CO-ACT – Co-Designing Adaptive Care Transformations for Ageing Communities
Kestäviä sekä mukautuvia toimintamalleja terveen ikääntymisen edistämiseksi Euroopassa
Euroopan väestön ikääntyminen, terveydenhuollon kustannusten kasvu ja työvoimapula kuormittavat sosiaali- ja terveysjärjestelmiä. Terveen ikääntymisen tukemiseen on jo olemassa vaikuttavia menetelmiä, mutta niiden laajempi ja kestävämpi käyttöönotto edellyttää toimivia käytäntöjä.
CO-ACT -hankkeessa on mukana toimijoita neljästä Euroopan maasta: Suomesta, Irlannista, Portugalista ja Hollannista. Hankkeen tarkoituksena on tunnistaa toimivia, tervettä ikääntymistä ja kotona asumista tukevia ratkaisuja, kehittää niitä paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi sekä testata Living Lab-ympäristöissä kaikissa mukana olevissa maissa.
Hankkeessa kehitetään ja testataan ratkaisuja tiiviissä yhteistyössä ikääntyneiden, ammattilaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Toimenpiteiden suunnittelussa ja arvioinnissa huomioidaan tasa-arvo, osallisuus, saavutettavuus sekä paikallisten palvelujärjestelmien erityispiirteet. Tulosten perusteella laaditaan suosituksia hyväksi havaittujen toimintamallien laajempaan käyttöönottoon eri alueilla ja maissa.
Yhdistämällä implementointitutkimusta, palvelumuotoilua ja yhteistyötä keskeisten sidosryhmien kanssa hanke pyrkii tukemaan palvelujärjestelmien kehittymistä joustavammiksi, osallistavammiksi ja kestävämmiksi. Tavoitteena on vastata paremmin ikääntyneiden sekä heidän lähipiiriensä ja yhteisöjensä tarpeisiin.
Projektin kesto on 30 kuukautta, alkaen 1.3.2026.
Suomen Akatemia rahoittaa hanketta 1,6 miljoonalla eurolla. Rahoitus myönnetään Transforming Health and Care Systems (THCS) -kumppanuusohjelmasta, joka kuuluu Euroopan unionin Horizon Europe -puiteohjelmaan
Yhteystiedot
Tarja Kvist
- Professori, ylihoitaja
- 040 355 2623
- tarja.kvist@uef.fi
Heidi Nieminen
- Projektitutkija
- heidi.nieminen2@hyvaks.fi
Satu Nurkkala
- Projektitutkija
- satu.nurkkala@hyvaks.fi
Suomesta tutkimushankkeeseen osallistuvat Keski-Suomen hyvinvointialue ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK). Muita kumppaneita ovat University Medical Center Utrecht Hollannista, NOVA University of Lisbon Portugalista sekä University of Galway Irlannista.
Suomessa hankkeen testiympäristönä toimii Keski-Suomen hyvinvointialueen Hyvän arjen keskus Living Lab. Hyvinvointialueen osuutta hankkeessa johtaa Keski-Suomen hyvinvointialueen ylihoitaja (sivutehtävä) ja Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen yhteisprofessori Tarja Kvist.
JAMK vastaa interventioiden testauksen ja vaikutusten arvioinnin koordinoinnista. Jyväskylän ammattikorkeakoulun osuutta tutkimushankkeessa johtaa johtava asiantuntija Johanna Heikkilä.
Projektia johtaa ja koordinoi Utrecht University of Applied Sciences Hollannista.
Saskia te Velde
- Projektikoordinaattori
- saskia.tevelde@hu.nl
Stefan Elbers
- Projektikoordinaattori
- stefan.elbers@hu.nl
CO-ACT-tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää ikääntyneille suunnattuja, aidosti yksilölähtöisiä ja kestäviä palvelukokonaisuuksia Suomessa, Irlannissa, Hollannissa ja Portugalissa sekä laajemmin Euroopassa.
Hankkeessa selvitetään paikallisia palveluja ja toimintaympäristöjä sekä niissä olevia vastaamattomia tarpeita. Tämän perusteella valitaan lupaavia ratkaisuja ja toimintamalleja, joita voidaan soveltaa erilaisissa ympäristöissä. Ratkaisuja muokataan paikallisiin tarpeisiin sopiviksi ja niiden toimivuutta arvioidaan käytännössä. Lisäksi suunnitellaan, kuinka ratkaisuja voidaan ottaa käyttöön laajemmin ja miten eri maiden ja alueiden kokemuksista voidaan oppia yhdessä.
Jokaisella työpaketilla on omat tavoitteensa ja niiden johtamisesta vastaavat eri kumppanimaat.
- Työpaketin 1 tavoitteena on laatia ekosysteemikartoitus ikääntyvien palvelupoluista kunkin osallistujamaan paikallisessa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä sekä koota tietovarasto lupaavista innovaatioista, joita voidaan hyödyntää myös muissa maissa. Työpakettia johtaa University of Galway, Irlanti.
- Työpaketin 2 tavoitteena on testata valittuja innovaatioita Living Lab -ympäristöissä sekä tuottaa tietovaraston tueksi käyttöönottoa tukevia materiaaleja. Työpakettia johtaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
- Työpaketissa 3 kehitetään tiedonjakamisalusta, laaditaan innovaatioiden mukautuvuutta ja siirrettävyyttä koskeva strategia sekä koordinoidaan tulosten viestintää ja levittämistä. Työpakettia johtaa NOVA University of Lisbon, Portugali.
- Työpaketissa 4 vastataan hankkeen kokonaiskoordinaatiosta sekä tuotetaan koordinointimalli ja projektinhallinnan käsikirja. Työpakettia johtaa HU University of Applied Sciences, Hollanti.