Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus kokouksessaan syyskuussa 2023.

Uutinen

Aluehallitus hyväksyi Sovatek-säätiön päihdehuollon erityispalveluiden liikkeenluovutuksen

12.9.2023

Aluehallituksen kokouksessa 12.9.2023 käsittelyssä olivat muun muassa Sovatek-säätiön päihdehuollon erityispalveluiden liikkeenluovutus ja Jämsän ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen poikkeusluvan hakeminen.

Päihdehuollon erityispalvelut Sovatek-säätiöltä Keski-Suomen hyvinvointialueelle

Aluehallitus päätti, että Sovatek-säätiön tuottamien päihdehuollon erityispalveluiden liikkeenluovutus Keski-Suomen hyvinvointialueelle käynnistetään. Palvelut siirretään hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2024 alkaen tai viimeistään sopimusten irtisanomisajan päättyessä. Valmistelun ja siirtymän aikana Sovatek-säätiö jatkaa palveluiden tuottamista asiakkaille nykyisellä tavalla. Sovatek-säätiön kanssa käydään keskusteluita siirtyvästä henkilöstöstä. Noin 40 hengestä koostuva henkilöstö siirtyy osaksi hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto-organisaation mukaista rakennetta.

Jämsän ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen poikkeusluvan hakeminen

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että Keski-Suomen hyvinvointialue hakee sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupaa ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämisen jatkamiseen Jokilaakson sairaalassa ajalla 1.1.–31.12.2025. Lisäksi aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se pyytää Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden aluevaltuustoja puoltamaan Keski-Suomen hyvinvointialueen poikkeuslupahakemusta ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiseen Jämsässä Jokilaakson sairaalan yhteydessä.

Keski-Suomen nuorisovaltuuston jäsenten valinta toimikaudelle 2023–2024

Aluehallitus nimesi Keski-Suomen hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenet kaudelle 2023–2024 sekä merkitsi tiedoksi Keski-Suomen liiton vaihtuneen edustajan Jaakko Selinin nuorisovaltuustossa. Keski-Suomen nuorisovaltuusto toimii vaikuttamistoimielimenä sekä Keski-Suomen liiton yhtenä nuorten osallisuuden vahvistamisen kanavana.

Kouluikäisten optikkopalvelun palvelusetelin perustaminen

Aluehallitus merkitsi tiedoksi kouluikäisten optikkopalvelun palvelusetelin ja hyväksyi koululaisten optometristin tutkimuksen palvelusetelin sääntökirjan. Ostopalveluna toteutettavilla optikko- ja silmälääkäritutkimuksilla varmistetaan kyseisten palveluiden tarvitsijoiden yhdenvertainen kohtelu sekä koululaisten näöntutkimusten yhdenvertainen saatavuus ja saavutettavuus koko hyvinvointialueelle. 

Talousarviokirjan 2023 mittariston sekä mittariston tavoitetasojen päivittäminen

Aluehallitus hyväksyi talousarviokirjan 2023 mittariston ja esitti, että aluevaltuusto hyväksyy keväällä 2023 päivitetyn strategian- ja talousarviokirjan mittariston, jossa asetetaan tavoitetasot vuodelle 2023 sekä strategiakaudelle 2030. Tavoitetasoja vuosille 2023 ja 2030 on tarkasteltu kevään 2023 aikana.

Edustajan nimeäminen Niilo Mäki -säätiön hallintoneuvostoon

Aluehallitus päätti hyväksyä pyynnön liittyä jäsentahoksi Niilo Mäki -säätiön hallintoneuvostoon ja nimesi Matias Lahden edustajaksi hallintoneuvostoon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 2024–2026. Säätiön tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten neuropsykologista tutkimusta ja kuntoutusta.

Työikäisten ja ikääntyneiden lautakunnan jäsenen vaihtuminen

Aluehallitus esitti, että aluevaltuusto päättää myöntää Piia Flink-Liimataiselle eron työikäisten ja ikääntyneiden lautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita työikäisten ja ikääntyneiden lautakuntaan hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Flink-Liimatainen on 21.8.2023 pyytänyt eroa tehtävästään perusteena aikataulupäällekkäisyydet uuden työtehtävän kanssa.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjeet

Aluehallitus hyväksyi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjeet. Ohjeissa kuvataan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan vastuut ja tehtävät ja ne ovat koko hyvinvointialueen henkilöstöä sitovia. Ohjeistuksen tavoitteena on varmistaa muun muassa asiakkaille ja potilaille annettavan palvelun laatua sekä resurssien vastuullista käyttöä. Hyvinvointialueen strategisen tason riskienhallinnassa toimintaympäristöä, tai muita toimintaan vaikuttavia trendejä arvioidaan suhteessa strategian tavoitteisiin, kriittisiin menestystekijöihin sekä arvoihin.

Toimintaohjeet koostuvat viidestä osa-alueesta:

1) sovellusohjeet johdolle, esihenkilöille sekä viranhaltijoille, sekä määrittely vastuunjaosta
2) riskienhallintaprosessi ja -raportointimalli
3) sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteet
4) koonti hallintosääntöön määritellyistä sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevista asiakohdista
5) luettelo Keski-Suomen hyvinvointialueen tilivelvollisista

Valtuustoaloite

Aluevaltuutettu Eetu Tuovila (Vapauden liitto) on tehnyt valtuustoaloitteen epäeettisen rokotussuosituksen poistamisesta riskiryhmään kuuluvien lasten kohdalta. Keski-Suomen hyvinvointialueen suositus yli 12-vuotiaiden riskiryhmäläisten Covid-rokotuksista perustuu lääketieteelliseen näyttöön ja noudattaa kansainvälisiä suosituksia. Hyvinvointialue noudattaa Tartuntatautilain määrittämää Valtioneuvoston päätöstä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjausta hyvinvointialueen asukkaiden terveysturvallisuuden sekä yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kohtelun turvaamiseksi. Aluehallitus otti huomioon lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan käsittelyn, totesi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi sekä saattaa vastauksen valtuustoaloitteeseen aluevaltuustolle tiedoksi 26.9.2023.

Keski-Suomen hyvinvointialueen toimielintyöskentelyn tuki -loppuraportti

Aluehallitus merkitsi tiedoksi Keski-Suomen hyvinvointialueen toimielintyöskentelyn tuki -loppuraportin ja saattaa sen edelleen tiedoksi aluevaltuustolle. Raportissa esiteltävät prosessikuvaukset kuvaavat lautakuntien ja jaostojen roolia hyvinvointialueen strategisessa johtamisessa ja kirkastavat toimielinten tehtäviä ja vastuita osana hyvinvointialueen laajempaa johtamisjärjestelmää.

Aluehallitus antoi lausuntoja

Aluehallitus hyväksyi Keski-Suomen hyvinvointialueen vastauksen lausuntopyyntöön koskien hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Lisäksi aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen vastauksen lausuntopyyntöön koskien varainsiirtoverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta.

Esityslista ja pöytäkirja

Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen löytyy osoitteessa hyvaks.fi/aluehallitus. Aluehallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan heti kun se on tarkistettu hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Lisätietoja:

  • aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, p. 050 530 9697, mariakaisa.aula(at)hyvaks.fi
  • hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet, p. 050 400 0073, jan.tollet(at)hyvaks.fi
  • aluehallituksen varapuheenjohtaja Lotta Ahola (kokouksen puheenjohtajana Jämsän ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen poikkeusluvan hakeminen -asiakohdassa Maria Kaisa Aulan jäävättyä itsensä asioiden käsittelystä), p. 040 756 8206, lotta.ahola(at)hyvaks.fi