Hyppää pääsisältöön

Koti kaikille -hankkeen tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä ja ennaltaehkäistä asunnottomuutta

6.8.2025

Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän kaupungin yhteistyöhanke ”Koti kaikille” on saanut ympäristöministeriöltä valtionavustusta pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi Jyväskylässä.

Hankkeen ensimmäinen ohjelmakausi on käynnistynyt 1.2.2025 ja kestää 30.6.2026 asti. Hankkeen kokonaisbudjetti ensimmäisellä ohjelmakaudella on 262 765 €, johon ympäristöministeriö on myöntänyt avustusta 210 212 €.  Hyvinvointialueen ja kaupungin omarahoitusosuus on yhteensä 20 %.

– Asunnottomuus on moniulotteinen yhteiskunnallinen ongelma, ja asunnottomuuden riskiin joutuminen koskettaa aiempaa laajempia ihmisryhmiä. Asunnon menettäminen johtuu yhä useammin taloudellisista ongelmista, kertoo projektipäällikkö Laura Martinmäki.

Asunnottomalla tarkoitetaan henkilöä, jolla ei ole omaa asuntoa. Pitkäaikaisasunnoton on puolestaan henkilö, jonka asunnottomuus on jatkunut yli vuoden tai asunnottomuus on uusiutunut viimeisen kolmen vuoden aikana.

– Viime vuoden asunnottomuuslaskennassa Jyväskylässä oli pitkäaikaisasunnottomia 56 ja yksineläviä asunnottomia 144. Edellisvuoteen verrattuna pitkäaikaisasunnottomien määrä oli noussut noin 30 %, Jyväskylän kaupungin asumisen neuvonnan palveluasiantuntija Sari Välimäki toteaa.

Hankkeen päätavoitteena on, että vuoteen 2027 mennessä pitkäaikaisasunnottomia olisi Jyväskylässä enintään kymmenen henkilöä eikä määrä enää nousisi hankekauden jälkeen.

Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret aikuiset. Pitkäaikaisasunnottomuus painottuu tällä hetkellä alle 35-vuotiaisiin miehiin. Lisäksi hankkeessa huomioidaan myös vähemmistöryhmät kuten naiset, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt sekä etniset ryhmät.

Ennaltaehkäisyä, yhteistyötä ja toimintamalleja

– Koti kaikille -hankkeessa tavoitteena on luoda pysyviä toimintamalleja asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen asunnottomuuden eri vaiheissa, projektipäällikkö Laura Martinmäki toteaa.

Hankkeessa vahvistetaan ammattilaisten osaamista asunnottomuusriskissä olevien tunnistamiseen, asumisen ja taloudellisten asioiden puheeksi ottamiseen sekä Asunto ensin -periaatteiden omaksumiseen. Lisäksi hankkeessa kerätään tietoa asunnottomuudesta ja saatua tietoa hyödynnetään palvelujen kehittämisessä.

– Teemme tiivistä yhteistyötä keskeisten toimijoiden kanssa sekä jalkaudumme asunnottomien pariin, kertoo projektityöntekijä Nana Laakkio.

Hankkeessa kehitetään hyvinvointialueen, kaupungin, vuokranantajien sekä kolmannen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä. Kehittämistyöhön otetaan mukaan pitkäaikaisasunnottomia sekä kokemusasiantuntijoita.

Lisätietoja

projektipäällikkö Laura Martinmäki, laura.martinmaki@hyvaks.fi, p. 040 513 0582

Hankkeen verkkosivu hyvaks.fi/koti-kaikille-hanke