Hyppää pääsisältöön
Lapsi pitää palloa päänsä päällä

Uutinen

Kesällä kohdataan leikkipuistotreffeillä ja chattäillään nuorten työntekijän ja perhetyöntekijän kanssa

30.5.2024

Leikkipuistotreffit Keski-Suomen eri paikkakuntien leikkipuistoissa kutsuvat lapsiperheitä kohtaamaan toisia lapsia ja vanhempia sekä viettämään perheiden yhteistä aikaa. Nuorten työntekijän ja perhetyöntekijän chatit ovat avoinna myös kesällä.

Leikkipuistotreffeillä liikutaan ja leikitään ja halutessaan perheet voivat osallistua Keski-Suomen hyvinvointialueen perhekeskuskoordinaattoreiden tai yhteistyökumppaneiden ohjaamaan yhteiseen ohjelmatuokioon.

Kesäkuussa leikkipuistotreffeillä tavataan muun muassa Hankasalmella Kirkonkylän, Niemisjärven ja Aseman leikkipuistoissa, Joutsassa keskuspuistossa, Konnevedellä kunnantalon takana olevassa leikkipuistossa, Muuramessa Jokipuistossa ja Kinkomaan koulun pihalla, Pihtiputaalla Putaanvirran koulukeskuksen pihassa, Viitasaarella liikennepuistossa ja Saarijärvellä treffaillaan Runebergin puistossa. Jyväskylässä leikitään eri asuinalueiden leikkipuistossa kesä- ja heinäkuussa. Keuruulla leikitään perhekeskuksessa, ja myös Jämsässä, Lievestuoreella, Vihtavuoressa ja Laukaan satamassa treffaillaan kesällä. 

Leikkipuistotreffejä ja kesätoimintaa eri paikkakunnilla järjestävät hyvinvointialue yhteistyökumppaneidensa kanssa sekä monet muut toimijat, kuten kunnat ja eri järjestöt.  Hyvinvointialueen yhteistyökumppaniensa kanssa järjestämien leikkipuistotreffien sekä tapahtumien, joissa hyvinvointialue on mukana, tiedot löytyvät hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Nuorten työntekijän ja perhetyöntekijän chatit avoinna myös kesällä

Nuorten ja perheiden etätyöntekijät eli sähköinen perhekeskus palvelee koko kesän. Voit keskustella chatissä etätyöntekijöiden kanssa jokainen arkipäivä. Voit keskustella ilman ajanvarausta, nimettömästi ja maksutta. Halutessasi ja tarvittaessa voit keskustella myös tunnistautuneena. 

Nuorten etätyöntekijän kanssa voit keskustella esimerkiksi kaverisuhteisiin, murrosikään, hyvinvointiin, harrastuksiin, someen, pelaamiseen, päihteisiin, yksinäisyyteen, mielen hyvinvointiin, seurustelusuhteeseen tai perheeseen liittyvissä asioista.

Etäperhetyöntekijän kanssa voit keskustella esimerkiksi vanhempana olemisesta, lapsen kasvusta ja kehityksestä, vuorovaikutuspulmista tai parisuhteesta.

Chat avautuu muun muassa hyvinvointialueen etusivulta www.hyvaks.fi

  • Nuorten chat: maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 10.00–15.30 sekä tiistaina ja keskiviikkona kello 10.00–17.30.
  • Perhetyöntekijän chat: maanantaista perjantaihin kello 10.00–15.30.

Lisäksi Pyydä apua -napin kautta voit jättää ammattilaiselle yhteydenottopyynnön koko kesän ajan. Saat apua, tukea ja neuvontaa sekä tarvittaessa ohjausta oikeanlaisen avun, ammattilaisen ja palvelun piiriin. Apua voit pyytää nimettömänä. Pyydä apua -napin löydät muun muassa Asioi sähköisesti -sivulta.

Lisätietoja: