Ajankohtaista: Hoitotarvikepalvelu on uudistunut syyskuussa 2025. Tuolloin otettiin käyttöön hyvinvointialueen hoitotarvikepalvelun yhteinen palvelunumero. Hoitotarvikepalveluiden palvelupisteet sulkeutuivat 31.8.2025. Hoitotarvikkeet toimitetaan sinulle jatkossa suoraan logistiikkakeskuksesta valitsemaasi noutopisteeseen. Tilaukset tehdään ensisijaisesti Palse.fi-portaalin kautta. Lue lisää uutisesta.
Maksuttomat hoitotarvikkeet ovat tarkoitettu pitkäaikaissairauden hoitoon. Tarvikkeita voidaan myöntää myös aiemminkin, mikäli todetun sairauden vuoksi tarve on välitön (esim. avannetarvikkeet ja virtsaamisapuvälineet). Muissa tilanteissa asiakas otetaan jakelun piiriin, kun tarpeen arvioidaan kestävän vähintään kolme kuukautta, jolloin sairaus katsotaan pitkäaikaiseksi.
Apuvälineasioissa palvelee apuvälinelainaamo.
Lähetteen maksuttomista ja yksilöllisen tarpeen mukaisista hoitotarvikkeista tekee hoitava lääkäri tai muun terveydenhuollon ammattilainen. Lähetteen perusteella laaditaan yksilöllinen jakelusuunnitelma, jonka mukaan asiakkaalle annetaan tarvitsemansa tuotteet. Tehdyn jakelusuunnitelman perusteella tilataan tarvittavat tuotteet. Tuotteiden toimitusaika on kolme viikkoa. Hoitotarvikepalvelun puhelinpalvelusta saat asiakkuuden aikana ohjausta ja neuvontaa hoitotarvikeasioihin liittyen.
Tarvikkeita annetaan tai toimitetaan asiakkaalle yleensä kolmen kuukauden tarve kerrallaan. Osa lähetteen mukaisista hoitotarvikkeista voidaan toimittaa maksuttomasti kotijakelun kautta suoraan asiakkaalle.
Hoitosuunnitelman mukaan jaettavia hoitotarvikkeita ovat esimerkiksi:
- Avannehoitotarvikkeet
- Diabetestarvikkeet
- Dialyysitarvikkeet
Jaettaviin tarvikkeisiin eivät kuulu normaaliin hygieniaan ja perushoitoon kuuluvat tuotteet, kuten pesuaineet, pyyhkeet, suojakäsineet ja perusvoiteet.