Uutinen
Keski-Suomen hyvinvointialue selvittää, miten palvelut tukevat asukkaiden arkea
4.11.2026
Keski-Suomen hyvinvointialue selvittää asukkaiden luottamusta sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin.
Kysely on avoinna 4.–22.11.2026. Kyselyssä selvitetään muun muassa asukkaiden kokemuksia palveluihin pääsystä ja asioinnin helppoudesta, avun oikea-aikaisuudesta, kohtaamisesta sekä siitä, saavatko ihmiset apua tarpeensa mukaan.
Kokemuksia halutaan kuulla mahdollisimman laajasti
Kyselyssä voi kertoa omista tai läheisen kokemuksista viimeisten 12 kuukauden ajalta. Vastata voi myös silloin, jos palvelua olisi tarvinnut, mutta siihen ei ole hakeutunut tai palveluun ei ole jostain syystä päässyt. Kyselyyn voi vastata myös yleisen, palveluja koskevan käsityksen perusteella.
Kyselyyn voi vastata useamman kerran, jos haluaa kertoa esimerkiksi kokemuksistaan eri palveluissa tai erikseen omasta ja läheisen kokemuksesta. Jos avustaa toista henkilöä vastaamisessa, tulee huolehtia vastaamisrauhasta ja siitä, että vastaukset ovat vastaajan omia. Kyselyssä ei pyydetä nimiä, henkilötunnuksia eikä yksittäisen asukkaan yksityisiä tietoja, kuten terveystietoja.
– Luottamus palveluihin rakentuu siitä, miten palvelut toimivat ihmisten arjessa. Siksi meille on tärkeää kuulla sekä hyvistä kokemuksista että tilanteista, joissa palvelu ei ole vastannut tarpeeseen. Asukkaiden kokemukset auttavat meitä tunnistamaan, missä onnistumme ja missä meidän pitää parantaa, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Raija Harju-Kivinen.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään hyvinvointialueen palvelujen kehittämiseen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen.
Lisätietoja:
Raija Harju-Kivinen, asiakaspalvelupäällikkö, raija.harju-kivinen@hyvaks.fi, p. 0400 647 666