Uutinen
Keski-Suomen hyvinvointialue aloittamassa talousarvion 2027 valmisteluun liittyvät yhteistoimintaneuvottelut
13.8.2026
Keski-Suomen hyvinvointialue on käynnistämässä yhteistoimintaneuvottelut liittyen vuoden 2027 talousarvion valmisteluun.
Aluehallitukselle esitetään, että se päättää neuvotteluiden käynnistämisestä kokouksessaan ensi tiistaina 18.8.
Ensi vuoden talousarviossa hyvinvointialueen toimintaa on edelleen sopeutettava aluevaltuuston kesäkuussa hyväksymän arviointimenettelyn toimenpideohjelman mukaisesti.
– Hyvinvointialueen kertyneet alijäämät, 308 miljoonaa euroa on katettava vuoteen 2030 mennessä. Ensi vuonna sopeutustarve on noin 60 miljoonaa euroa. Tämän vuoksi meidän on aloitettava myös yhteistoimintamenettely, koska hyvinvointialueen taloudellinen tilanne edellyttää uusia talouden sopeuttamistoimenpiteitä, kuten toimintatapojen uudistuksia palvelutuotannossa ja toiminnan uudelleenorganisointia, hyvinvointialuejohtaja Piia Vuorela kertoo.
– Yhteistoiminnassa on myös tarkoitus käsitellä johtamisjärjestelmän uudistamista. Meidän on varmistettava, että myös johtamisjärjestelmä tukee parhaalla mahdollisella tavalla talouden ja toiminnan yhteensovittamista sekä asukkaiden asiointia ja sujuvia palvelupolkuja, Vuorela lisää.
Yhteistoimintamenettelyn kohteena on koko hyvinvointialueen organisaatio ja henkilöstö. Oman toiminnan muutokset, kuten esimerkiksi mahdolliset palveluiden tuottaminen tuottaminen ulkoisten palvelutuottajien toimesta, voivat aiheuttaa muutoksia myös henkilöstömäärään ja -rakenteeseen. Muutoksien arvioidaan olevan henkilötyövuosien vähennyksenä enintään 570 henkilötyövuotta.
– On hyvä huomata, että hyvinvointialueen henkilöstön vuosittainen vaihtuvuus on noin 600 henkilöä. Tehtäväkuvien muutosten ja mahdollisten lomautusten tarve tarkentuvat talousarvion valmistelun myötä. Aiemmissa muutoksissa irtisanomisten tarve on ollut pieni. Samoin jos joitakin toimintoja siirretään omaksi tuotannoksi niin se myös aavaa meillä uusia tehtäviä, HR-johtaja Eija Heikkilä kertoo.
Lisäksi jatkossa hyvinvointialueen henkilöstön työskentelyalueena olisi koko hyvinvointialue. Arvio muista henkilöstövaikutuksista, kuten esimerkiksi palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutosten kohdentumisesta ja määrästä, tarkentuu talousarviovalmistelun edetessä. Hyvinvointialuejohtajan esitys vuoden 2027 talousarvioksi on tarkoitus julkistaa lokakuun alkupuolella.
Keski-Suomen hyvinvointialueen henkilöstön määrä on noin 12 500 henkilöä.
Lisätietoja
- Piia Vuorela, hyvinvointialuejohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 442 0455
- Eija Heikkilä, HR-johtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 567 9972