Hyppää pääsisältöön
aluehallituksen kokouksen kuvituskuva

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialue ilmoittaa Valtiokonttorille sidosyksikkösopimusten pidennetystä siirtymäajasta

1.9.2026

Aluehallitus päätti hyväksyä kokouksessaan 1.9. Valtiokonttorille tehtävän ilmoituksen pidennetyn siirtymäajan käyttämisestä tietyissä sidosyksikkösopimuksissa, jotka eivät täytä uudistuvan hankintalain vaatimuksia.

Pidennetty siirtymäaika on enintään 30.9.2030 saakka ja siirtymäajan käyttö edellyttää, että sopimuksen irtisanomisesta aiheutuisi poikkeuksellisen kohtuuttomia seurauksia tai sopimuksen irtisanomiseen liittyisi merkittäviä taloudellisia riskejä. Ne koskevat sidosyksikköjä, jotka eivät täytä uudistuvan hankintalain mukaista 10 prosentin omistusosuutta. Ilman pidennettyä siirtymäaikaa sopimukset olisi irtisanottava 30.9.2027 mennessä. Pidennetyn siirtymäajan käyttämisestä on ilmoitettava Valtiokonttorille.

Hyvinvointialueelle 10 prosentin omistusosuus SaaSeRa Oy:stä

Aluehallitus päätti, että hyvinvointialue ostaa Saarijärven Seudun Ravitsemuspalvelut SaaSeRa Oy:n osakkeita Saarijärven kaupungilta yhteensä 4 kappaletta ja siten nostaa omistusosuutensa yhtiön osakkeista hankintalain edellyttämälle 10 prosentin tasolle. Osakkeiden kauppahinta on yhteensä 4 000 euroa.

Saarijärven Seudun Ravitsemuspalvelut Oy:n omistajapohjan järjestetään siten, että hankintalain mukaiset sidosyksikköedellytykset täyttyvät. Yhtiö on yksi ruokapalveluyhtiöistä, joilta hyvinvointialue hankkii ruokapalveluita sidosyksikköhankintana.

Muut asiat

Aluehallitus merkitsi tiedoksi valtiovarainministeriön lähettämään lisäselvityspyyntöön laaditun vastauksen. Lisäselvityspyyntö koskee vuosille 2023–2025 osoitetun valtionavustuksen käytön raportointia. 

Aluehallitus merkitsi Lupa- ja valvontaviraston päätöksen tiedoksi, joka koski vuoden 2025 kesän sosiaali- ja terveyspalvelujen kesäaukioloaikoja. Päätöksen mukaan asia ei anna Lupa- ja valvontavirastolle aihetta enempään.

Aluehallitus nimesi sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtajan viransijaiset seuraavasti: 1) vastuualuejohtaja, ikääntyneiden ja vammaisten palvelut, 2) vastuualuejohtaja, terveydenhuollon palvelut ja 3) vastuualuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut.

Aluehallitus nimesi konsernipalveluiden toimialajohtajan viransijaiset seuraavasti: 1) hallinto- ja lakiasiainjohtaja, 2) strategiajohtaja ja 3) sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja.

Aluehallitus nimesi pelastustoimen toimialajohtajan viransijaiset seuraavasti: 1) pelastuspäällikkö ja 2) riskienhallintapäällikkö.

Aluehallitus päätti nimetä Itä-Suomen yhteistyöalueen edustajaksi Maakuntien Tilakeskus Oy:n nimitysvaliokuntaan hyvinvointialuejohtaja Piia Vuorelan.

Aluehallitus jätti pöydälle yksilönasiainjaoston jäsenen valinnan.

Esityslista ja pöytäkirja 

Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen löytyy osoitteessa www.hyvaks.fi/aluehallitus (suoraa linkki esityslistaan: https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026358 ).

Aluehallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla heti kun se on tarkistettu. 

Lisätietoja:

  • Jani Ylälehto, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 922 636
  • Piia Vuorela, hyvinvointialuejohtaja, p. 050 442 0455