Aluevaltuusto Aluevaltuusto päättää muun muassa hyvinvointialuestrategiasta, hyvinvointialueen hallintosäännöstä sekä hyvinvointialueen talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Aluehallitus Aluehallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta. Aluevaalilautakunta Aluevaalilautakunnan tehtävänä on huolehtia aluevaalien ehdokasasetteluun liittyvistä tehtävistä sekä vaalituloksen vahvistamisesta. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta arvioi talouden tasapainotuksen toteutumista sekä asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta. Lautakunnat Lautakuntien roolina on toimia palveluiden järjestämisen tukena sekä valmistelevana toimielimenä aluehallitukselle. Jaostot Aluehallituksen nimittämiä jaostoja ovat henkilöstöjaosto, sisäisen tarkastuksen jaosto sekä yksilöasiainjaosto. Vaikuttamistoimielimet Vaikuttamistoimielinten tehtävänä on vaikuttaa hyvinvointialueen suunnitteluun, päätöksentekoon ja seurantaan. Tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta TKKI-neuvottelukunnan tehtävänä on toimia aluehallituksen neuvoa antavana elimenä koskien tutkimuksen, osaamisen ja koulutuksen roolia sekä tulevaisuuden ennakointia. Viranhaltijapäätökset Keski-Suomen hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset. Säännöt ja ohjeet Keski-Suomen hyvinvointialueen säännöt sekä muut ohjeet. Lausunnot Keski-Suomen hyvinvointialue esittää näkemyksiä ja antaa lausuntoja hyvinvointialuelain ja eräiden muiden lakien muuttamiseksi. Kokouskäytänteet Aluevaltuusto kokoontuu kerran kuukaudessa ja aluehallitus kokoontuu kerran viikossa. Vaikuttamistoimielimet, lautakunnat ja jaostot kokoontuvat kuukausittain tai harvemmin. Sosiaali- ja terveystoimen varautumisen yhteistyöryhmä Yhteistyöryhmän tehtävänä on ohjata ja yhteensovittaa sosiaali- ja terveydenhuollon valmiutta ja varautumista. Kuulutukset ja ilmoitukset Hyvinvointialuelain 113 §:n mukaan hyvinvointialueen ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla, jollei salassapitoa koskevista… Päätösvaltaa Keski-Suomen hyvinvointialueella käyttää Keski-Suomen aluevaltuusto. Valtuuston 69 edustajaa valittiin historian ensimmäisissä aluevaaleissa tammikuussa 2022 ja se aloitti toimintansa 1.3.2022. Ajankohtaista päätöksenteossa