Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomesta kasvoi lääkärikoulutuksen vahva alue

Uutinen

Keski-Suomesta kasvoi lääkärikoulutuksen vahva alue

31.10.2025

Lääkärikoulutus Keski-Suomessa 1970-luvulta 2020-luvulle -raportti on julkaistu.

Lääkärikoulutus Keski-Suomessa 1970-luvulta 2020-luvulle

Keski-Suomi on ollut mukana lääkärikoulutuksessa koko sotien jälkeisen ajan – jopa kokoaan suuremmalla panoksella. Emeritusprofessorit Pekka Neittaanmäki ja Jukka-Pekka Mecklin ovat koonneet raportin, joka kuvaa alueen lääkärikoulutuksen kehitystä 1970-luvulta 2020-luvulle.

Raportti osoittaa, että erityisesti 1990-luvulta lähtien koulutusta on kehitetty systemaattisesti ja tulokset ovat olleet kansallisesti merkittäviä. Keski-Suomen keskussairaala on profiloitunut erikoislääkärikoulutuksen kehittäjänä, ja yhteistyö Jyväskylän yliopiston kanssa on tuottanut pedagogisia ja teknologisia innovaatioita.

Vuonna 2011 Itä-Suomen yliopisto laajensi kliinisen vaiheen koulutusta Jyväskylään, ja keskussairaalaan perustettiin useita professuureja tukemaan kandikoulutusta. Sairaala Novan käyttöönotto vuonna 2020 vahvisti Jyväskylän asemaa modernina opetussairaalana. Selvitys nostaa esiin myös perusterveydenhuollon keskeisen roolin: koulutus terveyskeskuksissa on tukenut osaavan työvoiman saatavuutta koko maakunnassa.

Raportissa tarkastellaan myös Keski-Suomen hyvinvointialueen TKKI-toimintaa (tutkimus, koulutus, kehittäminen ja innovaatiot) vuosina 2024–2025. Alueella opiskelee vuosittain noin 800 lääketieteen opiskelijaa, ja julkaisuja syntyy yli 200 vuodessa.

Selvitys tarjoaa kattavan kuvan siitä, miten Jyväskylästä on kasvanut osa kansallista lääkärikoulutusjärjestelmää ja TKKI-toiminnan edelläkävijä. Se toimii tietopohjana tuleville päätöksille ja korostaa kumppanuuden merkitystä koulutuksen, tutkimuksen ja hyvinvoinnin kehittämisessä.

“Lääkärikoulutuksen juuret Keski-Suomessa ovat syvät. Tulevaisuus rakentuu edelleen kumppanuudelle yliopistojen, kouluttajien ja hyvinvointialueen välillä. Raportti antaa 50 vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä vankan tietopohjan”, toteaa professori Jukka-Pekka Mecklin.

Lisätietoja

  • Jukka-Pekka Mecklin, Kirurgian professori (emer), Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 361 5920, jukka-pekka.mecklin@hyvaks.fi
  • Pekka Neittaanmäki, Unesco-professori, TKKI neuvottelukunnan puheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 040 550 7005, pekka.neittaanmaki@jyu.fi