Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Blogikirjoitus

Kun RAI-järjestelmä on arkea, osaaminen vahvistuu

10.11.2021

On ollut ilo luotsata toimintakyvyn arviointijärjestelmä RAI:n käytön aloittamista ja laajentamista.  Meillä on tällä hetkellä Keski-Suomen RAI tietokannassa sisäänkirjattuna noin 3 700 asiakasta, joista lähes 2000:lle on tehty joko kotihoidon tai asumispalveluiden toimintakyvyn aloitusarviointi. Tiedolla johtamisen näkökulmasta voidaan päätellä, että analysoitavaa tietoa meidän ikääntyneiden toimintakyvystä ja palveluiden tarpeesta on jo kattavasti saatavilla. Palvelutarpeen arvioinnissa käytettäviä osittaisarviointeja on aloitettu ja tehty tällä hetkellä muutamia kymmeniä. Käyttäjäoikeuksia ohjelmistoon on annettu noin 2500:lle henkilölle. Lukumäärät kertovat, että olemme edenneet asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Osaamisen saavuttaminen

Vuoden 2021 osalta RAI-osaamisen tavoitteet ovat keskittyneet ohjelmiston perustoimintoihin, arvioinnin ja hoidon suunnittelun toimintamalleihin, arvioinnin sisällön ymmärtämiseen ja tulosten hyödyntämiseen sekä asiakas- että johtamistasolla. Hoitohenkilöstö ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat saaneet perustietoa RAI-järjestelmästä järjestämissämme Infoissa. Ohjelmisto, arvioinnin sisältö ja tulokset sekä alkuosaaminen saavutetaan verkkokurssien avulla. Suuri etu on, että verkkokurssit ovat jokaisella jatkuvasti käytettävissä. Yksiköihin on nimetty tukihenkilöitä eli RAI-vastaavia ja heille on omat koulutuskokonaisuudet. Johdon, päälliköiden ja lähiesimiesten koulutuskokonaisuudella on tavoiteltu kokonaiskuvaa järjestelmästä sekä keskeisiä RAI-järjestelmän johtamiseen ja hyödyntämiseen liittyviä osa-alueita. Palvelutarpeen arvioinnin ja omaishoidon tuen koulutukset ovat käynnissä. Näissä koulutuksissa erityisesti prosessit ja vastuualueet ovat nousseet keskusteluun.

Vuonna 2022 koulutukset jatkuvat. Uutena alkavat koulutukset mielenterveys- ja vammaispalveluiden osalta. Lisäksi järjestetään syventävää koulutusta RAI-tiedon hyödyntämisen tueksi esimerkiksi hoitosuunnitelmiin, hoidon laadun ja asiakkaiden hoitoisuuden tarkasteluihin liittyen.

Osaaminen vahvistuu ja asiat loksahtavat paikoilleen, kun järjestelmää käytetään käytännön arjessa. 

Osallisuus ja laillisuus

Suomessa on pitkälti ollut käytäntönä, että toimintakyvyn arvioinnit ovat perustuneet ammattilaisten arvioon asiakkaan tilasta. RAI-järjestelmän käytön velvollisuuden sisältyessä lakiin (vuosi 2020) on osallisuuden ja sen laillisuuden merkitys noussut esiin. Arviointisisällössä kirjataan tarkasti, keitä on osallistunut asiakkaan toimintakyvyn arviointiin: asiakas itse, läheiset/omaiset tai muut tärkeät henkilöt. Lisäksi kirjataan kaikki ammattihenkilöt ammattinimikkeineen arviointitietoihin ja tiedot siirtyvät myös kaikkiin henkilötason raportteihin. Pääsemme siis tarkastelemaan, miten moniammatillisesti arviointeja toteutetaan.

Osallisuuden kirjaaminen muistuttaa meitä, että asiakas ja hänen läheisensä/omaisensa ovat aktiivisia osallistujia sekä keskeinen arviointitiedon luotettavuuden lähde. Olemme jakaneet tämän tiedon merkitystä eteenpäin ja nostaneet esiin myös kehitettävän osa-alueen. Asiakkaiden tulisi olla tietoisempia omasta toimintakyvystä ja ammattihenkilöiden tulee yhä enemmän tuoda tätä esille. Tämä edesauttaisi yhteistä ymmärrystä palveluiden ja hoidon tarvealueiden sekä tavoitteiden määrittelyyn.

Tiedon hyödyntäminen lääkärin työssä ja ennakoivat hoitosuunnitelmat

Meillä oli kunnia saada lokakuussa RAI-tiedon hyödyntäminen asiakkaan kohtaamisessa – tilaisuuteen puhujiksi tutkimusprofessori, geriatri ja lääketieteen tohtori Harriet Finne-Soveri ja geriatrian erikoislääkäri ja hallintoylilääkäri Lauri Seinelä. He nostivat esille, miten ovat lääkärintyössään RAI-tietoja hyödyntäneet. Toivon, että pääsemme myös Keski-Suomessa asiassa etenemään ja että saamme innostuneita lääkäreitä mukaan esimerkiksi arviointiedon hyödyntämiseen asiakkaan kokonaistilanteen tunnistamisessa. Lisäksi oppisimme käyttämään moniammatillisesti esimerkiksi lääkitysarvioinneissa keskeisiä RAI-tuloksia vaikka kipu- ja mielialamittaritiedoista.

Tilaisuudessa nostettiin lisäksi esille ennakoivat hoitosuunnitelmat ja RAI-tiedon hyödyntäminen. Voimme tunnistaa ohjelmistosta esimerkiksi asiakkaita, joilla on muistisairaus ja kognitio on heikentynyt keskivaikeasti eikä heillä ole itseilmaisemaa tai lääkärin lääketieteellisin perustein tehtyä hoidon rajausta (DNR-päätös, sairaalahoito, letkuravitsemus, lääkehoito). Olen muutamassa yhteydessä kysynyt, miten yleisiä Keski-Suomessa ennakoivat hoitosuunnitelmat ovat ja saanut vastaukseksi, että se on tärkeä asia, jota on tarpeen kehittää.

Lääkärit, olkaa yhteydessä, niin katsotaan yhdessä, mistä asioista voisimme hyödyntämisen aloittaa.

Keski-Suomi RAI-ohjausryhmä ja RAI-kehittämisryhmät

RAI-ohjausryhmä on kokoontunut noin kerran kuukaudessa Teamsin välityksellä. Ensi vuoden puolella ohjausryhmän kokoonpano ja tarkoitus ohjautuvat todennäköisesti enemmän sopimuksiin ja käytön linjauksiin. RAI-kehittämisryhmien kautta syvennämme ja laajennamme järjestelmän hyödyntämistä, esimerkiksi RAI-tietoa hyödynnetään myöntämisen perusteissa ja valvonnassa.

Ollaan kiinnostuneita, kuullaan ja reagoidaan

Olemme edenneet RAI-järjestelmän käytön osalta siihen, että arviointeja on ryhdytty tekemään tai niiden tekeminen aloitetaan piakkoin. Käytön edistämisen tukemiseksi ja kaiken ilon irti saamiseksi tarvitaan meidän kaikkien kiinnostuneisuutta asiaan ja viestinnän onnistumista. Lauri Seinelän sanoin: ”Kannattaa tarkkaan asettaa sanat, joilla järjestelmästä puhuu, ettei yhdellä lauseella vahingoita pitkällisen työn tulosta”.

Lisätietoja:

Mervi Kivistö
RAI-koordinaattori
Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet