Blogikirjoitus: Asunto ensin tarvitsee rinnalleen ihmiset

Kokemustieto näyttää, miksi avaimet ovat vasta alku.

Suomessa vaalittu Asunto ensin -malli on kansainvälinen menestystarina. Julkisessa keskustelussa toistuu usein ajatus siitä, että kun ihmiselle annetaan asunto, ongelma on ratkaistu. Todellisuudessa asunto on kuitenkin vasta lähtöpiste.

Oman kodin ovi voi avautua uuteen elämään, mutta pelkkä avainten antaminen ei vielä rakenna kotia. Monelle kadulta tai pitkäaikaisesta asunnottomuudesta kotiutuvalle ensimmäiset viikot tai kuukaudet omassa asunnossa voivat olla yllättävän vaikeita. Kun jatkuva liike, ihmiset ympärillä ja kadun tuttu turvattomuus katoavat, tilalle voi tulla hiljaisuus, yksinäisyys ja eristäytymisen tunne.

Oman asunnon saaminen tuntui kivalta, mutta samalla oudolta. Kaikki yllätti. Asunnossa ei ollut huonekaluja eikä edes tavallisimpia arjen tavaroita. Meni monta viikkoa ennen kuin sain hankittua esimerkiksi lusikat ja muut perusasiat.

Moni ajattelee, että asunto on tarinan onnellinen loppu. Todellisuudessa se on usein vasta uuden luvun alku. Asunnottomuudesta selviytyminen ei ole pelkästään asumisen turvaamista. Se on myös uuden identiteetin rakentamista. Pitkään selviytymisen ehdoilla elänyt ihminen joutuu opettelemaan uusia arjen taitoja, rutiineja ja ennen kaikkea uudenlaista suhdetta itseensä ja muihin ihmisiin.

Adrian kuvaa asunnottomuutta raa’aksi kokemukseksi, joka vie ihmiseltä turvallisuuden ja kuluttaa. Siksi hän muistuttaa, että avaimet asuntoon ovat vasta kuntoutumisen alku. Elämä ei muutu yhdellä kertaa oven avautuessa, vaan silloin alkaa työ oman hyvän ja itselle sopivan arjen löytämiseksi.

Onneksi olkoon. Mutta asunto ei vielä tarkoita, että koko elämä muuttuu. Siitä työ vasta alkaa. Ole rehellinen omasta tilanteestasi ja pohdi, millainen arki on sinulle hyvä ja mahdollinen.

Rinnalla kulkeva ihminen voi tehdä toivon näkyväksi

Siksi asunnottomuustyössä tarvitaan asuntojen lisäksi ihmisiä. Tukea voidaan rakentaa esimerkiksi työparimallilla, jossa koulutettu ammattilainen ja kokemusasiantuntija tai vertainen toimivat rinnakkain. Kyse on kahdesta erilaisesta mutta toisiaan täydentävästä asiantuntijuudesta. Ammattilainen tuntee palvelujärjestelmän, tukimuodot ja palvelupolut. Vertainen tuo mukanaan sellaista ymmärrystä, jota ei voi oppia kirjoista.

Vertainen tunnistaa omasta kokemuksestaan hetket, jolloin yksinäisyys alkaa painaa, usko tulevaisuuteen horjuu tai vanhat verkostot vetävät takaisin tuttuihin toimintamalleihin. Adrianille ratkaisevaa oli se, että rinnalla oli pidempään päihteettömänä eläneitä vertaisia. Toisen ihmisen esimerkki teki mahdollisuuden muutokseen näkyväksi: jos muutkin ovat onnistuneet, miksen minäkin?

Pimeässä näkee toivoa, kun huomaa, että muutkin ovat onnistuneet. Vertainen voi tsempata, olla vierellä ja kulkea rinnalla. Silti ihminen itse päättää ja tekee.

Adrianille vertaisuus on kahdensuuntainen tie. Hän haluaa auttaa, koska muistaa itse, miltä tuen tarve tuntui. Kyse ei ole pelastamisesta eikä valmiiden ratkaisujen tarjoamisesta, vaan tavallisen ihmisen kohtaamisesta ihmisenä.

En ole mikään pelastaja. Olen tavallinen ihminen toiselle ihmiselle.

Asunto ei yksin poista yksinäisyyttä

Asunto ei yksin rakenna osallisuutta. Ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että kuuluu johonkin. Yhteisöt, kohtaamispaikat, harrastukset, vertaistoiminta ja turvalliset ihmissuhteet voivat kannatella arkea myös silloin, kun omat voimavarat ovat vähissä.

Yhteisöön kuulumisen tunne voi korvata kadun epäterveitä verkostoja turvallisilla ihmissuhteilla ja luoda perustan pysyvämmälle muutokselle. Kun ihminen saa asunnon lisäksi paikan yhteisössä, mahdollisuudet onnistuneeseen asumiseen kasvavat. Tukeen ei kuitenkaan ole yhtä kaikille sopivaa ratkaisua. Kuten Adrian toteaa, ihmiset ja heidän tilanteensa ovat yksilöllisiä.

Kodiksi asunto muuttuu silloin, kun siellä on turvallinen olo ja saa olla oma itsensä. Adrianille koti merkitsee myös läheistä ihmistä rinnalla, vapautta tehdä seinistä omannäköiset sekä mahdollisuutta muuttaa omaa elämäänsä.

Seinät luovat puitteet. Ihmiset, turvallisuus ja yhteisöt tekevät kodin.

Kokemustieto tekee palveluista parempia

Asiakkaiden kokemukset eivät näyttäydy strategioina, hankesuunnitelmina tai raportteina. Ne näkyvät arjessa: siinä, tuleeko ihminen kohdatuksi arvostavasti, saako hän apua silloin kun sitä tarvitsee ja voiko hän luottaa siihen, ettei jää yksin vaikeassa elämäntilanteessa.

Siksi on tärkeää tietää, vastaavatko palvelut aidosti asiakkaiden tarpeisiin ja käytetäänkö rajallisia resursseja mahdollisimman vastuullisesti ja vaikuttavasti. Tätä tietoa ei saada pelkästään tilastoista tai ammattilaisten näkökulmasta. Tarvitaan myös kokemuksia niiltä ihmisiltä, joiden elämään palvelut vaikuttavat suoraan.

Adrianin mukaan vertainen voi tuoda palvelujen kehittämiseen konkreettista tietoa siitä, miten avun pitäisi toimia, jotta ihminen todella tulee autetuksi. Omakohtainen kokemus auttaa tunnistamaan myös ne kohdat, joissa asiakas voi pudota palvelujen väliin tai joissa prosessi muuttuu liian vaikeaksi.

Kokemusasiantuntijoiden ja vertaisten mukanaolo ei ole vain toiminnan kehittämistä. Se vahvistaa myös osallisuutta ja mahdollisuutta osallistua itseä koskevien palvelujen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Parhaat ratkaisut syntyvät usein silloin, kun ammatillinen tieto ja kokemustieto kohtaavat.

Koti kaikille -hankkeessa kokemustieto osaksi kehittämistä

Koti kaikille -hankkeessa on tehty kokemusasiantuntijoiden ja vertaisten kanssa yhteistä kehittämistyötä syksystä 2025 lähtien. Työpajoissa on kerätty kokemuksia, näkemyksiä ja kehittämisehdotuksia asunnottomuustyön ja palvelujärjestelmän tueksi. Tavoitteena on varmistaa, että asiakkaiden ääni kuuluu aidosti palvelujen sekä hoito- ja palveluketjujen kehittämisessä.

Keväällä 2026 hankkeessa aloitettiin viikoittaiset yhteiset työparijalkautumiset Päiväkeskus Hanskaan. Toimintaa laajennetaan jatkossa myös Vertaistoimintakeskus Kaistalle, jossa jalkautumisia toteutetaan säännöllisesti joka toinen viikko. Työparityöskentelyssä yhdistyvät ammatillinen osaaminen ja kokemustieto tavalla, joka mahdollistaa luottamukselliset kohtaamiset ja asiakkaiden tarpeiden aiempaa paremman ymmärtämisen.

Työ on vahvistanut käsitystä siitä, että asunnottomuuden ratkaiseminen ei ole vain asunnon järjestämistä. Se on myös osallisuuden, yhteisöllisyyden ja toivon rakentamista.

Lopulta kyse ei ole vain asumisesta.

Kyse on kuulumisesta.

Kyse on siitä, että kukaan ei jää yksin oven sulkeuduttua.

Siksi tarvitsemme asunnottomuustyöhön sekä tutkintoja että sydäntä. Tarvitsemme ammattilaisia ja vertaisia. Yhdessä.

Kirjoittaja Koti kaikille-hanke projektityöntekijä Nana Laakkio ja vertaistyöpari Adrian Marold