Hyppää pääsisältöön

Mikä on biopankki?

Keski-Suomen Biopankki

Keski-Suomen Biopankin ovat perustaneet Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (KSSHP) ja Jyväskylän yliopisto (JY). Keski-Suomen Biopankki rekisteröitiin valtakunnalliseen biopankkirekisteriin 29.10.2015. Keski-Suomen  Biopankki kerää ja säilyttää näytteenantajien biologisia näytteitä, kuten veri- ja kudosnäytteitä sekä näytteenantajaan liittyvää terveystietoa terveys- ja lääketieteellistä tutkimusta varten. Keski-Suomen Biopankin tutkimusalue kattaa biologisen, lääketieteellisen ja liikunta- ja terveystieteellisen tutkimuksen ja tuotekehityksen. Biopankkimme toimii Sairaala Novan yhteydessä.

Biopankkitutkimuksen avulla pyritään selvittämään sairauksien syitä sekä perimän, ympäristön ja elintapojen vaikutusta niiden syntyyn. Lisäksi pyritään sairauksien ehkäisyyn ja turvallisten, tehokkaiden ja yksilöllisten hoitojen ja diagnostiikan kehittämiseen.

 

Näytteen antaminen on vapaaehtoista

Näytteiden keräys ja käyttö biopankkitutkimuksessa perustuu näytteenantajan vapaaehtoiseen suostumukseen. Suostumus on mahdollista peruuttaa koska tahansa.

Biopankkinäyte otetaan yleensä hoitoon liittyvän näytteenannon yhteydessä tai henkilön osallistuessa tieteelliseen tutkimukseen. Biopankkitutkimuksiin tarvitaan näytteitä sekä terveiltä että sairailta henkilöiltä. Jokaisen näyte on tärkeä.

Biopankkinäyttteestä ei automaattisesti tehdä määrityksiä tai tutkimuksia, vaan näytettä säilytetään kunnes se valikoituu tutkimusintressien perusteella mukaan tutkimuksiin.

Keski-Suomen Biopankin perusnäyte on yksi 9 ml verinäyteputki.

 

Tiedot pysyvät salassa

Näytteet ja tiedot käsitellään salassa pidettävän tiedon tietosuojamääräysten mukaisesti, luottamuksellisesti ja yksityisyyden suoja huomioiden. Biopankissa näytteet koodataan ja näytteenantajan tunnistetiedot korvataan koodilla. Tunnisteellisia näytteitä tai tietoja voidaan luovuttaa vain, jos siihen on perusteltu tarve, kuten tarve yhdistää biopankin näytteisiin tai tietoihin muita, esimerkiksi tutkijan jo aiemmin keräämiä tietoja.

Biopankkien toiminta on luvanvaraista ja sitä määrittelee Biopankkilaki. Lisäksi lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea valvoo biopankkien toimintaa.

 

Suomen biopankkitoiminnasta voit lukea lisää täältä: