Hyppää pääsisältöön
Ambulanssi ja varusteita huoltava pelastusalan ammattilainen. Kuva: Johanna Sell

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnan päätöksiä 25.10.2023

26.10.2023

Lautakunta hyväksyi kokouksessaan keskiviikkona asiat pääasiassa esityslistan mukaisesti. Poikkeuksena oli pykälä 60.

Pykälässä 60 turvallisuuslautakunta hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen, joka kuului seuraavasti:

”Turvallisuuslautakunnan kannanotto valtuustoaloitteesta ensihoidon uudelleen organisoimisesta ja tehostamisesta sekä valtuustolle annettavasta vastausehdotuksesta

Lähtökohtaisesti turvallisuuslautakunta suhtautuu myönteisesti ensihoitopalvelun organisoinnin ja tehostamisen tarkasteluun. Etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta Keski-Suomen tuotantorakenne oli ennen hyvinvointialueuudistusta sirpaleinen, joten rakenteen, prosessien ja vastuunjaon uudelleen arvioiminen on kannatettavaa. Turvallisuuslautakunta näkee tarpeelliseksi toiminnan ja palveluiden yhteensovittamisen ja ihmislähtöisen lähestymistavan huomioimisen myös sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalveluiden välisen toiminnan kehittämisessä.

Valtuustoaloitteessa esitetään ensihoitopalvelun uudelleen organisoimista ja kokonaisvastuun siirtämisen valmistelun aloittamista vuoden 2023 aikana.

Turvallisuuslautakunta näkee tärkeäksi palvelurakenteen ja organisoitumisen uudistusten toteutuksen kokonaisuutena, osana koko hyvinvointialueen talouden ja toiminnan suunnittelua. Esitetty uudistus tarkoittaisi merkittäviä muutoksia vuoden 2024 talousarvioon, jonka valmistelu on jo viimeistelyvaiheessa. Toteutus edellyttäisi määrärahasiirtojen lisäksi muutoksia henkilöstörakenteessa, joka tarkoittaisi yhteistoimintalain mukaisia neuvottelumenettelyjä. Uudelleenarviointia tarvittaisiin lisäksi hallintosäännön toimivaltaa koskeviin määrittelyihin, sekä muita operatiivisten sopimusten ja velvoitteiden siirtojen valmistelua.

Turvallisuuslautakunnan näkemyksen mukaan ensihoitopalvelun uudelleen organisointia olisi realistista toteuttaa aikaisintaan sovittamalla kokonaisuus osaksi vuoden 2025 talousarvion valmistelua.

Keski-Suomen hyvinvointialue on valmistellut toimenpidekokonaisuutta, jonka avulla talouden tasapaino on tarkoitus saavuttaa. Yksi toimenpiteistä on valmistella talousarvion 2024 yhteydessä talouden sopeuttamisohjelma vuosille 2025 - 26. Sopeuttamisohjelmaan sisältyvänä toimenpiteenä on suunniteltu hyvinvointialueen johtamisjärjestelmän ja organisaatiorakenteen kokonaisarviointia vuoden 2024 aikana.

Turvallisuuslautakunta esittää kantanaan, että ensihoitopalvelun organisointia ja vastuunjakoa olisi luontevaa tarkastella osana hyvinvointialueen koko toimintaan kohdentuvan arvioinnin yhteydessä.

Turvallisuuslautakunta on esittänyt aluehallitukselle moniviranomaisyhteistyön laajentamista koskevaa selvitystä. Aluehallitus päätti selvityksen tekemisestä ja ohjausryhmän asettamisesta (Aluehallitus 30.5.2023 § 182). Ehdotus moniviranomaisyhteistyön laajentamiseen liittyvistä toimenpiteistä on aikataulutettu esitettäväksi aluehallitukselle 28.11.2023. Ensihoitopalvelun rooli moniviranomaisyhteistyössä on valmistelun aikana arvioitu merkittäväksi osaksi kokonaisuutta. Vuoden lähestyessä loppuaan, mahdolliset konkreettiset toimenpiteet moniviranomaisyhteistyön tehostamiseksi toteutunevat aikaisintaan vuodesta 2024 alkaen.

Moniviranomaisyhteistyön kehittämisen vaikutuksia ensihoitopalvelun organisoitumiseen on vaikea arvioida, mutta päällekkäistä kehittämistyötä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Tulevien vuosien suunnittelun kannalta olisi tarkoituksenmukaista tehdä ensin päätökset jo valmisteilla olevasta moniviranomaisyhteistyöstä, jolloin muutokset voitaisiin huomioida ensihoitopalvelun rakenteen- ja vastuunjaon tarkastelussa.
Vastaavasti moniviranomaisyhteistyön toteutuksessa tulee huomioida ensihoidon organisointiin liittyvät mahdolliset muutokset.

Ensihoidon organisoinnin ja vastuunjaon tarkastelun tulee sisältää tarkempi vaikutusten arviointi, sisältäen vähintään asukkaiden, henkilöstön ja talouden näkökulmasta.

Edellä kuvattujen seikkojen ja perustelujen pohjalta turvallisuuslautakunta suhtautuu ensihoitopalvelun organisoinnin ja vastuunjaon tarkasteluun myönteisesti ja esittää sen valmistelemista osana vuoden 2024 aikana toteutettavaa johtamisjärjestelmän ja organisaatiorakenteen kokonaisarviointia.”

Esityslista ja pöytäkirja

Turvallisuuslautakunnan kokouksen esityslista liitteineen on osoitteessa https://hyvaks.fi/hyvinvointialue/paatoksenteko/lautakunnat (suora linkki esityslistaan). Lista on pdf-muodossa.

Kokouksen ennakkotiedote: Turvallisuuslautakunta ottaa kantaa ensihoidon organisointi- ja tehostamisaloitteeseen

Lautakunnan kokouksen pöytäkirja julkaistaan hyvaks.fi-verkkosivuilla heti kun se on tarkastettu.

Huomaattehan, että päätöstiedotteen sanamuodot eivät välttämättä ole täysin samat, kuin ne lopullisessa pöytäkirjassa ovat. Asiasisältö on kuitenkin sama.


Lisätietoja: