille henkilöille, jotka työnsä tai muun olosuhteen vuoksi ovat suuressa lintuinfluenssaviruksen tartuntariskissä. Näitä ryhmiä ovat muun muassa:

  • Turkistarhoilla työskentelevät
  • Siipikarjan parissa työskentelevät
  • Virkaeläinlääkärit sekä
  • Laboratoriotyöntekijät, jotka työskentelevät lintuinfluenssan näytteenoton parissa

Maksuttomaan koronatehosterokotukseen ovat oikeutettuja

  • Raskaana olevat
  • 65 vuotta täyttäneet
  • 18 vuotta täyttäneet lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat
  • 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt  
  • 6 kuukauden – 11 vuoden ikäiset lapset saavat koronarokotteita hoitavan lääkärin yksilöllisen arvion mukaan

Koronarokotetta ei tarjota riskiryhmäläisten lähipiirille.

Tarkempi listaus maksuttoman influenssa- ja koronarokotteen saavista riskisryhmistä löytyy THL:n verkkosivuilta: Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvien influenssarokotukset - THL

Influenssa- ja koronarokotteen voi ottaa yhtä aikaa. 

Lisäksi rokotuksia saa osassa kuntia myös ajanvarauksen kautta. Katso tarkemmat ohjeet verkkosivuiltamme: Influenssa- ja koronarokotukset (hyvaks.fi)

In English: Influenza and coronavirus vaccinations