Hyppää pääsisältöön
Paloauton keula

Käsittele tulta huolellisesti

Tulen käsittely kesällä voi olla mukavaa esimerkiksi grillaamisen tai nuotion merkeissä, mutta muista noudattaa tulipalon ehkäisemiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä.

On tärkeää pitää mielessä, että Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana ei saa tehdä avotulta. Lisätietoja avotulesta ja sen käsittelystä Pelastustoimen verkkosivuilta.

Turvallisen tulenteon muistilista

Valitse turvallinen paikka

Valitse paikka siten, että tulen käsittelystä ei aiheudu palon leviämisen vaaraa maastoon tai rakennuksiin. Suosi aina virallista tulentekopaikkaa. Avotulen tekoon tarvitset maanomistajan luvan.

Rajoita tulen leviäminen

Jos lähistöllä ei ole virallista tulentekopaikkaa, varmista, että sytytetty avotuli ei pääse leviämään ympäristöön. Etsi turvallinen ja tasainen nuotiopohja, joka on tuulensuojassa sekä kaukana palavista materiaaleista. Voit tarvittaessa kaivaa nuotiolle kuopan ja asettaa esimerkiksi kiviä tulen ympärille suojataksesi liekkejä tuulelta.

Ennen kuin sytytät, valmistaudu sammuttamaan

Tulen voi sammuttaa esimerkiksi vedellä, hiekalla tai sammutuspeitteellä. Sammutuksen jälkeen on varmistettava, että tuli ei jää kytemään huomaamattomasti.

Käytä turvallista sytytysmenetelmää, kuten sytytyspalaa

Turvallista sytytysmenetelmää käyttäen tuli on helpompi pitää hallinnassa.

Älä koskaan jätä tulta valvomatta ja sammuta tuli kunnolla kun olet valmis

Anna nuotion hiipua ja sammuta se lopuksi huolellisesti runsaalla vedellä. Huolimattomasti sammutettu nuotio voi syttyä vielä pitkänkin ajan kuluttua ja levitä ympäristöön esimerkiksi tuulisessa säässä.

Varaudu sään muutoksiin

Luovu aikeistasi sytyttää tuli, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovatkin sellaiset, että tulipalon vaara on ilmeinen.

 

Lue lisää

Ilmatieteen laitos/varoitukset
Tietoa nykyisestä maastopalovaroituksesta