Hyppää pääsisältöön
Sairaanhoitaja asiakkaan kanssa.

Uutinen

Sairaala Novan joukkorokotuspäivään 2.12.2023 valmistaudutaan lisäämällä muun muassa rokottajien määrää

23.11.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen joukkorokotusjärjestelyihin tehdään muutoksia seuraavaan 2.12.2023 Sairaala Novassa järjestettävään rokotuspäivään saadun palautteen ja kokemuksen perusteella.

Rokottajien määrää lisätään useilla työpareilla. Uusilla logistisilla ratkaisuilla pyritään siihen, että jonot etenisivät aiempaa paremmin ja odotusajat lyhenisivät. Tänä vuonna asiakas saa kaksi rokotetta yhtä aikaa, sekä influenssa että koronarokotteen, aikaisempien vuosien yhden rokotteen sijaan. Koronavuosina käytettävissä oli laajemmat resurssit, joihin kunnat saivat rahallista avustusta valtiolta. Tämä sama toimintamalli ei ole tänä vuonna enää mahdollista. 

– Henkilöstömme, järjestyksen valvojat ja vapaaehtoiset tekevät kaikki parhaansa rokotuspäivien onnistumiseksi. Lämpimät kiitokset jokaiselle jo tähän mennessä rokotusjärjestelyihin osallistuneille, kiittää alueylihoitaja Anne Kirmanen Keski-Suomen hyvinvointialueelta. 

Sairaala Novan ensimmäinen joukkorokotuspäivä 18.11.2023 sai asiakkailta palautetta erityisesti pitkistä jonotusajoista ja siitä, että kaikki halukkaat eivät ennättäneet saada rokotusta. Ensimmäisenä rokotuspäivänä Novassa rokotteen sai noin 5 000 asiakasta ja yhteensä päivän aikana pistettiin noin 9 000 rokotetta. Keskimääräinen jonotusaika oli yksi tunti.  

– Pahoittelemme pitkien jonojen kertymistä ja sitä, että kaikki eivät ole saaneet rokotusta joukkorokotuspäivässä. Teemme kaikkemme, että näillä toiminnallisilla muutoksilla tulevat joukkorokotuspäivät olisivat sujuvampia. Hienoa on se, miten laajasti ihmiset ovat tulleet rokottautumaan, sanoo Kirmanen. 

Rokotteen saa edelleen tarvittaessa ajanvarauksella omalta terveysasemalta

Mikäli asiakkaalla on liikuntarajoite tai jokin muu terveydellinen este, voi rokotteen ottamiselle varata ajan sähköisesti, chatissa tai puhelimitse omalta terveysasemalta. Rokotusajat on tarkoitettu aikuisille riskiryhmiin kuuluville henkilöille. Lapset ja nuoret riskiryhmäläiset rokotetaan neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Katso tarkemmat tiedot rokotuspäivistä ja -käytänteistä verkkosivuiltamme: Influenssa- ja koronarokotukset (hyvaks.fi) 

In English: Influenza and coronavirus vaccinations