Hyppää pääsisältöön
Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus on yksi Suomen kuudesta lakisääteisestä sosiaalialan osaamiskeskuksesta. Sen ydintehtävänä on edistää sosiaalihuollon tietoperusteista kehittämistä, välittää sosiaalialan osaamista ja asiantuntijuutta sekä edistää tutkimuksen, kehittämisen, koulutuksen ja käytännön yhteyttä. Visionamme on, että jokainen sosiaalihuollon tukea ja apua tarvitseva saa vaikuttavia palveluita.

Valtioneuvoston asetus (31.10.2024/582) määrittelee osaamiskeskusten toimialueet yhteistyöaluetasoisiksi. Sen mukaisesti Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus on Itä-Suomen yhteistyöalueen sosiaalialan osaamiskeskus, jonka toiminta-alueena on Keski-Suomen, Etelä-Savon (Eloisa), Pohjois-Karjalan (Siun sote) ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet.

Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus aloitti toimintansa 1.7.2025.

Teemme työtä yhdessä monialaisissa verkostoissa

Rakennamme Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskusta yhdessä – avoimesti ja yhteistyöhön kutsuen. Kumppanuushaku on tuonut jo noin 50 innostunutta toimijaa mukaan yhteiseen tekemiseen, ja ovet ovat edelleen avoinna uusille kumppaneille. 

Toivomme saavamme rakentaa laajan ja monipuolisen verkoston neljän hyvinvointialueen toimijoista – kaikki sosiaalihuollon tutkimuksesta, koulutuksesta, kehittämisestä ja innovaatioista kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Jos haluat olla mukana kehittämässä sosiaalialan osaamista ja tulevaisuutta Järvi-Suomessa, voit ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kirjaamo@hyvaks.fi. 

Kuusi sosiaalialan osaamiskeskusta muodostavat valtakunnallisen verkoston, jonka rooli ja tehtävät on määritelty osaamiskeskuslaissa (laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta 2001/1230). Perustoimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Sointu Möller

sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja, laillistettu sosiaalityöntekijä, YTL

Image
Sointu Möller

050 329 0850

Sivi Talvensola

asiantuntija, laillistettu sosiaalityöntekijä, erikoissosiaalityöntekijä, YTM

Image
Sivi Talvensola

0400 904 663

Sampsa Nyyssönen

projektipäällikkö, Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanke

Image

050 563 1331

Johanna Liukkonen

tutkijasosiaalityöntekijä (40 %), YTM, Vastuu lastensuojelussa -hanke

Image
Johanna Liukkonen

040 171 8312

Neuvottelukunta ja kumppanuusverkosto

Neuvottelukunta 

Osaamiskeskuksen hallinnosta ja työnantajavelvoitteista vastaa Keski-Suomen hyvinvointialue. Toiminnassa noudatetaan hyvinvointialueen hallintosääntöä, mikä varmistaa selkeät ja yhtenäiset toimintaperiaatteet. 

Osaamiskeskuksen toimintaa tukee neuvottelukunta, joka toimii keskustelu- ja neuvottelufoorumina. Neuvottelukunta on perustettu edistämään yhteistyötä ja ohjaamaan osaamiskeskuksen kehittämistä. Sen toimikausi on neljä vuotta, ja ensimmäinen kausi kestää 1.12.2025–31.5.2027. 

Jokainen YTA-alueen hyvinvointialue toimii vuorollaan yhden vuoden ajan neuvottelukunnan puheenjohtajana. Ensimmäisen vuoden puheenjohtajuus on päätetty 9.12.2025 kokouksessa Keski-Suomen hyvinvointialueelle.

Osaamiskeskuksen johtaja vastaa neuvottelukunnan asioiden valmistelusta ja varmistaa, että toiminta etenee suunnitellusti ja tavoitteiden mukaisesti.

Neuvottelukunnan tehtävät

  • Varmistaa yhteisen näkemyksen muodostaminen neljän hyvinvointialueen kesken ja yhdenvertaisuuden toteutuminen alueiden välillä.
  • Hyväksyä osaamiskeskuksen toimintasuunnitelma, joka sisältää myös tutkimus- ja kehittämishankkeet rahoituksen puitteissa.
  • Päättää osaamiskeskuksen pitkän aikavälin tavoitteista.
  • Ohjata ja tukea osaamiskeskuksen toimintaa alueellisten ja valtakunnallisten linjausten mukaisesti.
  • Seurata yhteistyösopimuksen toteutumista ja valmistella tarvittaessa uusi sopimus.

Kumppanuusverkosto

Avoimen kutsumenettelyn kautta kumppanuusverkostoon on 15.12.2025 mennessä liittynyt ja yhteistyösopimuksen allekirjoittanut yhteensä 38 organisaatiota:

  • 21 yhdistystä ja säätiötä
  • 7 yritystä
  • 2 yliopistoa
  • 5 ammattikorkeakoulua
  • 2 muuta oppilaitosta
  • 1 maakuntaliitto

Kumppanuusverkoston jäsenet 15.12.2025 (pdf)

Kumppanuusverkoston toimikausi on sama kuin neuvottelukunnan toimikausi. Kumppanuusverkosto valitsee keskuudestaan kalenterivuosittain vaihtuvan puheenjohtajan.

Kumppanuusverkoston tehtävät

  • Edistää osaamiskeskuksen toimintaa tukevan hankerahoituksen hakua ja osallistua hanketoimintaan (maakuntaliitto pois lukien).
  • Kehittää yhteistyötä osaamiskeskuksen perustehtävän tukemiseksi.
  • Hyväksyä vuosittain yhteistyön painopisteet.
  • Seurata yhteisen hanketoiminnan toteutumista.
  • Toimia neuvottelukunnan neuvoa-antavana elimenä siten kuin neuvottelukunta asiasta päättää.

Tapahtumat ja materiaalit

Kevät 2026

Maaliskuu

Huhtikuu

  • 9.4.2026 klo 14 - 16 Hyvinvointialueet ja yksityisten palveluntuottajien sosiaalihuollon Kanta-palveluihin liittyminen -keskustelutilaisuus Itä-Suomen YTA:n hyvinvointialueille
  • 22.4.2026 klo 9-10 Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus tutuksi.

Toukokuu

Syksy 2026

Syyskuu

  • 1.9.2026 Webinaarisarja lastensuojelun monialaisesta yhteistyöstä, osa 3: ”Palautetietoinen työote ja toimintakulttuuri”, Ilmoittautuminen Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeen sivuilta
  • 16.9.2026 klo 8.15-9 Rakenteellisen sosiaalityön aamukahvit. Yhteisösosiaalityön rakenteellis-poliittiset käytännöt, alustajina Joonas Kiviranta, johtava ohjaaja, Pirkanmaan hyvinvointialue & Anna Pekkarinen, kehittämispäällikkö, Sisä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Esitysdiat.
  • 25.9. klo 9-11 Kokemusasiantuntijuus lastensuojelun innovaationa.
  • 28.9.2026 klo 12-16 Sosiaalihuollon tutkimuspäivä.
  • 29.9.2026 klo 12-14 Webinaarisarja lastensuojelun monialaisesta yhteistyöstä, osa 4. Lisätiedot Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeen sivuilta

Lokakuu

Marraskuu

  • 4.11.2026 klo 9-10 Sosiaalihuollon tutkimusklubi: Yhteinen vastuu vai ei kenenkään vastuu? "Monialainen yhteistyö" -väitöstutkimuksen havaintoja. Alustajana Tiina Timperi, tutkijatohtori, Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto. Liity Teams-kokoukseen
  • 11.11.2026 klo 8.15-9 Rakenteellisen sosiaalityön aamukahvit. Sosiaaliturvamuutosten vaikutukset - kansallinen sosiaalisen raportin Itä-Suomen yhteistyöalueen näkökulmia. 
    Henni Hietala, sosiaalityön opiskelija & Sivi Talvensola, asiantuntija, Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Liity Teams-kokoukseen, Ei tallenneta.
  • 11.11.2026 klo 14.30-16 Seurantatilaisuus: Hyvinvointialueet ja yksityisten palveluntuottajien sosiaalihuollon Kanta-palveluihin liittyminen -keskustelutilaisuus Itä-Suomen YTA:n hyvinvointialueille. Liity Teams-kokoukseen
  • 12.11.2026 klo 12–15.30 Rakenteellisen sosiaalityön teot siltoina eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Webinaariohjelma ja -linkki Pirkanmaan hyvinvointialueen rakenteellisen sosiaalityön verkkosivuilta: https://pirha.fi/fi/palvelut/sosiaalipalvelut/rakenteellinen-sosiaalityo/rakenteellisen-sosiaalityon-webinaari
    Webinaarin järjestää valtakunnallinen rakenteellisen sosiaalityön verkosto. Ei tallenneta

Joulukuu

  • 2.12.2026 klo 9-10 Sosiaalihuollon tutkimusklubi: Rakenteellisen vammaissosiaalityön kehittäminen: havaintoja RAVATTI-hankkeen tuloksista. Alustajina Merja Tarvainen, apulaisprofessori, Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto ja RAVATTI-tutkimusryhmä. Liity Teams-kokoukseen (sama linkki kuin 4.11. tutkimusklubissa)

Kehittämis- ja tutkimushankkeet, joissa olemme mukana

Päättyneet 

Osatoteuttajana

Yhteistyökumppanina

  • Katveet ja rajapinnat – gerontologisen sosiaalityön palvelupolut ja työnjako (Katve) 2025 - 2027 / Jyväskylän yliopisto
  • Osallisuutta vahvistava rakenteellinen sosiaalityö (ORAS) / Jyväskylän yliopisto
  • Yhteisölliset keinot sosiaalityöntekijöiden eettisen kuormituksen vähentämiseen työympäristön muutospaineessa (SOSe) 2025 - 2027 / Jyväskylän yliopisto
  • Vaikuttavuustieto sosiaalityön tiedonmuodostuksessa (Efecto2030) 2024 - 2026 / Jyväskylän yliopisto

Päättyneet

  • Ikääntyneiden palveluohjaus hyvinvointialueilla – Asiakasturvallisen ja vaikuttavan palveluohjauksen kehittäminen muuttuvissa paikoissa ja tiloissa 2024–2025 (IPO) / Jyväskylän yliopisto
  • Paljon palveluita käyttävien palveluketjujen vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus (PALVA) 2024 - 2025, Kestävän kasvun ohjelma / Pohjois-Savon hyvinvointialue
  • Perhetyö lapsi- ja perhesosiaalityössä 2023–2025 (PETU) / Jyväskylän yliopisto
  • Päihdehuollon ja lastensuojelun rajapinnalla – saavatko päihteitä käyttävät nuoret tarvitsemaansa tukea? 2023–2025 (NUPPU) / Tampereen yliopisto

Päättyneet

Julkaisut

Sosiaalialan osaamiskeskusten julkaisutoiminta on ollut monipuolista ja liittynyt alueen ajankohtaisiin sosiaalihuollon kehittämisteemoihin. 

  • Tutustu sosiaalialan osaamiskeskus Kosken julkaisuihin täällä.
  • Tutustu sosiaalialan osaamiskeskus ISO:n julkaisuihin täällä.

Harjoittelu sosiaalialan osaamiskeskuksessa

Sosiaalialan osaamiskeskus soveltuu parhaiten ylempiin korkeakoulututkintoihin (esim. sosiaalityö, yhteiskuntatieteet, sosiaalialan YAMK) liittyviin kehittämisen ja johtamisen harjoitteluiden toteutuspaikaksi (esim. sosiaalityön syventävien opintojen Käytännöt III).

Sosiaalialan osaamiskeskus harjoittelupaikkana tarjoaa laaja-alaisen näkökulman sosiaalialaan, sosiaalityöhön ja sen kehittämiseen. 

Harjoittelijan tehtäviin voi kuulua esimerkiksi erilaisia kirjallisia töitä, suunnittelutehtäviä sekä lähi- ja etätapahtumiin osallistumista ja niiden järjestämistä. Samalla tutustut työmme arkeen ja verkostoihimme.

Harjoitteluun hakeudutaan Kuntarekryn kautta: Sosiaalityön harjoittelu (käytännönjaksot keväälle 2027) - Keski-Suomen hyvinvointialue – Kuntarekry. Haku avoinna 2.11.2026 saakka.
Kutsumme harjoittelusta kiinnostuneet ensin haastatteluun, jossa pohdimme yhdessä harjoittelun toteutusta.

Kuntarekryn hakuaikojen ulkopuolella voit tiedustella harjoittelupaikkatilannetta Sivi Talvensolalta, etunimi.sukunimi@hyvaks.fi. 

Valitettavasti Keski-Suomen hyvinvointialue ei tällä hetkellä maksa sosiaalityön harjoitteluista palkkaa.