Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Hyvinvointialuejohtaja Tollet

Blogikirjoitus

Ensimmäinen työpäivä

16.8.2022

Keski-Suomen hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet bloggaa muuttokesän tunnelmista ja ensimmäisestä työpäivästään.

Eilen (15.8.) oli ensimmäinen työpäiväni, mutta olen jo hyvän aikaa ollut Keski-Suomessa täydessä työnimussa, verkostoitumassa ja kesätapahtumissa. Huikeaa, että tänään pääsen tapaamaan pääministeri Marinia hänen Jyväskylän vierailunsa yhteydessä

Helteisenä heinäkuun päivänä pakkasin tavarani Kuopiossa vuokraamaani pakettiautoon ja käänsin kohti Keski-Suomea – Jyväskylässä odotti uusi koti ja uusi työ.

Muuttokesän tutustumistunnelmia

Jyväskylän sijainti järvien sylissä antaa mahdollisuuden nauttia kauneinta kesä-Suomea kaupunkiympäristössä helmenä Lutakon rantabulevardi, joka yövalaistuksessa on kuin Manhattan.

Sain maakuntajohtajalta ja kaupunginjohtajalta kutsun MM-rallitapahtumaan. Olin mukana ensimmäistä kertaa ja oli kyllä huikea kokemus! Tapahtuman suuruus ja kansainvälisyys yllätti. Ilmassa oli festivaalimeininkiä.

Kello 20 Harjulta kantautuva torvisoitto yllätti kauneudellaan. Oli ihan pakko googlata, mistä on kyse. Upea perinne.

Alvar Aallon perintö näkyy hienosti kaupunkikuvassa. Fanitan arkkitehtuuria.

Heräsi innostus käydä yksitellen tutustumassa maakunnan nähtävyyksiin. Vinkkejä saa antaa. ?

Nyt hihat on kääritty!

Ennen kuin työsuhteeni varsinaisesti oli alkanutkaan pääsin jo ennen kesälomaa seuraamaan operatiivisia vastuuvalmistelijoiden ja poliittisen johdon kokouksia. Kahden viime viikon aikana olen ollut hyvinkin aktiivisesti mukana.

Pääsin myös hyvinvointialueen työkokoukseen, johon osallistui kolmisenkymmentä sote-johtajaa ja vastuuvalmistelijaa maakunnasta. Oli hyvä tutustua ja saada nimet kasvoihin sekä kuunnella, miten asiat ovat positiivisesti edistymässä. Samassa yhteydessä aluehallituksen puheenjohtaja kävi läpi hyvin kiteytettyä Keski-Suomen hyvinvointialuestrategiaa. Oli ilo päästä myös aluehallituksen kokouksiin ja valtuuston iltakouluun.

Ylimmän johdon rekrytointi on meneillään. Konsernipalveluiden toimialajohtaja, sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja ja pelastusjohtaja valitaan ensin. Vastuualuejohtajien valinnat etenevät mahdollisten haastattelujen kautta, kunhan toimialajohtajien valinnat saadaan tehtyä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen avoimet virat herättivät paljon kiinnostusta. Saimme useita erinomaisia kelpoisuusehdot täyttäviä hakemuksia. Kiitokset tästä ilmoittautuneille.

Maakuntakierros ja tutustuminen henkilöstöömme on vielä edessä. Odotan sitä innolla. hyvaks.fi

Jan Tollet