Hyppää pääsisältöön
Nuori tyttö ja poika istuvat metsässä.

Uutinen

Nuori - vastaa kyselyyn hyvinvointialueen tulevista palveluista

30.5.2022

Haluamme kuulla nyt keskisuomalaisia nuoria palveluiden järjestämiseen liittyen ja olemme valmistelleet lyhyen kyselyn. Vastaa kyselyyn 6.6. mennessä

Keski-Suomessa laaditaan lapsivaikutusten arviointi hyvinvointialueen perheiden palveluiden järjestämiseen liittyen.

Lapsivaikutusten arviointi on väline lasten etujen selvittämiseen. Arvioinnin perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja siihen liittyvät neljä yleisperiaatetta: Lapsen edun ensisijaisuus, syrjimättömyys, lapsen oikeus kehittymiseen ja lapsen oikeus tulla kuulluksi.

Kysely keskisuomalaisille nuorille nuorten palveluihin liittyen

Haluamme kuulla nyt keskisuomalaisia nuoria palveluiden järjestämiseen liittyen ja olemme valmistelleet lyhyen kyselyn. Vastaa kyselyyn 6.6. mennessä. Kysely on suunnattu 12-23 -vuotiaille keskisuomalaille nuorille.

Vastaa kyselyyn lomakkeella. Kyselyyn vastaaminen vie muutaman minuutin. Kysely on avoinna 6.6.2022 asti. 

Kysely toteutetaan osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus- ohjelman lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kokonaisuutta.

Lisätietoja:

  • Hanna Hämäläinen, projektipäällikkö, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 311 8684, hanna.k.hamalainen(at)jyvaskyla.fi
  • Anu Piispanen, projektityöntekijä, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 311 8689, anu.piispanen(at)jyvaskyla.fi