Hyppää pääsisältöön
Naiset pöydän ääressä juomassa kahvia ja katsovat toisiaan.

Uutinen

Hyvinvointia ravitsemusvarteista – tallenteet ovat katsottavissa

8.6.2026

Keski-Suomen hyvinvointialueen toukokuussa pidetyt ravitsemusvartit keräsivät etäyhteyksien päähän yhteensä vajaat 150 osallistujaa. Kuulolla oli myös ryhmiä.

Edellisvuonna saadun palautteen ansiosta tietoiskut myös tallennettiin ja ovat nyt katsottavissa hyvaks.fi-verkkosivustolta vuoden 2026 loppuun saakka.

– Tietoiskujen tallenteita voi katsoa vaikkapa yhdessä oman ikääntyvän läheisen kanssa ruokailun suunnittelun pohjaksi. Erityisesti lapsen ja nuoren vanhemmille sopii esitys suun terveydestä ja vinkeistä, kuinka ohjata kouluikäistä ruokailussa, vinkkaa ravitsemusterapeutti Heli Koivisto Keski-Suomen hyvinvointialueelta.

Palautteiden perusteella tietoiskujen aiheista tutuin oli sydänystävällinen ruokailu. Erityisesti kiitosta sai Kevennä -digipolun esittely. Ravitsemusvartit saavuttivat tavoitteensa: saadun palautteen mukaan kuulijat saivat uutta tietoa sekä vinkkejä omaan ruokailuun ja hyvinvointia edistävien muutosten tekemiseen.

Sydänviikolla 18.–22.5.  pidettiin yhteensä neljätoista lyhyttä, työpäivien lomaan sijoitettua ravitsemusvarttia. Tietoiskujen aiheet käsittelivät ruokailun sydänystävällisyyttä, taloudellisuutta ja joustavuutta, kuituja, kasvisruokaa ja ruokailusuosituksia, kouluikäisten ja ikääntyvien ruokailua sekä ravitsemuksen yhteyttä mieleen, suoliston hyvinvointiin sekä suun terveyteen.

Mistä ravitsemuksen ja ruokailun aiheesta haluaisi kuulla tulevissa ravitsemusvarteissa? 

Kerro toiveesi tietoiskujen aiheeksi täyttämällä lomake: Toiveita tuleville ravitsemusvarteille.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on hyvinvointialueen keskeisiä tehtäviä

Tutkimusten mukaan on vahvistettu, että ruokavalinnoilla on suuri merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle. Ruokavalinnoilla voi esimerkiksi vähentää riskiä sairastua kansansairauksiin, ja viimeisimmät tutkimukset ovat vahvistuneet myös ravitsemuksen yhteyden mielenterveyteen.

Linkit ravitsemusvarttien tallenteisiin löytyy verkkosivulta: Hyvinvointisi tueksi – ravinto. Muita vinkkejä hyvinvointiin ja terveyteen löydät verkkosivuiltamme: Hyvinvointisi tueksi.

Lisätietoja:

  • Heli Koivisto, ravitsemusterapeutti, heli.koivisto(at)hyvaks.fi, p. 040 052 2718