Hyppää pääsisältöön
Käsillä tehty sydän ja ehkäisyvalmisteita.

Uutinen

Työvalmennus Kätevän tulokset kehitysvammaisten ihmisten työllistämisessä ovat valtakunnan huippua

16.11.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen työvalmennuspalvelu Kätevä auttaa kehitysvammaisia asiakkaitaan työelämäpolulle.

Kätevän kautta on työmarkkinoilla työsuhteisessa työssä 30 henkilöä ja loput Kätevän noin sadasta asiakkaasta ovat erilaisten työllistämistoimien piirissä.  

Työvalmennuspalvelu Kätevä auttaa erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä työllistymään avoimille työmarkkinoille avustaviin tehtäviin. Kätevällä rakennetaan yksilöllisiä työllistymispolkuja, jotka vastaavat valmennettavan toiveita, osaamista ja koulutusta sekä työnantajan tarpeita.

Erityistä tukea tarvitsevasta arvostetuksi työntekijäksi

Kätevän tavoite on erityistä tukea tarvitsevien ihmisten tekemän työn arvostuksen nostaminen ja näkyväksi tekeminen. Tarjoamalla työpaikan erityistä tukea tarvitsevalle henkilölle, työnantaja osallistuu moniarvoisemman yhteiskunnan rakentamiseen ja sosiaalisen vastuun kantamiseen.

Kätevän kautta työnantajat saavat yleensä erittäin motivoituneen ja osaavan työntekijän, joka on käynyt läpi Kätevän työvalmennusprosessin. Työnantaja saa kehitysvammaisen työntekijän palkatessaan tuekseen myös työvalmentajan pitkäaikaisen tuen.

– Työllistyjälle on ensiarvoisen tärkeä kokemus tulla toimenpiteiden kohteesta aktiiviseksi toimijaksi, painottaa palveluvastaava Maarit Laakkonen Kätevältä.

Työhönvalmennus on tuloksellista uusien toimintojen kehittämistä. Tästä kertovat myös työllistymisen luvut, jotka Jyväskylän alueella ovat sangen korkeat. Työvalmennuspalvelu Kätevä onkin valmentanut erityistä tukea tarvitsevia aikuisia työelämään jo vuodesta 2011 alkaen. Hyvinvointialueelle siirtymisen myötä Kätevän käytäntöjä on ryhdytty istuttamaan koko hyvinvointialueelle. Kätevä sijaitsee Kortepohjan toimintakeskuksessa, ja siellä työskentelee neljä ohjaajaa.

– Valtakunnallisesti Suomessa katsotaan olevan noin 30 000 työikäistä kehitysvammaista henkilöä, joista 600 eli noin 2 % on palkkatyössä. Jyväskylän alueella osuus on noin 6 %, eli miltei kolminkertainen, Laakkonen iloitsee. 

Kenenkään potentiaalia ei pitäisi hukata

Laakkonen toivoo, että kaikille hyvinvointialueen kehitysvammaisille työllistyjille löytyisi sopiva työpaikka. Jos työhön kyvykkään asiakkaan potentiaali jää käyttämättä, henkilön itsetunnonkin kannalta tärkeä siirtymä eläkeläisestä työntekijäksi voi jäädä toteutumatta – ovathan työ ja osallisuus merkityksellisiä asioita arvomaailmassamme.

Yhteiskunta tukee taloudellisesti työnantajia, jotka työllistävät kehitysvammaisia. Palkkatuki on puolet työntekijän kokonaispalkkauskustannuksista. Lisäksi työnantajan on mahdollista hakea työolosuhteiden järjestelytukia sekä joissain kunnissa myös kuntalisää. Usein kehitysvammaisen henkilön työaika on normaalia työaikaa lyhyempi, eli näin myös prosentuaalisen palkan osuus on pienempi.

Kohtaamosta tukea työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin

Kätevällä on panostettu myös asiakkaiden työhyvinvointiin ja työssäjaksamisen edistämiseen. Tätä varten luotiin marraskuussa 2022 Kohtaamo, joka toimii kahtena iltapäivänä viikossa. Kohtaamoon tullaan hakemaan apua ohjaajilta, mutta ennen kaikkea tapaamaan vertaisia työssä käyviä kavereita. Kohtaamoon ovat tervetulleita myös työhön valmentautujat.

– Kohtaamon idea sai alkunsa ohjaajien havainnoista, että asiakkailla oli tarve kohdata sekä toisiaan että ohjaajia työvalmennusta epävirallisemmissakin merkeissä. Asiakasmäärien lisääntyessä huomattiin, että työvalmennuksen ryhmät alkoivat täyttyä asiakkaista, joilla ei oikeastaan ollut tarvetta ryhmämuotoiselle työvalmennukselle. He kuitenkin halusivat käydä Kätevällä, koska tarvitsivat käyntejä sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna, Laakkonen kertoo.

Keskittämällä työssäkäyvien asiakkaiden toimintaa tiettyihin hetkiin, varsinainen työvalmennus pysyi vielä työllistymättömien asiakkaiden osalta laadukkaana ja ryhmäkoot maltillisina. Kohtaamo on ottanut mallia perinteisestä nuorisotalotoiminnasta – erityisesti avoimien ovien ideologiasta ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudesta.

Lisätietoja:

Keski-Suomen hyvinvointialueen erityisryhmien kotiin vietävät ja asumispalvelut:

Maarit Laakkonen, palveluvastaava, p. 050 588 2210, maarit.laakkonen(at)hyvaks.fi

Juha Hurmerinta, ohjaaja, p. 050 311 8595, juha.hurmerinta(at)hyvaks.fi

Juho Suortti, palvelupäällikkö, p. 050 435 2770, juho.suortti(at)hyvaks.fi