Hyppää pääsisältöön

Terveysasemien puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Kannustamme käyttämään mahdollisuuksien mukaan chat-asiointia. Chat-kuvake sijaitsee verkkosivun oikeassa alanurkassa.

Lue lisää.

Valokuvaaminen ja videoiminen tiloissamme

Valokuvaamiseen ja videoimiseen Keski-Suomen hyvinvointialueen tiloissa tarvitsee lähes aina luvan.

Kuvata saa ilman erillistä lupaa ulkotiloissa, pääauloissa sekä kahvilatiloissa. 

Muualla toimitiloissa tarvitaan lupa kuvaamiseen. 

Valo- ja videokuvaaminen ei saa häiritä palvelua, hoitoa tai muuta toimintaa.  Muistathan kuvatessasi hyvät tavat, sillä jokaisella asiakkaallemme, potilaallamme, työntekijällämme ja vierailijalla on oikeus yksityisyyteen.

Oman palvelun tai hoidon kuvaaminen

Jos haluat itse kuvata omaa palvelu- tai hoitotilannettasi, pyydä lupa tilanteeseen osallistuvalta henkilökunnalta. Kuvaaminen ei saa vaarantaa hoidon tai palvelun turvallisuutta

Julkiset tilat

Julkisia tiloja ovat esimerkiksi sairaalan tai sosiaali- ja terveyskeskuksen pääaula sekä ulkotilat. Julkisella paikalla kuvaaminen on yleensä sallittua, jollei tilojen haltija ole sitä erikseen kieltänyt.

Puolijulkiset tilat

Puolijulkisia tiloja ovat esimerkiksi toimipisteidemme käytävät ja odotustilat. Näissä tiloissa kuvaamiseen tarvitsee toimipisteen sekä kuvattavan henkilön luvan. 
Jos kuvaaminen vaatii erityisjärjestelyitä, voi ottaa yhteyttä hyvinvointialueen viestintäyksikköön.

Yksityiset tilat

Yksityisiä tiloja ovat esimerkiksi vastaanottohuoneet, potilashuoneet sekä asumisyksiköiden asiakkaiden huoneistot ja huoneet. Tiloissa oman hoidon tai palvelun kuvaaminen on sallittua, jos tilanteeseen osallistuva työntekijä on antanut kuvaukseen luvan eikä dokumentointi häiritse itse hoitotilannetta.

Henkilöiden kuvaaminen

Kaikki, mikä tapahtuu julkisella paikalla, ei välttämättä ole julkista. Vaikka valokuvaajalla onkin tekijänoikeus julkisilla paikoilla otettuihin valokuviinsa, kuvan kohteilla voi olla yksityisyyden suojaa koskevan lainsäädännön nojalla oikeus rajoittaa kuvien julkaisemista.

Kuvattavalta on varminta pyytää kirjallinen lupa ja kertoa hänelle, missä kuva julkaistaan.

Henkilöä esittävää valokuvaa ei saa julkaista henkilön kunniaa tai yksityisyyttä loukkaavalla tavalla. Henkilön kuvaa ei saa myöskään käyttää mainostarkoituksessa ilman hänen suostumustaan. Alaikäisiä kuvattaessa kuvauslupa tulee pyytää heidän vanhemmiltaan.

Pyydäthän siis aina kuvassa esiintyvien henkilöiden suostumuksen kuvaamiseen ja kuvan julkaisemiseen lehdessä, verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa.