Hyppää pääsisältöön
kaksi kättä muodostaa sydämen

Uutinen

Psykiatrian palvelualue panostaa työkyvyn tukeen yhteisölähtöisesti

16.9.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen psykiatrian palvelualueella on kehitetty henkilöstön työhyvinvointia ja työkykyä Kevan Kestävää työelämää -hankkeessa (2023–2024).

Psykiatrian palvelualueella oli halu kehittää työntekijäkokemusta, johon pureuduttiin työntekijöiden jaksamisen, työkyvyn että työn mielekkyyden näkökulmista.  

– Meillä palvelujohtajan sitoutuminen työkyvyn kehittämiseen veti myös muun johdon mukaan aiheen pariin. Johtajilla on suuri merkitys tavoitteiden asettamisessa ja sitoutumisessa toimenpiteiden toteuttamiseen, kertoo kehittämisasiantuntija Leena-Kaisa Härkönen Keski-Suomen hyvinvointialueelta. 

“Ei hyvinvoinnin edistämistä, jotta työ sujuisi, vaan työn kehittämistä, jotta voisimme hyvin” 

Hanke alkoi työhyvinvointikyselyllä, jonka tuloksia käsiteltiin ja kehittämistoimenpiteitä suunniteltiin tiimitasolla. Tiimeissä esiin nousseita asioita ja palautetta käytiin läpi johdon työpajoissa, joissa myös ohjeistettiin ja kannustettiin jatkamaan keskustelua työkyvystä ja työarjen ratkaisuista. Keskustelulle erikseen varattu aika mahdollisti konkreettisten kehittämistoimien edistymisen ja seurannan. 

–Kehittämisessä eräänlaiseksi ohjenuoraksi muodostui motto: 'Ei hyvinvoinnin edistämistä, jotta työ sujuisi, vaan työn kehittämistä, jotta voisimme hyvin'. Keskityimme irrallisten hyvinvointitekojen sijaan sujuvan asiakastyön edistämiseen, ja tässä parhaita asiantuntijoita ovat työntekijät, prosessista kertoo Kevan asiantuntija Olli Viljanen 

Hankkeen lopussa uusitun työhyvinvointikyselyn tulokset osoittivat edistystä eri osa-alueilla.  

– Joissain yksiköissä muutos positiiviseen oli huomattava. Toisaalta niissä yksiköissä, joissa kuormitus suhteessa potilaspaineeseen oli suurinta, oli tuloksissa menty myös huonompaan suuntaan. Juurisyitä huonontuneiden tulosten taustalla alkoi kuitenkin löytyä nopeasti, ja esihenkilöillä tuntui olevan kiire päästä käsittelemään tuloksia tiimiensä kanssa, kertoo kehittämisasiantuntija Leena-Kaisa Härkönen. 

Parantuneiden tulosten taustalla avainasemassa oli kehittämistoimien suunnittelu ja toteuttaminen tiimitasolla sekä johtajien sitoutuminen työkyvyn tukemiseen. Kehittämistyöstä tehtiin myös läpinäkyvää siten, että kaikki näkivät muiden tiimien kehittämistoimet. 

Opittua hyödynnetään myös jatkossa 

– Jatkuvan keskustelun ja palautteen vaaliminen on tärkeää. Olemme vielä matkalla yhteiseen ymmärrykseen siitä, että meillä on yhteinen laiva, jota ohjataan. Ei riitä, että putsataan omat hytit, vaan kokonaisuutta pitäisi katsoa ja huolehtia siitä, että puhutaan asiat eteenpäin ja kaikkien niiden kanssa, joille ne kuuluvat, kuvaa palvelujohtaja Janne Mäntynen. 

Psykiatrian palvelualueella kehittämistoimia tullaan jatkossakin viemään vastaavalla tavalla eteenpäin. Erityisesti yhteinen keskustelu sekä tiedonkulku työntekijöiltä johdolle ja toisin päin, joka hankkeen myötä on jo parantunut, ovat tärkeitä ylläpidettäviä asioita. Laajennetun johdon yhteiset kehittämispäivätapaamiset jatkuvat säännöllisesti tästäkin eteenpäin, ja lisäksi käyttöön jää yhteinen keskustelualusta. Kaikilla hyvinvointialueen esihenkilöillä on myös mahdollisuus hyödyntää Kevan oppimisympäristöä työkaluineen. 

Kestävää työelämää -hanke on saanut valtionavustusta EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettavasta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Lisätietoa hankkeesta Kevan verkkosivuilta: www.keva.fi/kestavaatyoelamaa.