Hyppää pääsisältöön
Sairaanhoitaja asiakkaan kanssa.

Uutinen

Joukkorokotuspäivät etenivät suunnitellusti, mutta jonotuksilta ei vältytty

20.11.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueella koronarokotuksia on annettu 20.11. mennessä noin 12 300 ja influenssarokotuksia 16 500 kappaletta. Noin neljäsosa keskisuomalaisista riskiryhmäläisistä on saanut rokotteet.

Tänä vuonna on ollut poikkeuksellista, että asiakas saa kaksi rokotetta yhtä aikaa - sekä influenssa- että koronarokotteen.   

Sairaala Novan terveysaseman rokotuspäivässä Jyväskylässä lauantaina 18.11. annettiin rokotus noin 5000 asiakkaalle ja yhteensä annettiin noin 9000 rokoteannosta. Ovet suljettiin kello 17.30 kuten oli tiedotettu ja kaikki sisälle tulleet saivat rokotteen.    

– Suurin osa kohtaamistani ihmisistä oli tyytyväisiä saamaansa palveluun, vaikka Novaan jonotti päivän aikana melkoinen määrä ihmisiä. Pahoittelemme sitä, että osa koki jonottamisen turhauttavana ja ihan kaikki eivät jonottamisesta huolimatta saaneet rokotuksia, toteaa vastuualuejohtaja Eva Pihlamaa-Tuononen Keski-Suomen hyvinvointialueelta.  

Karstulan, Saarijärven ja Viitasaaren rokotuspäivissä lauantaina 18.11. rokotettiin melkein 1700 riskiryhmäläistä. Näistä vajaa sata rokotettavaa olivat muita kuin rokotuspaikkakunnan asukkaita. Kaikki rokotuksiin saapuneet saivat rokotuksen päivän aikana. Rokotuspäivissä oli aamulla ruuhkaa, mutta se tasaantui päivän mittaan. Asiakkaita saapui tasaisesti pitkin päivää, minkä takia pahempia ruuhkia ei aamun jälkeen syntynyt. Hyväntuuliset ja ystävälliset rokottajat saivat hyvää palautetta asiakkailta. 

Raskaana olevien ja alle 7-vuotiaiden rokotuspäivässä Palokan neuvolassa lauantaina rokotettiin 907 asiakasta ja päivä sujui erinomaisesti. Jonoja ei juuri ollut ja enimmillään jonotusaika oli hetkellisesti noin 20 minuuttia. Asiakkailta tuli paljon kiitosta. 

– Haluamme kiittää asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä sekä kaikkia työntekijöitä, vapaaehtoisia, järjestysmiehiä, vartioita, liikenteenohjaajia ja muita rokotuspäivään osallistuneita hyvästä työstä rokotusten järjestämiseksi. Ilman heitä ei homma olisi toiminut. Rokotustyö jatkuu koko loppuvuoden ajan, sanoo vastuualuejohtaja Eva Pihlamaa-Tuononen

Viikon 47 riskiryhmien influenssa- ja koronarokotusten joukkorokotustapahtumat   

Keski-Suomen hyvinvointialue rokottaa yli 18-vuotiaita riskiryhmäläisiä maksutta influenssaa ja koronaa vastaan pääasiassa yleisinä rokotuspäivinä, joita järjestetään useilla Keski-Suomen hyvinvointialueen terveysasemilla. Mikäli asiakkaalla on vaikea liikuntarajoite tai jokin muu terveydellinen este, voi rokotteen ottamiselle varata ajan sähköisesti, chatissa tai puhelimitse omalta terveysasemalta. 

Viikolla 47 joukkorokotustapahtumia järjestetään viidellä paikkakunnalla: Jämsässä maanantaina 20.11., tiistaina 21.11. ja keskiviikkona 22.11., Pihtiputaalla tiistaina 21.11., Saarijärvellä torstaina 23.11., Viitasaarella perjantaina 24.11. ja Laukaassa lauantaina 25.11. Seuraava Sairaala Novan terveysaseman rokotuspäivä Jyväskylässä on viikon päästä lauantaina 2.12. Jämsässä on varauduttu rokottamaan vain oman kunnan asukkaita. 

Katso tarkemmat tiedot rokotuspäivistä ja -käytänteistä verkkosivuiltamme: Influenssa- ja koronarokotukset (hyvaks.fi) 

In English: Influenza and coronavirus vaccinations