Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialuetta suosittelisi työnantajana 65 % työntekijöistä

18.1.2024

Työterveyslaitoksen Mitä kuuluu -työhyvinvointikysely toteutettiin yhteensä yhdellätoista hyvinvointialueella loppuvuodesta 2023. Keski-Suomen hyvinvointialueen työntekijöistä kyselyyn vastasi 55 % aikavälillä 24.10.–14.11.2023.

Kyselyyn vastanneista 65 % suosittelisi ystävälleen Keski-Suomen hyvinvointialuetta työnantajana. Osallistuneiden hyvinvointialueiden tulosten keskiarvo oli 61 %, ja ns. sirpalealueiden, joihin Keski-Suomen hyvinvointialue 26:sta eri organisaatiosta yhdistyneenä kuuluu, keskiarvo oli 56 %. 

- Tulosta voi pitää hyvänä tässä tilanteessa, jossa olemme yhä monella tapaa keskeneräisessä ja muuttuvassa tilanteessa. Olemme koonneet alueemme julkiset sote- ja pelastuspalvelut yhteen vasta viime vuoden alusta alkaen, kun jotkin hyvinvointialueet ovat aloittaneet jo valmiiksi yhtenäisemmältä pohjalta, HR-johtaja Eija Heikkilä toteaa.   

Myönteisenä kyselyn kautta nousi myös se, että esihenkilön toiminta koetaan Keski-Suomen hyvinvointialueella oikeudenmukaisena (77 %) ja 61 % tuntee tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi työyhteisössään. Lisäksi työyhteisön yhteistyön kokee toimivaksi 69 % vastaajista.  

Kehittämiskohteina työkyvyn ylläpito, työstä palautuminen ja vaikuttamismahdollisuudet

Kehittämistä vaativat teemat ovat yhteneväisiä muiden hyvinvointialueiden kanssa. Työkyvyn haasteet ja työstä palautuminen nousivat kyselyssä esiin: 43 % vastaajista arvioi työkykynsä olevan alentunut (vastaus 0–7/10), ja 33 % kokee palautuvansa hyvin työpäivän aiheuttamasta rasituksesta. 

Lähes puolet (47 %) vastanneista työntekijöistä kokee, ettei heillä ole vaikutusmahdollisuuksia töissään tapahtuviin muutoksiin. Päätöksenteon kokee oikeudenmukaiseksi 32 % työntekijöistä. 

- Olemme eläneet ja läpivieneet Suomen historian suurimman hallinnollisen uudistuksen erittäin tiukassa aikataulussa. Olemme yhä vasta alussa Keski-Suomen suurimpana työnantajana, ja muutoksia tulee vastaan jatkossakin, kun rakennamme kestävää Keski-Suomen hyvinvointialuetta. Työntekijöidemme vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen täytyy kiinnittää huomiota jatkossa, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo. 

Työhyvinvointikyselyn tuloksia on käsitelty esihenkilöiden johdolla työyhteisöissä joulukuusta lähtien. Tavoitteena on, että kaikki hyvinvointialueen työyhteisöt ovat käsitelleet tuloksensa ja sopineet kehittämistoimenpiteistä helmikuun 2024 loppuun mennessä.  

Työterveyslaitoksen tiedote 18.1.2024: Hyvinvointialueilla palautuminen ja työkyky edellyttävät tukitoimia | Työterveyslaitos (ttl.fi)