Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Tero Manninen

Blogikirjoitus

Kuso kulkemaan

2.9.2022

Kysyimme alkukesästä, miten olemme hyvinvointialueen viestinnässä kokonaisuutena onnistuneet. Kiitos vastaajille – saimme sekä kiitosta että rakentavaa palautetta.

Kiitoksissa mainittiin muun muassa erilaiset infotilaisuudet. Lisäksi avoimuus, aktiivisuus ja oikea-aikaisuuskin mainittiin. Kehittämiskohteina on konkretia, eli mikä muuttuu ja miten hyvinvointialueen startti kunkin arjessa tulee näkymään. Myös esimerkiksi tietoa vaikuttamisen mahdollisuuksista toivottiin. Uutiskirjettä pidettiin liian pitkänä.

Kun palvelujen siirtymiseen hyvinvointialueelle on enää neljä kuukautta, valmistelun tahti kiihtyy entisestään. Monet asiat alkavat konkretisoitua, kun asioista tehdään päätöksiä. Tiedon määrä ja tarve kasvavat koko ajan.

Olemme tiivistäneet henkilöstön uutiskirjeen aikataulua, ja kirje tulee nyt kaksi kertaa kuussa. Myös selailtavuuteen on kiinnitetty huomiota. Esihenkilöille aloitetaan jo vakiintuneiden infojen lisäksi perehdytystunnit joka viikko 8.9. alkaen. Tunneilla käsitellään syvällisemmin eri teemoja aina sote-palveluista ICT-järjestelmiin. Tavoitteena tiedon saamisen lisäksi on yhteisen ymmärryksen muodostuminen.

Tietoa monesta asiasta on tarjolla ja saatavilla, vaikka monesta asiasta ei ole vielä päätetty. Tieto itsessään ei kuitenkaan takaa vielä yhteistä ymmärrystä. Tämän takia hyvinvointialueesta ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista ja huolenaiheista on tärkeä puhua työarjessa. Niin valmisteluun osallistuvat asiantuntijat eri organisaatioissa kuin kaikki esihenkilötkin ovat tärkeitä linkkejä tässä keskustelussa. Meiltä kaikilta nousevia kysymyksiä ja mahdollisia huolia voidaan käydä läpi infoissa ja esihenkilöiden Howspace-alustalla.

Hyvinvointialueen tarinaa kirjoitamme nyt yhdessä, ja kannustan keskusteluun työyhteisössäsi.

Tero Manninen, viestinnän projektipäällikkö

Ps. Kuso (tulee lyhenteestä tai koodista QSO) on armeijatermi, joka liittyy radioyhteyksiin. "Kuso kulkee" tarkoittaa suunnilleen, että yhteys on muodostettu onnistuneesti. Kusoillaan vois olla "viestitellään". Lähde: vauva.fi