Hyppää pääsisältöön
ikääntyneet henkilöt istuvat pöydän ääressä.

Uutinen

Ikääntyvien aivo- ja valtimoterveyttä edistetään Keski-Suomessa

30.11.2022

Aivo- ja valtimoterveyttä edistetään olemassa olevien palveluiden puitteissa. Omaks-palvelussa asiakkaat, ammattilaiset ja muut toimijat voivat hyödyntää aivoterveyten liittyvää materiaalia.

Ikääntyvien aivo- ja valtimoterveyden edistäminen on edennyt Jyväskylässä, Karstulassa, Keuruulla, Konnevedellä ja Pihtiputaalla osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa. Kehittämistyössä hyödynnetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) FINGER-toimintamallia, jonka käyttö laajenee ensi vuonna myös muihin Keski-Suomen hyvinvointialueen kuntiin.

FINGER-toimintamallissa ammattilainen pyrkii tunnistamaan ikääntyvän henkilön kohonneen muistisairauksien riskin riittävän varhaisessa vaiheessa. Lisäksi toimintamallissa henkilöt, joilla on kohonnut muistisairauden riski, saavat tarvittavaa tietoa ja konkreettisia keinoja liikuntaan, ruokailuun, monipuoliseen aivotreeniin, uneen, sosiaalisiin suhteisiin sekä verisuoniterveyden hoitoon. Tämän avulla voidaan ehkäistä muistitoimintojen heikentymistä.

Monialaista yhteistyötä ikääntyvien parhaaksi

Ikääntyvien aivo- ja valtimoterveyttä edistetään olemassa olevien palveluiden, kuten erilaisten ryhmätoimintojen ja tapahtumien puitteissa. Esimerkiksi ikääntyvien kuntokatsastuspäivissä pidetyt tietoiskut ovat lisänneet asukkaiden tietoisuutta aivo- ja valtimoterveyden edistämisen keinoista.

Alueilla on vahvistettu myös eri toimijoiden, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, kuntien palveluissa työskentelevien ja järjestöjenvälistä yhteistyötä sekä sovittu aivo- ja valtimoterveyden edistämisen toimenpiteistä ja vastuista. Osa kunnista on jo löytänyt selkeät FINGER-toimintamallin vastuuhenkilöt ja niihin hyvin soveltuvat toiminnat.

Koko Keski-Suomen hyvinvointialueella on tavoitteena ottaa käyttöön muistisairauden riskitesti esimerkiksi työttömien ja yli 70-vuotiaiden terveystarkastuksissa sekä erilaisissa ikääntyvien tapahtumissa ja ennaltaehkäisevissä palveluissa. Lisäksi esimerkiksi Keski-Suomen Sydänpiiri hyödyntää sitä omissa tapahtumissaan. 

– On kaikkien yhteinen etu, myös kustannusten kannalta, panostaa muistisairauden riskin tunnistamiseen ja tarjota tukea asiakkaalle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Aivo- ja valtimoterveyden edistämiseen pätevät samat keinot kuin useiden muidenkin sairauksien ennaltaehkäisyyn, kertoo projektityöntekijä Maiju Vuori Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmasta.

Materiaalia ja etävalmennusryhmiä ikääntyville keskisuomalaisille

Tietoa aivo- ja valtimoterveyden edistämisen mahdollisuuksista on koottu Keski-Suomen digitaaliseen sosiaali- ja terveyskeskukseen, Omaks.fi-palveluun. Palvelussa asiakkaat, ammattilaiset ja muut toimijat voivat hyödyntää esimerkiksi aivoterveyden harjoituskalenteria, aivotreeniharjoituksia, liikkumisen lukujärjestystä sekä löytää vinkkejä aivoterveyttä edistävään ruokailuun.

Aivoterveyttä ikääntyville -etävalmennusryhmät on tarkoitettu keskisuomalaisille, joilla on kohonnut muistisairauden riski. Kaksi ryhmää on parhaillaan käynnissä ja kolmas käynnistyy maaliskuussa 2023. Ryhmiin on jatkuva ilmoittautuminen.

– Ryhmien tapaamisten ilmapiiri on ollut avoin ja kannustava. Osallistujat ovat kokeneet vertaistuen tärkeänä tukena omalle elämäntapamuutokselleen. Syksyn etäryhmään on osallistunut Jyväskylän Piippurannan Klubilta 10 henkilön ryhmä, joten ryhmästä ovat hyötyneet myös henkilöt, joilla ei ole riittävät digitaidot osallistua ryhmään itsenäisesti, jatkaa Vuori. 

Tukea ikääntyvien kanssa työskenteleville ammattilaisille

Ammattilaisten osaamista ikääntyneiden aivo- ja valtimoterveyden edistämiseksi pyritään vahvistamaan kaikille hyödynnettävissä olevan ohjausmateriaalin avulla. Ohjausmateriaali päivitetty marraskuussa 2023.

Lisäksi eri alojen ammattilaisille järjestetään koulutuksia ikääntyvien elämäntapaohjausosaamisen vahvistamiseksi. Luustoliiton ja nykyisen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja 1.1.2023 alkaen Keski-Suomen hyvinvointialueen eri ammattiryhmille kohdennetut OTAGO-koulutuskokonaisuudet toteutetaan loppuvuonna ja ensi vuoden alussa. Koulutus antaa ammattilaisille työkaluja aivoterveyttä edistävän ja kaatumisia ehkäisevän liikunnan toteuttamiseen. 

Jos haluat lisätietoa FINGER-toimintamallista tai käynnistää alueellasi tai yksikössäsi toimintamallin kehittämistyön, voit olla yhteydessä projektityöntekijä Maiju Vuoreen.

Lisätietoja:  

  • Maiju Vuori, projektityöntekijä, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 040 685 0556, maiju.vuori(at)jyvaskyla.fi 
  • Eeva Nykänen, ravitsemusterapeutti, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, perusterveydenhuollon yksikkö, p. 040 580 3501, eeva.nykanen(at)ksshp.fi