Hyppää pääsisältöön

Aluehallituksen ensimmäisen kokouksen esityslistalla muun muassa väliaikaisen yhteistoimintaelimen nimeäminen, hyvinvointialuejohtajan hakuprosessin käynnistäminen ja vaikuttamistoimielinten valmistelu

3.3.2022

Keski-Suomen aluehallituksen ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 8. maaliskuuta klo 17 alkaen.

Aluehallitukselle esitetään, että se nimeää Keski-Suomen hyvinvointialueella väliaikaisen yhteistoimintaelimen ajalle 1.3.-31.12.2022. Toimielimen jäsenmäärä on yhteensä 12 jäsentä, joista 2 työnantajan edustajaa, 6 henkilöstöjärjestöjen edustajaa (2+2+2 -periaatteella) ja 4 työsuojeluvaltuutettua sekä kaikille varajäsenet. Toimielimen puheenjohtajana toimisi työnantajan edustajana HR-vastuuvalmistelija Riitta Hallberg ja varapuheenjohtajana henkilöstöjärjestöjen edustaja.

Aluehallitukselle esitetään myös, että se käynnistää vaikuttamistoimielinten asettamista koskevan asian valmistelun ja pyytää Keski-Suomen kunnissa toimivia vaikuttamistoimielimiä tekemään esityksensä Keski-Suomen hyvinvointialueen lakisääteisiin vaikuttamistoimielimiin eli nuorisovaltuustoon, vanhusneuvostoon ja vammaisneuvostoon nimettävistä jäsenistä.

Lisäksi aluehallitukselle esitetään, että se päättää laittaa Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan viran auki. Esityksen mukaan virka laitetaan auki kahden viikon ajaksi. Rekrytointiprosessissa käytetään apuna ulkopuolista rekrytointipalveluyritystä ja rekrytointiprosessiin osallistuvat aluevaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto, HR-valmistelusta vastaava sekä hallintopalveluiden projektijohtaja. Lisäksi aluehallitus määrittelee ne vaatimukset, joita hyvinvointialuejohtajan virkahaussa arvostetaan tai painotetaan.

Muut asiat löytyvät esityslistalta. Esityslista liitteineen löytyy osoitteessa https://hyvaks.fi/paatoksenteko/aluehallitus.

Lisätietoja:

  • vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302
  • hyvinvointialuejohtajan virka: HR-vastuuvalmistelija Riitta Hallberg, p. 044 459 8946