Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Erikoissairaanhoidon jonoja purettu kestävällä kehittämistyöllä

21.5.2026

Keski-Suomen hyvinvointialue on saanut purettua vuosien aikana syntyneitä kiireettömän erikoissairaanhoidon jonoja laajalla kehittämistyöllä.

Kehittämistyön ansiosta jonotilanne saadaan pidettyä jatkossa hallinnassa ja samalla toiminnan kustannusvaikuttavuus paranee. Yli kuusi kuukautta jonossa olleiden potilaiden määrä on vähentynyt merkittävästi vuoden 2025 elokuun noin 1 900 jonottajasta tämän vuoden huhtikuun noin 500 potilaaseen. 

Jonoja on saatu purettua sekä lisäämällä erikoissairaanhoidon omaa kapasiteettiä että toimintatapoja uudistamalla.  

- Olemme lähteneet purkamaan jonoja tavoilla, jotka ovat kestäviä taloudellisesti ja toiminnallisesti. Tähtäin on ollut siinä, että hoitoon pääsy toteutuu jatkossakin hoitotakuun mukaisesti. Olemme saaneet osalle erikoisaloista enemmän erikoislääkäreitä ja toimintatapoja on muutettu niin, että voimme parantaa erikoissairaanhoidon saatavuutta ilman kulujen kasvua, vastuualuejohtaja Titta Frantsila kertoo. 

- Leikkaustoiminnassa on prosesseja kehitetty niin, että toimintaan on saatu lisää kapasiteettia. Myös päivä- ja lyhythoitoista kirurgiaa sekä polikliinista kirurgiaa on hyödynnetty aiempaa enemmän. Vähähyötyisiä hoitoja on karsittu ja digitaalisia hoitopolkuja ja moniammatillisuutta hyödynnetään aiempaa enemmän, Frantsila luettelee.  

Suurin määrä yli kuusi kuukautta jonottaneista on ollut ja on edelleen silmätaudeissa. Huhtikuussa heitä oli tilaston mukaan noin 300 potilasta. Heistä noin 200 pääsee hoitoon vielä toukokuun aikana.  

Keski-Suomen hyvinvointialue on yhdeksän muun hyvinvointialueen tavoin saanut Valviralta (nykyisin Lupa- ja valvontavirasto) viime lokakuussa määräyksen saattaa hoitoon pääsy lainmukaiselle tasolle huhtikuun loppuun mennessä. Määräystä on tehostettu sakon uhalla.  

- Erikoissairaanhoidossa on tehty hienoa kehittämistyötä, jonka myötä kiireettömän hoidon jono on saatu purettua jo lähes neljäsosaan viime vuodesta. Tarkoitus on purkaa jonot täysin vuoden 2026 aikana ja varmistaa hoitoon pääsy jatkossakin, vastuualuejohtaja Titta Frantsila kertoo.  

- Lisäksi vahvistamme perusterveydenhuollossa hoidon jatkuvuutta omahoitaja ja -lääkärimallilla, mikä puolestaan vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta., Frantsila lisää. 

Selvitys kiireettömään erikoissairaanhoitoon hoitoonpääsystä on aluehallituksen ensi tiistain kokouksen ilmoitusasioissa. Aluehallituksen esityslista on osoitteessa www.hyvaks.fi/aluehallitus.