Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen strategia

Uutinen

Turvallisuuslautakunta ottaa kantaa ensihoidon organisointi- ja tehostamisaloitteeseen

20.10.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen turvallisuuslautakunta antaa 25.10. aluehallitukselle lausunnon valtuustoaloitteesta, joka koskee ensihoitopalvelun uudelleenorganisointia ja tehostamista.

Vastaaminen Marko Kolulan, Kati Jetsun ja Juha Hyötyläisen valtuustoaloitteeseen keskisuomalaisen ensihoitopalvelun uudelleenorganisoimiseksi ja tehostamiseksi palautettiin 15.8. aluehallituksesta uudelleen valmisteluun. Aluehallitus haluaa ennen aloitteeseen vastaamista asiasta vielä turvallisuuslautakunnan arvion.

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan ensihoidon uudelleen organisoimista ja tehostamista. Aloitteen tekijät katsovat tämän vaativan ensihoidon johtamista terveystoimilähtöisesti sairaalapalveluista käsin. Aloitteessa esitettiin ensihoitopalvelun uudelleenorganisoinnin aloittamista vuonna 2023.

Lautakunnan esittelijän, riskienhallintajohtajan Simo Oksasen, pohjaesityksessä lautakunta toteaa suhtautuvansa myönteisesti ensihoitopalvelun organisoinnin ja tehostamisen tarkasteluun. Lautakunta näkee tarpeelliseksi toiminnan ja palveluiden yhteensovittamisen ja ihmislähtöisen lähestymistavan huomioimisen myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastuspalveluiden välisen toiminnan kehittämisessä.

Pohjaesitys korostaa palvelurakenteen ja organisoitumisen uudistusten toteutusta kokonaisuutena, osana koko hyvinvointialueen talouden ja toiminnan suunnittelua. Esitetty uudistus tarkoittaisi merkittäviä muutoksia vuoden 2024 talousarvioon, jonka valmistelu on viimeistelyvaiheessa. Uudistus edellyttäisi määrärahasiirtojen lisäksi muutoksia henkilöstörakenteessa ja vaatisi yhteistoimintalain mukaisia neuvotteluja. Uudelleenarviointia tarvittaisiin lisäksi hallintosäännön toimivaltaa koskeviin määrittelyihin sekä operatiivisten sopimusten ja velvoitteiden siirtojen valmistelua. Riskienhallintajohtaja arvioi lausunnon pohjatekstissä, että ensihoitopalvelun uudelleenorganisointia olisi realistista toteuttaa aikaisintaan osana vuoden 2025 talousarvion valmistelua.

Keski-Suomen hyvinvointialue on suunnitellut toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ja sopeuttamiseksi vuosina 2025 ja 2026. Sopeutusohjelmaan sisältyy hyvinvointialueen johtamisjärjestelmän ja organisaatiorakenteen kokonaisarviointi. Pohjaesityksessä ehdotetaan ensihoitopalvelun organisoinnin arviointia osana vuoden 2024 aikana toteutettavaa koko hyvinvointialueen rakenteen tarkastelua. Ensihoitoa arvioidaan tämän lisäksi myös aluehallituksen päätöksen mukaisessa selvityksessä ensihoitopalvelun roolista moniviranomaisyhteistyössä. Työn tuloksena mahdollisesti toteutettavat konkreettiset tehostamistoimet toteutuvat aikaisintaan vuodesta 2024 alkaen.   

Strategian toteuttaminen henkilöstöohjelman keinoin

Turvallisuuslautakunta antaa lausuntonsa Keski-Suomen hyvinvointialueen henkilöstöä koskevaa päätöksentekoa ja johtamista linjaavan henkilöstöohjelman luonnoksesta. Henkilöstöohjelman tarkoituksena on varmistaa, että hyvinvointialueella on riittävä, osaava, hyvinvoiva, osallistuva ja sitoutunut henkilöstö oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, jotta palvelut saadaan sujumaan tavoitellusti.

Henkilöstöohjelman luonnos on syntynyt osallistavan yhteistyön tuloksena, jota on valmistellut 54 toimijaa ja heidän edustamiensa yhteisöjen jäseniä. Myös hyvinvointialueen työntekijöillä on ollut mahdollisuus osallistua henkilöstöohjelman työstöön Polis-kyselyn kautta. Lähtökohtana ovat olleet strategia ja kysymys, minkälaisen henkilöstöjohtamisen varassa strategia saadaan toteutumaan. Ohjelman sloganiksi on muodostunut "Hyvä työarki kaikille" ja visioksi "Meillä henkilöstö elää hyvää työarkea. Hyvän työn tekemiseen on hyvät olosuhteet ja voimavarat sekä tukena hyvä johtaminen." Ohjelma on käsitelty henkilöstöjaoksessa, minkä jälkeen se kiertää lausunnoilla lautakunnissa ja päätyy aluehallitukseen 31.10.2023.

Turvallisuuslautakunta vastaa sille esitettyihin kysymyksiin henkilöstöohjelmasta. Esittelijän vastausehdotuksen mukaan ohjelma keskittyy parantamaan henkilöstön työarkea esihenkilöihin kohdentuvien toimenpiteiden kautta. Pohjatekstissä esitetään, että tulevaisuudessa henkilöstöohjelman sisällöt voisivat painottua suorittavan tason henkilöstöön. Ohjelmaluonnoksen työhyvinvointiin liittyvät toimet keskittyvät itse työn tekemiseen – esimerkiksi lähijohtamiseen, selkeisiin työnkuviin, kohtuulliseen kuormitukseen, oikeudenmukaiseen ja palkitsemiseen. Valittua toimintamallia pidetään oikeana: pitkäaikaisesti työhyvinvointia voidaan parantaa ja ylläpitää vaikuttamalla itse työn tekemiseen ja työolosuhteisiin.

Lautakunnalta kysytään myös henkilöstöohjelman mahdollisista kielteisistä vaikutuksista. Niitä on pohjatekstin mukaan vaikea nähdä. Mahdolliset negatiiviset kokemukset voivat seurata ohjelmaan asetettujen tavoitteiden toteutumatta jäämisestä. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, ja ne koetaan usein samalla henkilöstölle annettuina lupauksina. Esimerkiksi palkitsemisen kokonaisuuden kehittäminen voi olla tulevina vuosina vaativa tehtävä. Esittelijän pohjatekstissä kysytään, olisiko mahdollista asettaa haasteita vastavuoroisesti myös henkilöstölle, koska ohjelman tavoitteet on mahdollista toteuttaa vain yhdessä henkilöstön kanssa. Haasteet voisivat liittyä esimerkiksi yhteisiin pelisääntöihin sitoutumiseen ja arjen kustannustietoisuuden lisääntymiseen.

Evästykset Ehkäisevästä työstä

Lautakunnassa on esillä myös Ehkäisevän työn suunnitelma, joka osana hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ohjelmaa on yksi strategian toimeenpanon kokonaisuuksista. Ehkäisevän työn suunnitelma tukee toimenpiteillään arjen turvallisuuden, ehkäisevän päihdetyön ja väkivallan ehkäisyn kokonaisuuksien edistämistä. Arjen turvallisuuden kokonaisuus halutaan yhteensovittaa osaksi laajempia varautumisen, turvallisuuden ja riskienhallinnan kokonaisuuksia, joista lautakunnalta toivotaan evästystä.

Esityslista ja pöytäkirja

Turvallisuuslautakunnan kokouksen esityslista liitteineen löytyy osoitteesta https://hyvaks.fi/hyvinvointialue/paatoksenteko/lautakunnat (suora linkki esityslistaan). Lista on pdf-muodossa.

Lautakunnan kokouksen pöytäkirja julkaistaan hyvaks.fi-verkkosivuilla heti, kun se on tarkastettu.

Huomaattehan, että päätöstiedotteen sanamuodot eivät välttämättä ole täysin samat, kuin ne lopullisessa pöytäkirjassa ovat. Asiasisältö on kuitenkin sama.

Lisätietoja:

  • riskienhallintajohtaja Simo Oksanen, turvallisuuslautakunnan esittelijä, p. 040 552 1263, simo.oksanen(at)hyvaks.fi