Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen kokous 28.5.2024.

Uutinen

Aluehallituksen käsittelyssä sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkko

4.6.2024

Hyvinvointialueen aluehallituksen kokouksessa 4.6.2024 käsittelyssä olivat muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkko, omavalvonnan raportti ja vuosien 2025–2027 taloussuunnitelman ja talouden tasapainottamisohjelman laadintaohje.

 Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen linjausten mukaisen ensimmäisen vaiheen palveluverkon ja palveluverkon periaatteet hyvinvointialuejohtajan esityksen mukaisesti. Esityksessä on keskeistä toiminnan uudistaminen, palvelujen toimintavarmuuden parantaminen ja henkilöstön saatavuuden varmistaminen. Esityksessä huomioitiin laajasti asukkailta, henkilöstöltä, sidosryhmiltä ja kumppaneilta lausuntokierroksella saatu palaute. Tarkoituksena on vahvistaa ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluita, monipuolistaa palvelutarjontaa sekä turvata palveluiden tuottaminen ja niiden jatkuvuus. Sosiaali- ja terveysasemien palveluja tarjotaan kaikissa kunnissa fyysisesti joko sosiaali- ja terveysasemalta tai sote-palvelupisteestä. Sähköisiä palveluita laajennetaan.   

Hyvinvointialueen lautakunnat käsittelivät palveluverkkoesitystä toukokuussa todeten, että esitys noudattaa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen linjauksia. 

Kokouksen ainoa äänestys käytiin Jämsän alueellisen sairaalaosaston paikkamäärästä. Jukka Haaparanta esitti paikkamääräksi 42 paikkaa, kun pohjaesityksessä oli 30 paikkaa. Heimo Lajunen kannatti esitystä. Äänestyksen tulos oli 6–3 pohjaesityksen mukaisesti. Muutosesityksen arvioitu vuotuinen toimintamenojen lisäys olisi 1,6 miljoonaa euroa.  

Puheenjohtajana toimi tämän asiakohdan osalta Mauno Vanhala.   

Vuosien 2025–2027 taloussuunnitelman ja talouden tasapainottamisohjelman laadintaohje 

Aluehallitus päätti hyväksyä vuosien 2025–2027 taloussuunnitelman ja talouden tasapainottamisohjelman laadintaohjeen valmistelua ohjaaviksi periaatteiksi. Aluehallitus teki pienimuotoisia teknisiä muutoksia ohjeeseen.  

Vuoden 2025 talousarvion valmistelussa tavoitellaan tulojen ja menojen tasapainoa eli nollatulosta, kun talousarvio vuodelle 2024 on 103 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2025 valtion rahoituksen jälkikäteistarkastus korottaa hyvinvointialueen tuloja. Tämä huomioiden tarvitaan tasapainoon pääsemiseksi noin 51 miljoonaan euron sopeuttamistoimenpiteet.  Maan hallituksen päättämät tehtävä- ja rahoitusmuutokset kattavat tästä noin 15 miljoonaa. Omia lisäsopeuttamistoimia tarvitaan 36 miljoonan euron verran. 

Vuoden 2025 talousarviovalmistelun pohjana käytetään tämänhetkisiä valtiovarainministeriön rahoituslaskelma-arvioita huhtikuulta 2024. Laadintaohjeessa kuvataan rahoituslaskelmia ja arviota Keski-Suomen hyvinvointialueen rahoituksesta vuonna 2025 sekä talousarvion ja taloussuunnitelmavuosien valmistelua ohjaavia tekijöitä sekä valmisteluprosessin teknistä toteutusta. 

Omavalvonnan raportti vuodelta 2023  

Aluehallitus merkitsi omavalvonnan raportin vuodelta 2023 tiedokseen. Omavalvonnalla tarkoitetaan niitä keinoja ja toimia, joilla hyvinvointialue valvoo, seuraa ja arvioi omaa palvelutuotantoaan, ostopalveluita sekä palvelusetelituottajia. Toiminnan tavoitteena on varmistaa asiakkaiden yhdenvertaisuus sekä palvelujen saatavuus, jatkuvuus, turvallisuus sekä laatu.  

Asiaa käsiteltiin hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnassa toukokuussa. 

Lausunto hallituksen esitysluonnokseen lasten ja nuorten terapiatakuusta 

Aluehallitus merkitsi tiedoksi lausunnon hallituksen esitysluonnokseen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön muutoksiksi lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseksi. Lausunto on hyväksytty lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa toukokuussa. 

Keski-Suomen hyvinvointialue korostaa, että ensisijaista tulisi olla asiakkaan palvelutarpeeseen vastaaminen sillä vaikuttavalla hoitomuodolla, jonka katsotaan olevan tarkoituksenmukaisin ja oikea-aikaisin. Tällä tarkoitetaan myös muita kuin yksilö- tai ryhmäterapiainterventioita, jotka ovat hallituksen esityksen mukaisen terapiatakuun piirissä.  

Hyvinvointialue kiinnittää lausunnossaan huomion riittävän ajan ja resurssien varaamiseen palveluiden kehittämiseen ennen terapiatakuun voimaantuloa, ja ehdottaa, että terapiatakuun toteuttamista siirretään eteenpäin.  

Hyvinvointialue muistuttaa, että on tärkeää määritellä kansallisesti, mitkä terapiat kuuluvat terapiatakuun piiriin. Tarvitaan myös kansallinen linjaus siitä, mitkä koulutukset määritellään riittäviksi lyhytterapioiden toteuttamiseen. Lisäksi tulee varmistaa, että lyhytterapioiden koulutuksilla on tarvittava Valviran laadunvarmistus. 

Hyvinvointialue katsoo, että lyhytpsykoterapia tulisi poistaa terapiatakuun lainsäädännön piiristä. Lyhytterapeutteja pystytään kouluttamaan lain edellyttämälle tasolle, mikäli lain voimaantuloa lykätään ainakin vuodella. Psykoterapiapalveluita ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämässä mittakaavassa tai aikataulussa tämänhetkisillä työntekijä- ja talousresursseilla.  

Virkojen lakkauttaminen ja perustaminen 

Aluehallitus päätti lakkauttaa laaja-alainen sosiaali- ja terveyskeskuksen vastuualueen ylilääkärin viran 1.7.2024 alkaen ja päätti perustaa laaja-alainen sosiaali- ja terveyskeskukseen geriatrian erikoislääkärin viran 1.7.2024 ja lasten, nuorten ja perheiden palveluiden vastuualueelle palveluvastaavan viran 1.8.2024 alkaen. Geriatrian erikoislääkärin avulla voidaan vähentää ostopalvelulääkärin käyttöä ja tehostaa sote-asemien toimintaa. 

Turvallisuusjohtamisesta vastaavan viranhaltijan nimeäminen 

Aluehallitus päätti nimetä hyvinvointialuejohtajan turvallisuusjohtamisesta vastaavaksi viranhaltijaksi. Hyvinvointialueen turvallisuusjohtamisesta vastaava viranhaltija koordinoi varautumisen ja valmiussuunnittelun tehtävien ja toimeenpanon yhteensovittamista sekä raportoi aluevaltuustolle. Toimialajohtajat vastaavat toimialan varautumisesta ja valmiussuunnittelusta kokonaisuudessaan ja palvelujohtajat palvelutuotannon osalta. 

Museotoimikunnan jäsenten nimeäminen 

Aluehallitus nimesi museotoimikuntaan toimikunnan seuraavat henkilöt viranhaltija-/työntekijäjäseniksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi aikaisemmin nimettyjen henkilöiden lisäksi: 

  • sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja Kati Kallimo 

  • sosiaalityöntekijä Anni Lahti 

  • johtava sosiaalityöntekijä Pauliina Palovaara 

  • sosiaalityöntekijä-lastenvalvoja Pirjo Selin 

  • palopäällikkö Mikael Monthan  

Aluehallitus myönsi Heli-Maija Voutilaiselle eron museotoimikunnasta ja nimesi hänen tilalleen Keski-Suomen museon edustajaksi museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melarannan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

Ajankohtaiset yhtiöasiat 

Aluehallitus merkitsi tiedoksi 2M-IT Oy:n, Keurusseudun Ateria- ja tukipalvelut Oy:n, Ateriapalveluyhtiö Kivijärvenhelmi Oy:n ja Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapoliksen yhtiökokouskutsut ja antoi kokousedustajille tarvittavia evästyksiä kokouksiin. 

Esityslista ja pöytäkirja 

Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen löytyy osoitteessa hyvaks.fi/aluehallitus. Aluehallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan heti kun se on tarkistettu hyvinvointialueen verkkosivuilla

Lisätietoja: 

  • Maria Kaisa Aula, aluehallituksen puheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 530 9697, mariakaisa.aula(at)hyvaks.fi  

  • kokouksen puheenjohtajana sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkko -asiakohdassa toimi Mauno Vanhala (aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aulan, 2. varapuheenjohtaja Lotta Aholan ja 3. varapuheenjohtaja Mervi Hovikosken jäävättyä itsensä asian käsittelystä), p. 040 359 2137, mauno.vanhala(at)hyvaks.fi 

  • Jan Tollet, hyvinvointialuejohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 400 0073, jan.tollet(at)hyvaks.fi