Hyppää pääsisältöön
Aluehallitus

Uutinen

Aluehallitus käsitteli Keski-Suomen hyvinvointialueen henkilöstöorganisaatiota

10.5.2022

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli kokouksessaan 10.5. hyvinvointialueen henkilöstöorganisaatiota ja sen periaatteita.

Organisaation toimintamalli tukeutuu työn alla olevaan hyvinvointialuestrategiaan. Sen lähtökohtana ovat ihmislähtöisyys sekä hyvinvointialueen monitahoinen rooli alueellisena, kansallisena sekä kansainvälisenä toimijana.  Ihmislähtöisyyden toteutumista tukee vahvan järjestämisen roolin tunnistaminen osana hyvinvointialueen johtamista, päätöksentekoa ja organisoitumista.

Hyvinvointialuejohtaja johtaa hyvinvointialuekonsernin toimintaa, taloutta ja hallintoa kokonaisuutena ja vastaa mm. strategian tavoitteiden saavuttamisesta sekä tarvittavasta yhteistyöstä alueellisten ja kansallisten toimijoiden kanssa.

Keski-Suomen hyvinvointialueen organisaation on tarkoitus jakautua kolmeen toimialaan, jotka ovat Konsernipalvelut, Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Pelastustoimi. Toimialat tukevat hyvinvointialuejohtajaa ja konsernin johtamista asetettujen tavoitteiden ja strategian mukaisesti. Toimialat jakautuvat edelleen vastuualueisiin. Konsernipalvelut jakautuisivat kolmeen vastuualueeseen: Strateginen kehittäminen ja järjestäminen, Johtamisen tukipalvelut sekä Palvelutuotannon tukipalvelut.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutuotanto jakautuisi neljään tuotannon vastuualueeseen: Lasten, nuorten ja perheiden palvelut, Koti- ja asumispalvelut, Laaja-alainen sosiaali- ja terveyskeskus ja Sairaalapalvelut. Tuotannon vastuualueet jakautuvat palvelualueisiin, palvelualueet palveluyksiköihin ja palveluyksiköt edelleen toimipisteisiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotanto organisoituu edellä mainitun rakenteen mukaisesti siten, että organisoituminen ottaa huomioon uudistuksen palvelujen integraatiotavoitteet, palveluiden jatkuvuuden turvaamisen sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmien mahdollistamat toimintamallit.

Pelastustoimen toimiala muodostuisi Keski-Suomen pelastuslaitoksesta, joka on yhtenä vastuualueena pelastuslain mukaisena tuotanto-organisaationa. Pelastuslaitos -vastuualue jakautuu palvelualueisiin, palvelualueet jakautuvat edelleen palveluyksiköihin ja toimipisteisiin. Pelastuslaitoksen vastuualueelle kuuluu pelastuslain mukaiset tehtävät ja ensihoidon palvelutuotantoa.

Henkilöstöorganisaation rakenne vaikuttaa ICT-, talous- ja henkilöstövalmisteluun mm. järjestelmien rakentamisen sekä talouden rakenteiden osalta, nämä valmistelutehtävät ovat aikataulukriittisiä järjestämisvastuun ja liikkeenluovutuksen toteutuksen näkökulmasta. Hyvinvointialueen johtamiseen liittyvät rekrytoinnit tulee myös laittaa liikkeelle ennen kesälomakautta, jotta henkilöstöorganisaatioon liittyvä johtaminen, johtamisjärjestelmät, toimivallat ja henkilöstön sijoittuminen pystytään kuvaamaan ja kirjaamaan hallintosääntöön hyvissä ajoin ennen järjestämisen vastuun siirtoa. Tällä turvataan palveluiden jatkuvuus ja henkilöstöasioiden sujuva siirto ja näiden toimiminen heti vuodenvaihteen jälkeen.

Eino Nissinen teki asiakohdan päätökseen muutosehdotuksen, jonka mukaan aluehallitus hyväksyy esityslistan liitteenä olevat Keski-Suomen hyvinvointialueen organisoitumisen perusteet viranhaltijavalmistelun pohjaksi, ja että aluehallitus tekee lopullisen esityksen aluevaltuustolle asiasta 17.5. pidettävän valtuuston seminaarin jälkeen. Aluehallitus hyväksyi muutosehdotuksen yksimielisesti.

- Aluehallitus piti yksimielisesti esitettyjä organisaation periaatteita kannatettavina mutta halusi käydä asiasta vielä vuoropuhelua valtuuston kanssa ja tehdä lopullisen esityksen sen jälkeen, toteaa aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula.

Lisäksi aluehallitus päätti täydentää vaikuttamistoimielimiin kuntien esityksestä seuraavat jäsenet: Konnevedeltä vammais- ja vanhusneuvostoon Eeva-Liisa Korhonen ja Kinnulasta nuorisovaltuustoon Erkki Vasalampi ja Tatu Syrjä.

Aluehallitus nimesi myös maakunnan yhteistyöryhmän jäseneksi vastuuvalmistelija/vt. hyvinvointialueenjohtaja Kati Kallimon ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen hallintopalveluiden projektijohtajan Erkki Nikkilän vuoden 2022 loppuun saakka.

Aluehallitus merkitsi myös tiedoksi seuraavat lausunnot ja kannanoton:

  • Keski-Suomen hyvinvointialueen lausunto koskien hallituksen esitystä sote-uudistusta koskevien rahoituslakien muuttamisesta.
  • Keski-Suomen hyvinvointialueen lausunto koskien valtioneuvoston asetusta hyvinvointialueen taloutta koskevien tietojen toimittamisesta
  • Lapsiperheiden etujärjestö Oy:n kannanotto hyvinvointialueille: Lapsi tuo leivän tullessaan

Esityslista ja pöytäkirja

Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen löytyy Hyvaks.fi-sivustolta. Aluehallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan heti kun se on tarkistettu.

Lisätietoja:

  • aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, p. 050 530 9697
  • vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302