Hyppää pääsisältöön

Palveluntuottajan omavalvonta

Sosiaali- ja terveyspalveluissa korostuu palveluntuottajien oma vastuu toiminnan asianmukaisuudesta, palvelujen laadusta sekä asiakas- ja potilasturvallisuudesta.
Omavalvonnan perusidea on, että epäkohdat ja palvelun onnistumisen kannalta epävarmat ja riskiä aiheuttavat tilanteet tunnistetaan ja pystytään ehkäisemään sekä tarvittaessa korjaamaan nopeasti. Omavalvonta on osa koko henkilöstön jokapäiväistä toimintaa. Jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus toimia turvallisesti työssään sekä ilmoittaa havaitsemistaan riskeistä tai epäkohdista työnantajalleen. Omavalvonta on koko työyhteisön toteuttamaa jatkuvaa palveluiden saatavuuden, jatkuvuuden, turvallisuuden ja laadun sekä asiakkaiden yhdenvertaisuuden varmistamista, seurantaa ja kehittämistä. 

Omavalvontaohjelma

Hyvinvointialueen ja yksityisen palvelun tuottajan tulee laatia vastuulleen kuuluvista sosiaali-ja terveydenhuollon tehtävistä ja palveluista omavalvontaohjelma. Omavalvontaohjelma on väline, jonka avulla kehitetään ja seurataan palveluiden laatua ja asiakasturvallisuutta.

Omavalvontaohjelma tulee tehdä, mikäli palveluntuottajalla on useampi kuin yksi toimipiste. Yksityisen palveluntuottajan omavalvontaohjelman tulee kattaa kaikki yksityisen palveluntuottajan itse tuottamat ja alihankkijalta hankitut palvelut. 

Omavalvontaohjelman osana ovat omavalvontasuunnitelmat ja lääkehoitosuunnitelmat.

Omavalvontasuunnitelma 

Omavalvontasuunnitelmalla tarkoitetaan palveluyksiköittäin laadittavaa asiakirjaa, johon palveluntuottaja kirjaa kaikki keskeiset toimenpiteet, joilla palveluntuottaja ja henkilöstö valvoo palveluyksikköä, toimintaa ja henkilöstön riittävyyttä ja sen muutoksia sekä palvelujen laatua.

 Omavalvontasuunnitelman laatimiseen, toteuttamiseen ja toteutumisen seurantaan osallistuvat sekä yrityksen johto että henkilökunta. Laatuun ja asiakasturvallisuuteen liittyvissä asioissa osallistetaan myös asiakkaita ja omaisia. 

Omavalvontasuunnitelma tehdään palveluyksiköittäin. Mikäli palveluntuottaja tuottaa useampia palveluja, suunnitelmassa tulee huomioida kaikkien palveluiden näkökulmat. Omavalvontasuunnitelma on tuottajan väline riskien- ja laadunhallintaan.

Omavalvontasuunnitelma on julkinen asiakirja. Se tulee tehdä sähköisesti ja se on julkaistava julkisessa tietoverkostossa tai muulla sen julkisuutta edistävällä tavalla. Se tulee olla nähtävillä toimintayksikössä. Omavalvontasuunnitelma päivitetään vähintään kerran vuodessa ja aina tilanteen muuttuessa.

Linkkejä: