Hyppää pääsisältöön
Ihmisiä Korpilahdella perinteisillä Saimaan Palvipäivillä heinäkuussa 2024

Uutinen

Kesätapahtumissa kohtasimme alueemme asukkaita ja saimme arvokasta palautetta

14.8.2024

Kesän 2024 aikana Keski-Suomen hyvinvointialue edusti useammissa alueen kesätapahtumissa. Digihoitajat jatkavat kesätapahtumiin osallistumista vielä lauantaina 17.8. Joutsan markkinoilla.

Kesän 2024 aikana Keski-Suomen hyvinvointialue edusti useammissa alueen kesätapahtumissa. Hyvinvointialueemme teltalle sai tulla tutustumaan palveluihimme sekä antamaan palautetta. Erityisesti kaipasimme tietoa siitä, miten voisimme tukea asukkaidemme arkea entistä paremmin. Kirjallisesti jätetyn palautteen lisäksi monen asukkaan kanssa keskusteltiin muun muassa heidän kokemuksistaan ja palveluverkkouudistuksesta.

- Saimme asukkailta monenlaista palautetta. Risuja mutta myös paljon ruusuja ja konkreettisia kehittämisideoita, kertoo palvelujohtaja Nina Peränen.

Hyvinvointialueen pisteellä oli kussakin tapahtumassa edustusta muun muassa hyvinvointi ja kumppanuudet -palvelualueelta sekä viestinnästä. Hyvinvointialueen johtoa pääsi halutessaan jututtamaan useammassa tapahtumassa, ja johdon jalkautumisesta tulikin kiitosta. Tapahtumissa oli paikalla digihoitajia opastamassa digipalveluiden, esimerkiksi sairaanhoitaja-chatin käytössä. Myös muista palveluista oli paikallisia työntekijöitä mukana. Pelastuslaitoksella oli esillä kalustoa ja lasten ilona minipaloauto.

Kesäasukkaita oli paljon liikkeellä kesän tapahtumissa ja jaossa olikin erityisesti mökkiläisille koottu flaijeri.

- He kävivät kyselemässä ohjeita sairastumisen varalle. Lähinnä siitä, missä on päivystys ja mihin palveluihin heillä on kesäasukkaina oikeus, Peränen kertoo.

Puristusvoimamittari toimi vetonaulana ja monet innostuivatkin leikkimielisesti kisailemaan porukalla.

- Puristusvoimamittarin kautta päästiin myös tosi hyviin elämäntapakeskusteluihin monien kanssa, Nina Peränen toteaa ilahtuneena.

Tunnelmia neljästä kesätapahtumasta

Kesätapahtumakierroksen avasi kesäkuun alussa vietetty Luhangan kesänavaus. Teltalla pääsi testaamaan puristusvoimaansa ja tutustumaan kehitysvaiheessa olevaan hyvinvointitarjottimeen. Paikalla oli myös Keski-Suomen pelastuslaitoksen kalustoa.

Kesäkuun lopussa juhannuksen jälkeen vierailimme Karstulassa Kesäkarstusten kahvituksessa. Keski-Suomen hyvinvointialueen digihoitajat olivat mukana tapahtumassa antamassa opastusta digipalveluiden käytössä. Myös sähköisen perhekeskuksen nuorten etätyöntekijä oli paikallisia nuoria varten mukana tapahtumassa.

Jyväskylän Korpilahden perinteisiä Päijänteen palvipäiviä vietettiin heinäkuun 12. päivä . Jaossa olleista materiaaleista erityisen suosituksi osoittautui Ihana kesä -lehtinen, johon oli koottu tärkeimmät vinkit hyvinvointia edistävään, terveelliseen ja turvalliseen kesään. Samat sisällöt löytyvät myös koottuna verkkosivuiltamme ja näitä jaettiin myös sosiaalisen median kanavissa kesän aikana.

Heinäkuun lopussa suuntasimme vielä Uuraisten viikon päättävään Uuraisten toripäivään. Lämmin ja aurinkoinen sää sai väen kokoontumaan perinteiseen paikalliseen kesätapahtumaan. Kävijöitä oli kaikista ikäryhmistä, niin paikallisia ja naapurikuntien asukkaita kuin kesäasukkaitakin.