Hyppää pääsisältöön

Arkikuntoutus

Arkikuntoutuksen tavoitteena on tukea ja mahdollistaa ikääntyneiden kotona asuminen mahdollisimman pitkään.

Asiakkaan toimintakyvyn heikkeneminen voi näyttäytyä esimerkiksi liikkumisvaikeuksina, väsyvyytenä tai avun tarpeena. Asiakkaalla voi olla jo muita palveluita (esim. kotihoito, turvapalvelu, omaishoito) tai riski näiden palveluiden tarvitsemiselle tulevaisuudessa on kohonnut.

Kotikuntoutus voi toteutua yksittäisenä arviointikäyntinä tai kuntoutusjaksona ammattilaisen arvion mukaisesti. Sisältö määrittyy yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, käsittäen esimerkiksi liikkumisen ja arjen toimintojen harjoittelua (muun muassa ulkoilu, porraskävely, peseytyminen, pukeutuminen, keittiötoiminnot, asiointikäynnit, kuntosaliharjoittelu).

Työntekijämme toimivat toimintakyvyn tukemisen ja edistämisen asiantuntijoina osana kotihoidon moniammatillista tiimiä. Kotihoidon asiakkaan kokonaistilanne ja kuntoutuspotentiaali vaikuttavat siihen, kuinka arkikuntoutuksen työntekijät osallistuvat kotihoitoon.

Jos sinulla on huoli ikääntyneen henkilön kotona pärjäämisestä, ota yhteyttä ikääntyneen huolipuhelimeen

Kenelle

Ikääntyneille:
- jotka asuvat omassa kodissaan ja
- joiden toimintakyky on selvästi heikentynyt ja
- joilla on tarve kokonaisvaltaiselle, kotiympäristössä tapahtuvalle, arvioinnille tai kuntoutusjaksolle

Toimi näin

Hakeudu arkikuntoutukseen fysioterapian palvelunumeron kautta ilman lähetettä

Myös ammattilaisemme voivat ohjata sinut arkikuntoutukseen.

Yhteystiedot

Paikkakuntaa ei ole valittu

Valitse paikkakunta yllä olevasta valikosta.