Uutinen
Kehitysvammaisten asumisyksikölle ja ikääntyneiden päivätoiminnalle Vaajakosken Väkkärätieltä uudet, nykyaikaiset tilat
21.5.2026
Keski-Suomen hyvinvointialueella otetaan käyttöön ensimmäinen vammaisten ja ikääntyneiden päivätoimintaa varten rakennettu uudisrakennus touko-kesäkuun vaihteessa Vaajakosken Väkkärätiellä.
Nykyaikaisissa tiloissa toimintansa käynnistävät kehitysvammaisten asumisyksikkö Väkkärä sekä Vaajakosken päivätoiminta.
– On hienoa saada toiminnallemme uudet tilat. Ilahduttavaa on myös, että henkilöstö on saanut osallistua tilojen suunnitteluun alusta lähtien, palvelupäällikkö Anne-Mari Hakala ja palvelupäällikkö Juho Suortti kertovat tyytyväisenä.
Asumisyksikkö Väkkärän myötä oma palvelutuotanto vahvistuu
Väkkärän tilat ovat nykyisten standardien mukaiset. Väkkärään asiakkaat muuttavat Vaajakosken Harjukodilta, lisäksi Väkkärässä on 5 uutta asukaspaikkaa eli kehitysvammaisten asumisen hyvinvointialueen oma palvelutuotanto vahvistuu. Myös henkilökunnan määrä lisääntyy.
– On hienoa, että asiakkaamme saavat nyt nykyaikaiset ja esteettömät kodit. Jokaisessa asunnossa on kylpyhuone, WC sekä pieni jääkaappi, palvelupäällikkö Juho Suortti vammaispalveluista selventää.
– Olemme valmistautuneet asiakkaiden ja heidän läheisten kanssa muuttoon. Asiakkaat odottavat muuttoa innostuneina. Erityisen tyytyväisiä he ovat siihen, että huoneet ovat suurempia ja se, että huoneissa on oma vessa ja jääkaappikin. Asiakkaat ovat myös voineet esittää toiveita huonenaapurien suhteen, palveluvastaava Sari Niemi sanoo.
Päivätoiminnan palvelut jatkuvat asiakkaille entiseen tapaan uusissa tiloissa
Myös ikääntyneiden päivätoiminta saa modernit ja toimivat tilat Väkkärätieltä. Tiloissa tarjotaan kuntouttavaa päivätoimintaa, omaishoidon päivätoimintaa ja kylvetyspalvelua. Lisäksi tiloissa on kuntosali, joka on tarkoitettu päivätoiminnan asiakkaiden ja Väkkärän asukkaiden käyttöön sekä alueen ikääntyneiden omaehtoiselle kuntosaliharjoittelulle.
Vaajakosken päivätoiminnan palvelut jatkuvat asiakkaille uudessa toimipisteessä entiseen tapaan ja toiminta muuttaa uuteen tilaan Kirkkotieltä. Päivätoiminta palvelee uusissa tiloissa laajan alueen asiakkaita Kuokkalasta Leppälahteen ja Halssilasta Toivakkaan. Päivätoiminnassa käy viikoittain 9 eri ryhmää eli noin 70 asiakasta viikoittain. Myös Väkkärän asukkaat käyttävät päivätoiminnan tiloja.
Päivätoiminnan asiakkaaksi tullaan palvelutarpeen arvioinnin ja palvelupäätöksen myötä. Uudet asiakkaat voivat ottaa yhteyttä Seniorineuvontaan. Omaehtoisesta kuntosaliharjoittelusta kiinnostuneet ikääntyneet voivat ottaa yhteyttä Vaajakosken päivätoiminnan yksikköön, p. 014 266 7383 / 050 355 5389 tai Seniorineuvontaan, p. 014 266 1801. Harjoittelusta peritään lukukausimaksu.
Päivätoiminnan palvelut tukevat ikääntyneen toimintakykyä, arjen sujumista ja itsenäistä kotona asumista.
Hyvinvointialue on Väkkärätien tiloissa vuokralla
Keski-Suomen hyvinvointialue vuokraa Väkkärätien toimintakeskuksen tilat Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:ltä. Hankkeen esivuokrasopimus allekirjoitettiin 2023. Suunnitteluvaiheen jälkeen urakat kilpailutettiin keväällä 2024. Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen investointiavustuksen sekä Valtiovarainministeriön lainanottovaltuuden varmistuttua rakentamistyöt käynnistettiin kesällä 2025. Vuokrattavia tiloja on yhteensä noin 1500 m2, joista pääosa on kehitysvammaisten asumisyksikössä noin 1100 m2.
– Haluamme kiittää Jyväskylän Vuokra-asuntoja hyvin sujuneesta yhteistyötä, kiittelevät Anne-Mari Hakala, Juho Suortti, Sari Niemi ja rakennuttaja Tuija Lepistö.
Lisätietoja:
- Palvelupäällikkö Juho Suortti, p. 050 435 2770, juho.suortti(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, vammaispalvelut
- Palvelupäällikkö Anne-Mari Hakala, p. 040 358 1565, anne-mari.hakala(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden asiakasohjaus ja keskitetyt palvelut
- Rakennuttaja Tuija Lepistö, p. 040 525 7184, tuija.lepisto(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, tilapalvelut