Hyppää pääsisältöön
Hyvinvointialueen työntekijät keskustelevat pöydän ääressä.

Järjestöille

Yhteistyö keskisuomalaisten järjestöjen kanssa on meille tärkeää, sillä järjestöjen toiminnan avulla edistetään ja vahvistetaan asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Järjestöjen toiminnat täydentävät julkisia palveluita, esimerkiksi järjestöjen tarjoama tuki voi olla osa palveluketjua tai -kokonaisuutta.

Yhteyshenkilösi järjestöasioissa

  • Arto Lampila, järjestökoordinaattori, arto.lampila@hyvaks.fi, 050 3125 271

Järjestöfoorumi 23.4. 13-16

Tervetuloa suunnittelemaan uudenlaista järjestöjen ja seurakuntien osallistumis- ja vaikuttamisfoorumia Keski-Suomen hyvinvointialueelle.  

Järjestöille ja seurakunnille sekä palveluntuottajille otetaan käyttöön uudenlaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tukevat foorumit, jotka kokoavat alueen eri toimijoita entistä laajemmin yhteen. Foorumien lopullista muotoa suunnitellaan yhteistyössä hyvinvointialueen sidosryhmien kanssa tässä tilaisuudessa 22.4.

Tämä tilaisuus on kohdennettu etenkin Keski-Suomen järjestöjen ja seurakuntien edustajille, mutta kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Tilaisuus ei vaadi ennakkoilmoittautumista.

Osallistujien on mahdollista ideoida yhdessä uuden foorumin toimintaa ja rakennetta, antaa palautetta ja kommentoida toimintalinjauksen luonnosta ennen sen käsittelyä aluehallituksessa 13.5. 

Aika: 23.4. 13-16

Paikka: Viitaniementie 1 A, Jyväskylä, Suomi. Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuustosali, 2. kerros.

Etäosallistumislinkki 

Lisätietoja:

Arto Lampila, järjestökoordinaattori, arto.lampila(at)hyvaks.fi, p. 050 312 5271

 

 

Ruoka-avun valtionavustushaku

Hyvointialue kokoaa Keski-Suomen yhteisen hakemuksen ruoka-avun valtionavustushakuun.

Toimijoita pyydetään täyttämään oheinen lomake viimeistään 24.1. lomake

Lisätietoa hausta THL:n sivulla

Järjestöjen toiminta-avustusten haku vuodelle 2025

Vuoden 2025 toiminta-avustukset olivat  haettavissa 12.12.2024 - 13.1.2025 klo 16

Yhteyshenkilö avustushakuun liittyvissä kysymyksissä

  • Arto Lampila, järjestökoordinaattori, arto.lampila(at)hyvaks.fi, p. 050 3125 271 
  • Nina Peränen, palvelujohtaja, hyvinvointi ja kumppanuudet nina.peranen(at)hyvaks.fi, p. 050 594 6783 

 

Tervetuloa kuulemaan ruoka-​aputoiminnan valtionavustushausta

Järjestämme kaksi samansisältöistä infotilaisuutta ruoka-aputoimintaa tekeville järjestöille ja seurakunnille, jotka ovat halukkaita osallistumaan yhteiseen avustushakuun:

•Torstai 9.1. kello 15–16 Hyvinvointialueen info- ja keskustelutilaisuus ruoka-avun valtionavustuksesta

Torstai 16.1. kello 16.30–17.30 Hyvinvointialueen info- ja keskustelutilaisuus ruoka-avun valtionavustuksesta

 

Järjestöt palveluiden kehittämisessä

Yhteistyö keskisuomalaisten järjestöjen kanssa on meille tärkeää, sillä järjestöjen toiminnan avulla edistetään ja vahvistetaan asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Järjestöjen toiminnat täydentävät julkisia palveluita, esimerkiksi järjestöjen tarjoama tuki voi olla osa palveluketjua tai -kokonaisuutta.

Teemme tiivistä yhteistyötä ja käymme vuoropuhelua järjestöjen kanssa muun muassa hyvinvointialueen järjestö- ja osallisuusfoorumeissa sekä järjestöjen ja Keski-Suomen maakunnan kumppanuuspyödässä.

Järjestöt tuovat oman asiantuntemuksensa ja jäsenistönsä asiakaskokemustiedon palveluiden kehittämiseen. Järjestöjen tarjoama tieto- ja neuvontatuki sekä muut palvelut kuten ryhmä- ja vertaistoiminta huomioidaan osana palvelukokonaisuutta. Myös järjestöjen keskinäinen yhteistyö on tärkeää asiakkaiden tarpeiden ja kokonaisuuksien hahmottamisen kannalta.