Hyppää pääsisältöön
Ikääntyneen ihmisen ja hoitajan kädet kietoutuvat yhteen.

Hyvän arjen keskus – Living Lab

Ikääntyneiden hyvän arjen opetus- ja tutkimuskeskus kokoaa yhteen tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen, innovaatiot ja käytännön työn monialaiseksi kokonaisuudeksi.

Ikääntyneiden hyvän arjen opetus- ja tutkimuskeskus – yhteistyöllä uusia ratkaisuja ikääntyneiden hyvinvoinnin tueksi

Ikääntyneiden hyvän arjen opetus- ja tutkimuskeskuksen tavoitteena on yhdistää tutkimusta, koulutusta, kehittämistä, innovaatioita ja käytäntöä monialaisesti. Toimintamallina on Living Lab -yhteistyö, jossa uusia palveluja, teknologioita tai toimintatapoja kehitetään ja testataan aidossa käyttöympäristössä yhdessä asiakkaiden kanssa. Keskeistä on käyttäjälähtöisyys, yhteiskehittäminen ja jatkuva oppiminen.

Keski-Suomen hyvinvointialue toteuttaa hanketta yhteistyössä EduJyväskylä-oppilaitoksien kanssa. Hanke on aloitettu vuonna 2023 ja yhteisen puitesopimuksen mukaisia tavoitteita on kirjattu vuodella 2040 saakka. Tavoitteena on tuottaa alueellisesti ja kansallisesti uusia käytänteitä ja konsepteja ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämikseksi sekä vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta ikääntyneiden palvelutuotantoon.

Tutkimuksesta käytäntöön – miten Living Lab muuttaa palveluja?

Toisin kuin perinteiset laboratoriot, joissa tutkimukset tehdään kontrolloiduissa olosuhteissa, Living Lab -mallin kehitystyössä on aktiivisesti mukana potilaat ja omaiset, terveydehuollon ammattilaiset, tutkijat, yritykset ja julkinen sektori, eli hyvinvointialue. Potilas- ja tarvelähtöisessä kehittämisessä potilaat ja asiakkaat osallistuvat uusien palvelumallien ja teknologioiden arviointiin jo kehitysvaiheessa. Tämä lisää ratkaisujen käyttäjälähtöisyyttä ja parantaa hoitotuloksia sekä mahdollistaa uusien innovaatioiden nopeamman käyttöönoton.

Ikääntyneiden hyvän arjen opetus- ja tutkimuskeskuksessa kehityksen kohteina ovat esimerkiksi potilaskokemus ja ammattilaisten arki, hoidon vaikuttavuus ja turvallisuus sekä kotihoito ja älykäs asuminen. Myös rakenteiden ja skaalautuvuuden etuja tutkitaan ja sujuvoitetaan yhteistyössä. Esimerkiksi ikääntymiseen, pitkäaikaussairauksiin ja omahoitoon liittyen voidaan palveluasumisen tai kodin yhteydessä testata etäseurantaa ja digitaalisia palveluita. Tästä esimerkkinä verenpaineen tai verensokerin etämittaus, kaatumisen tunnistus ja digitaaliset hoiva-alustat.

Oppilaitosyhteistyössä voidaan yhdistää tiede, tutkimus, osaaminen ja harjoittelut eli tuleva työvoima. Monialaisen harjoittelun kehittäminen on yksi hankkeen päätavoitteista. Monialaisessa harjoittelussa asiantuntijatiimi koostuu terveydenhuollon eri alojen opiskelijoista, esimerkiksi lääkäristä, sairaanhoitajasta ja fysioterapeutista, kuten oikeassakin työelämässä. Laadukas harjoittelu tuottaa monipuolista osaamista ja valmistaa toimialalle uusia ammattilaisia hyvillä vuorovaikutustaidoilla ja ketterällä suhtautumisella uusiin teknologioihin ratkaisuihin.

Tiede on tulevaisuuden hoitoa

Ikääntyvä väestö, kroonisten sairauksien lisääntyminen ja resurssien rajallisuus vaativat uudenlaisia ratkaisuja. Living Lab -konseptin kaltaiset tutkimuslähtöiset innovaatiot eivät vain tue hoitohenkilöstön työtä, vaan myös parantavat potilaiden kokemusta ja hyvinvointia. 

Kun tiede on osa hoitoa, tutkimus ei jää irralliseksi akateemiseksi julkaisuksi, vaan siitä tulee elävä ja vaikuttava osa terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen kehittämistä.

Toimintaympäristö Kypärämäkeen entisen sotainvalidien sairaskodin tiloihin

Hyvän arjen opetuskeskuksen toimintaympäristöksi on valittu Jyväskylän Kypärämäkeen remontoitava uusi yksikkö, jonka Keski-Suomen hyvinvointialue osti marraskuussa 2024 Keski-Suomen Sairaskotisäätiöltä. Kiinteistön hankinnan myötä mahdollistuu kuntoutustoiminnan ohella tutkimus- ja kehitysyhteistyön lisääminen yhdessä oppilaitosten ja muiden sidosryhmien kanssa. EduJyväskylä-oppilaitokset toimivat hyvinvointialueen kehittämiskumppanina tuottamalla opetushoivakotiin uusia käytänteitä ja konsepteja tavoitteena lisätä vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta.

Rakennus tulee pääosin ikääntyneiden ympärivuorokautiseen asumiskäyttöön, ja siellä tulee toimimaan myös kuntoutusyksikkö, joka hyödyntää muun muassa liikuntasalia ja allasosastoa. Geriatrisen poliklinikan osasto jatkaa toimintaansa tiloissa. Lisäksi on tarkoitus tarjota erilaisiin tarpeisiin asumispalveluja kehitysvammaisille ja autistisille henkilöille, ja tiloja suunnitellaan myös ilta- ja viikonloppukäyttöön. 

Toimitiloissa on käynnistynyt remontti syksyllä 2025 ja tavoitteena on päästä aloittamaan toiminta uudistetuissa tiloissa syksyllä 2026.

Ikääntyvien hyvän arjen opetus- ja tutkimuskeskus strategia

Missio​

  • Ikääntyvien palvelujen vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden kasvattaminen pitkällä aikavälillä.​

Visio​

  • Vahvistamme ikääntyvien parempaa elämänlaatua ja hyvinvointia tukemalla itsenäistä suoriutumista ja toimintakykyä sekä turvallisuuden tunnetta.
  • Tuotamme vaikuttavia palveluja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon, koulutukseen ja toiminnallisiin sekä teknologisiin innovaatioihin.​

Yhteisen puitesopimuksen tavoitteet 2040 – EduJyväskylä ja Keski-Suomen hyvinvointialue

  • Ikääntyvien palvelujen vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden kasvattaminen pitkällä aikavälillä ​
  • Ikäihmisten paremman elämänlaadun ja hyvinvoinnin edistäminen ​
  • Living Lab -toiminnan perustaminen ja vakiinnuttaminen ​
  • Monialaisen sote-alan harjoittelumallin luominen ​
  • Sote-alan koulutusten käytännön oppimisympäristöjen edistäminen ​
  • Verkostomaisen toimintamallin kehittäminen ​
  • Tutkimus- ja kehittämistoiminnan vaikuttavuuden alueellinen vahvistaminen ​
  • Itsenäisen suoriutumisen ja toimintakyvyn tukeminen sekä turvallisuuden tunteen vahvistaminen ​
  • Monipuolisen yritysyhteistyön mahdollistaminen ​
  • Ikääntymiseen liittyvän teknologisen kehityksen huomioiminen

Lisätietoja: