Ylilääkäri Urho tekee työssään näkymättömän näkyväksi
Kliinisen neurofysiologian ylilääkäri Urho Sompa on ollut osa Keski-Suomen hyvinvointialuetta vuodesta 2018 lähtien. Hän työskentelee Sairaala Novassa, diagnostisten palveluiden kliinisen neurofysiologian yksikössä, paikassa, jossa yhdistyvät tiede, tekniikka ja potilaiden hyvinvoinnin tukeminen. Neurofysiologian yksikössä tehdään näkymättömästä näkyvää keskisuomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin parhaaksi. Yksikössä myös arvostetaan ja kunnioitetaan toisten työtä.
– Vaikka kliinisen neurofysiologian työ on usein kulissien takana, sen vaikutus voi olla ratkaisevaa potilaiden sairauden määrittelyyn ja lopulta hyvinvointiin. Kun tutkimus tuo esiin jotain yllättävää ja hoidon suunta muuttuu, näkee konkreettisesti työnsä merkityksen. Pidän työssäni siitä, että teknisin menetelmin voidaan tehdä näkymätön oireen aiheuttaja näkyväksi. Se on kiehtovaa, ja lähes joka viikko tulee hetki, jolloin huomaan, että juuri tämän takia minä tätä työtä teen, Urho kuvailee.
Tutkimukset voivat mullistaa potilaan hoitopolun
Kliinisen neurofysiologian yksikköön ohjautuvat potilaat tulevat lähetteellä, ja heidän taustallaan on erilaisia ja hyvin koskettaviakin tarinoita. Tyypillisiä tutkimusaiheita ovat esimerkiksi kohtausoireiden erotusdiagnostiikka eli esimerkiksi epilepsian diagnostiikka, unihäiriöt sekä hermostovaurioiden epäilyt. Urho nostaa työnsä huippuhetkiksi ne tilanteet, joissa tehdyt tutkimukset muuttavat koko hoidon suunnan.
– On pysäyttävää, kun ennakko-oletukset murtuvat. Esimerkiksi potilaan oireet ovat johtaneet ajatukset selkärangan rappeumasta johtuviin hermojuurivaurioihin, mutta tutkimukset paljastavatkin harvinaisen hermostosairauden. Nämä ovat hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, kuinka tärkeää työmme on, Urho kiteyttää.
Yhdessä potilaan oireiden kanssa, löydökset voivat johtaa diagnoosiin, joka voi mahdollistaa tietyn hoidon. Hermovaurioita hoidetaan usein kuntoutuksella ja fysioterapialla. Joihinkin ääreishermoston sairauksiin on olemassa lääkkeitä. Aivosähkökäyrätutkimus eli EEG puolestaan voi ohjata epilepsian hoitoa ja mahdollisia leikkauspäätöksiä. Urho pitää työstään ja sen tarjoamista haasteista.
– Työssä täytyy kokea työn iloa, työn pitää olla merkityksellistä, ja työn tekemisessä on oltava vähintään minimiresurssit kunnossa. Nämä kaikki toteutuvat omassa työssäni, ja se kaikkein suurin työmotivaationi tulee siitä, kun tiedän, että tämä työ tuottaa arvoa potilaille.
Urho on oppinut vuosien varrella myös sen, että aina lääketiede ei pysty antamaan yksiselitteisiä vastauksia.
– On oireita, joiden taustalta ei löydy selvää sairautta. Silloin on tärkeää myöntää se potilaalle ja samalla sopeutua realiteetteihin, mikä lääketieteessä on mahdollista ja mikä ei.
Työyhteisössä arvostetaan ja kunnioitetaan toisten työtä
Urhon työn ytimessä on moniammatillinen yhteistyö. Yksikön arki rakentuu tiimityölle, jossa jokaisen asiantuntemus on tärkeä.
– Meillä on joka toinen viikko moniammatillinen tiimipalaveri ja sisäistä koulutusta. Ne hetket ovat tärkeitä, sillä aina joku jakaa tiimipalavereissa osaamistaan muille. Silloin sitä oppii aina paljon itsekin.
Yhteisöllisyys omassa tiimissä näkyy myös pienissä, mutta tärkeissä asioissa. Työyhteisössä porukka tervehtii toisiaan, usein kysytään myös työkaverilta kuulumiset, mutta myös kunnioitetaan toisten työrauhaa.
Yhteistyö tekee meidän työyhteisömme arjesta sujuvaa. Meillä on porukan keskuudessa hyvä henki ja työ tuntuu mielekkäältä.
Työnantajan tuki ja oma jaksaminen
Urho Sompa antaa myönteistä palautetta myös työnantajalleen.
– Terveydenhuollossa urapolut ovat stabiilimpia kuin yritysmaailmassa. En ole pyrkinyt etenemään urallani, vaan syventämään omaa osaamistani nykyisessä työssäni. Tähän työnantaja on antanut vapaan mahdollisuuden. Olen saanut kehittää omaa ja yksikköni toimintaa ja se on ollut kaikkein tärkeintä.
Myös omasta jaksamisestaan Urho pitää hyvää huolta.
– Pyöräilen töihin, sillä se parantaa vireyttä. Olen myös oppinut nukkumisen tärkeyden, sillä luovuus loppuu väsyneenä. Vapaa-aikanani harrastan myös pianonsoittoa, rakennan legoista Euroopan karttaa ja laitan ruokaa. Kaikki ovat korkean keskittymisen tehtäviä, joissa mieli lepää.